29.2.-3.3.2008 Puolassa

Ensimmäinen matkani vierailemaan vaihdossa olevan kaverini luona ja kaikkien aikojen ensimmäinen yksin tekemäni matka suuntautui Puolaan. Hieman jännittäen suuntasin lentokoneella kohti Varsovaa, maan pääkaupunkia, jossa tapaisin ystäväni. Hienoisen sekoilun kautta (bussikuski ei täysin ymmärtänyt tarvettani pysähtyä juna-asemalla, sovitulla kohtaamispaikalla, mutta onneksi kanssa matkustajat auttoivat) saavuin kaupungin keskustaan, josta alkoi yhteinen osa seikkailua.

Puolassa vastaan tuli mielenkiintoisena sekoituksena sekä kaupungin "rikas" historia että sen nykyisyys. Kaupungissa kohtasivat hämmentävällä tavalla sekä neuvostomenneisyys että länsimaistuminen. Neuvostoaikojen taakseen jättämät rakennukset kaikessa kolkossa betonisessa massiivisuudessaan täyttivät suuren osan maisemaa. Tässä esimerkkinä Stalinin "lahja" kaupungin ja Puolan asukkaille, jota paikalliset ilmeisesti suuresti inhosivat sen historian takia; nyt siellä oli muun muassa elokuvateatteri. Tämä rakennus oli kuitenkin siitä hienosta päästä: suuri osa jäännöksistä oli kolkkoja kolhoosikerrostaloja, jotka kilpailivat taivaan kanssa harmaudesta. Toisaalta näiden betonisten järkäleiden kanssa kilpailemaan olivat nousseet lasiset hirvitykset, jotka loistivat uutta vaurautta. En ole esimerkiksi koskaan nähnyt niin loisteliasta kauppakeskusta kuin suhteellisen lähellä tätä tornia kohtaamani. Vastaavasti harvassa kaupungissa on nähnyt niin paljoa erilaisten muotigurujen butiikkeja.

 

Historia tuli tietenkin esiin myös erilaisina muistoina taannoisesta sodasta. Tässä paikallinen Tuntemattoman sotilaan muistomerkki ja alla muutama otos Varsovan kansannousun muistomerkistä.

  

Vaikka toki verisesti murskattu natsienvastainen kansannousu on nyt hieman vakavammasta päästä muistomerkkien aiheita, olihan siinä pakkoposeerata ihan jo pelkästään patsaan fysiikan tarjoamien runsaiden mahdollisuuksien takia.

Toki tuota poseeraushetkeä oli edeltäneet jo mielenkiintoiset ajat, kun "oppaani" Puolan ihmeelliseen maailmaan oli valinnut viedä minua pitkin kaupunkia maisemareittejä. Vaikka oppaani hieman lisääntyneet otsarypistykset välillä hieman hälvensivät matkan teon huolettomuutta, näkipä noina harha-askelina myös hieman isoimpien turistisaappaiden ulkopuolista Varsovaa.

Lopulta saavuimme kuitenkin matkan suhteellisen tärkeänä kohteena olleen Vanhan kaupungin laitamille, jossa analogiset askelmittarimme jo ilmoittivat tarpeesta nauttia paikallisia virvoikkeita. Niinpä poikkesimme viehettävään ja pieneen punaiseen kahvilaan, jossa herttainen mummo tarjoili meitä kuin aatelisia. Nautimme suklaata kahdessa muodossa, joista erityisesti paksu kaakao tai pikemminkin lämmin maitosuklaakastike jäi mieleen. Paikan hieno sisustus ja ilmapiiri olisi varmasti vienyt mennessään, jos niitä ei olisi sopivasti tasapainotettu kahvilassa soitetulla ysäriteknolla. Ehkä musiikkivalinta ja meihin kohdistunut ystävällisyys johtui yrityksestä houkutella nuorempaa asiakaskuntaa.

 

Retkemme ollessa jo kääntymässä iltaan. Kuvasin muun muassa Vanhan kaupungin aukiota vartioinutta lohikäärmettä ja opastani, joka halusi poseerata läheisestä porttikongista löytyneen lentohärän kanssa.

 

Toki aikaa jäi myös shoppailuun, mutta valitettavasti aika eikä halu eivät olleet suhteessa rahallisuuteen ja matkatavararajoituksiin: tämäkin shakkilauta jäi ostamatta. Toisaalta, enpä edes osaa pelata shakkia (eli siis osaan säännöt, mutta olen surkea pelaaja).

Varsin lyhyeksi jääneen Varsovan vierailun jälkeen suuntasimme oppaani varsinaiseen opiskelukaupunkiin eli Lodziin (tuttu muun muassa Thurn und Taxis -lautapelistä!). Valitettavasti paljoa tuosta keskiajalla postiaseman sisältäneestä kaupungista ei ollut jäljellä, kuten monet muutkin Puolan osat, se oli joutunut varsin kovalle koetukselle sekä natsien että kommunistien käsissä. Niinpä varsinainen kuvaus jäi hieman vähemmälle ja vietimme aikaa muun muassa käytävähipoissa, elokuvissa ja kiertelemällä ostarilla yhdessä oppaani ja hänen vaihtarikavereiden kanssa, joista kaksi alla kuvattuna.

 Matkalle sattui myös ensimmäinen kohtaamani "onnenpatsas" eli patsas, jonka tiettyä uloketta koskettamalla tulisi saada onnea. Ei jäänyt viimeiseksi, vaikka tuolloin viattomana luulin, että tämä oli Lodzilainen juttu.

Oli Lodzissa toki myös muutama hieno seinämaalaus, josta tässä esimerkki. Kokonaisuudessaan reissu kuitenkin jäi säntillisyyteni takia lyhyeksi; enhän toki voinut luentoja missata loman takia. Niinpä vain hieman sen jälkeen, kun olin ensimmäisen kerran Puolaan astunut lensin takaisin Suomeen odottelemaan seuraavaa matkaa. Mukaan oli tarttunut kokemusta, kivoja muistoja ja muun muassa pyyhe, joka tulisi seuraamaan minua monilla tulevilla reissuilla.