19.5.-16.9.2012 Kotimaanmatkailua 2: Kotikaupungista toiseen

Matkamme Helsingin kesäfestarilta jatkui läheisiin Kärkölään kaverimajoitukseen. Kärkölän kohde jäi kuvaamatta kaikessa maalaisidyllissään, mutta seuraavana päivänä kamera kaivettiin laukusta, koska vein kanssa matkustajani, joiden kokoonpano oli hieman muuttunut festarireissulta tutustumaan vanhaan kotikaupunkiini Heinolaan.

Pääasiallisena täkynä vierailulle toimi Heinolan taidemuseossa ollut näyttely erään lukuisilla suurilla muotitaloilla 1960-70-luvuilla mallanneen mallin henkilökohtaisista kokoelmista. Kokoelman katsastamisen jälkeen oli toki myös vietävä vieraat muutamille kaupungin vakionähtävyyksistä, kuten alla oleva Harjupaviljonki.

Heinolahan toimi toissa vuosisadalla ja 1900-luvun alussa venäläisille suunnattuna kylpyläkaupunkina. Tästä ajanjaksosta on jäljellä vielä muutamat keskustan rakennukset ja jokea reunustavalta harjulta löytyvä paviljonki. Paikka tosin oli tällä kertaa suljettuna, joten sen ulkoapäin ihastelun jälkeen siirryimme sen lähelle olevalle kaupungin näkyvimmälle monumentille rautatiesillalle, joka toki näissä kuvissa jää hieman piiloon koko komeudessaan, suosittelen siis menoa itse katsomaan tai vaikka läpiajamista.

Siltahan ylittää Kymijoen, joka aikoinaan virtasi Kotkasta saakka Heinolaan tuoden mukanaan muun muassa kutevia lohia tehden Heinolasta kylpylöinnin lisäksi myös suositun kalastuskaupungin. Valitettavasti ihmisen patoamisprojektit katkaisivat lohien ja ihmisten reitit, tuhoten paljon Heinolan turismista. Muutamia vuosia sitten kalastusmahdollisuuksia koitettiin kunnostuksilla ja istutuksilla palauttaa, mutta Fishing Paradise Heinola jäi varsin lyhytikäiseksi projektiksi.

Ehkä Heinolan pitäisikin markkinoida nykyään esimerkiksi loistava profiilikuvan ottopaikkana.

Kylpyläkaupunkina Heinola suunniteltiin mukavaksi käyskentelypaikaksi, joten se tarjoaa erityisesti joen alueella runsaasti vehreyttä, joista hyvänä esimerkkinä tämä puu, joka on käsittääkseni Suomen suurin lehtipuu tai ainakin oman puulajinsa suurin. Lähellä sijaitsi myös monia kategorian perintökuninkaallisia.

Seuraava kesäinen kotimaahan tutustumiseni osui toiseen entisee asuinkaupunkiini, Tampereeseen. Vaikka olin ruhtinaalliset yhdeksän kuukautta paikkakunnalla asunut ja viettänyt tuona aikana lukemattomia tunteja muun muassa Tuomiokirkon kadulla sijaitsevissa liikkeissä, en ollut koskaan vieraillut kadulle nimen antaneessa kirkossa. Olihan tämä korjattava.

Kirkko tarjosi ulkoapäin komeaa kivistä katseltavaa. Puun jälkeen harmaa graniittimme (jota oletan kirkon olevan) on toki mitä suomalaisin rakennusmateriaalia ja, kuten vanhojen puukirkkojen verattainen harvinaisuus todistaa myös hieman kestävämpi ratkaisu. Toki eihän tämä Tren Tuomiokirkko toki ole edes kovin vanha.

Komeaa ulkosivua parempi syy vierailulle kirkossa on kuitenkin ehkä sen sisäinen koristelu eli lähinnä sieltä löytyvät runsaat ja vähintäänkin ikoniset Hugo Simbergin freskot.

Freskoista tunnetuimpia ovat nämä kuoleman puutarhurit, mutta toki suomalaiselle silmille tutuin on alemmassa kuvassa vain yläkulmassa vilahtava Haavoittunut Enkeli, joka Nightwishinkin tuotannossa vilahtaa. Valitettavasti tarkempi kuvaaminen jäi, koska tietä sen parvelle ei löytynyt kyseisenä päivänä.

Tampereella toki on myös rikas kirjallinen perinteensä, josta pikaisena osoituksena tämä runoilijan asuinpaikalle omistettu laatta.

Joillekin matkaajille, mukaan lukien minulle, kirkkoa tai kirjailijoita ikonisempi nähtävyys on Vohvelikahvila, tässä tapauksessa se ahdas, aito ja oikea.

Tampereen kävelymatka jatkui pienen hiukopalan jälkeen kohti erästä hieman piilotetumpaa ja lähinnä nimellisesti tuttua Tamperelaista ikonia, Näsilinnaa.

Vaikka olin kuullut monista näsi-alkuisista, Linna oli ennestään minulle tuntematon. Se löytyi jatkamalla moneen kertaan kävellen sivuuttamani suihkulähteen ohi jatkamalla ylös kauniiseen Näsijärven rannalla olevaan mäellä sijaitsevaan puistoon. Linna tosin itsessään paljastui suht vähän romantiikkaa omaavaksi kartanoksi; ei siis taisteluiden jälkiä tai muistoja ritareista, joten miksi sitä kuvaamaan.

Mäeltä aukesi näkymä myös monille tuttuun ja ehkä tutuimpaan Tampereen nähtävyyteen.

Loppukesäni turisteiluun kuului jälkikäteen ajatellen selkeästi kotiseutuin tutustuminen. Tässä postauksessa lähdettiin lapsuuuden kaupungistani, edettiin ensimmäisen oman asuntoni sisältäneeseen kaupunkiin, joten on vain sopivaa, että lopetetaan nykyiseen kotikaupunkiini, Joensuuhun. Eräänä alkusyksyisenä/loppukesäisenä päivänä minä ja ystäväni päätimme nimittäin mennä tutustumaan Joensuun Botaniaan, kasvitieteelliseen puutarhaan.

Botania tarjosi tietenkin erilaisten kasvivyöhykkeiden asukkeja tieteellistä tutkimusta varten. Osa syynä käyntiimme tai siis se asia, joka viimein tönäisi meidät menemään paikan päälle kahdeksan vuoden odotuksen jälkeen oli uuden yliopistolain vaikutukset paikkaan: kuten monet muutkin "tuottamattomat" yliopistonosaset myös Botania oli lakkautusuhan alla.

 

 

Kasvien seassa oli muutamia trooppisia eliöitä eli lähinnä perhosia, jotka leputtelivat ympäriinsä trooppisempia sektoreita.

Vuoden kotimaanmatkailu myös päättyi Joensuuhun. Ainejärjestöni tapahtumassa eksyin vihdoin Joensuun laitavilla sijaitsevalle Utran saarelle, jonka luonnonkauneudesta olin kuullut varsin runsaasti vuosien varrella.

Kaunis syksyinen päivä tarjosi mainion päätöksne vuoden turisteilulle.

19.5.-16.9.2012 Kotimaanmatkailua 1: Luostari ja poptaidetta

Vaikka yhteensä kuljettuina kilometreinä matkani kotimaani kamaralla hyvinkin ylittävät ulkomailla kuljetut peninkulmat, olen loppupelissa tietoisesti matkaillut Suomessa paljon vähemmän kuin ulkomailla. Matkailuun, siinä mielessä kun sitä tässä blogissa käsittelen, kuuluu kuitenkin tietty asennoituminen, joka ilmenee muun muassa asioiden tarkkailussa ja suunnitelmallisuudessa. Muutaman kerran tämä tietyllä tavalla kummallinen asianhaara on aiheuttanut minussa pientä häpeän tunnettakin, erityisesti silloin kun ulkomaalainen on pyytänyt minua kertomaan Suomesta ja sen nähtävyyksistä: voisin puhua vaikka Edinburghin paikoista, joissa kannattaa vierailla, tunteja, mutta jos minun pitäisi kertoa Helsingistä asiat jäisivät varsin yksittäisiksi. Harva ihminen kiinnittää kotimaahan huomiota samalla tavalla kuin ulkomaanmatkakohteeseen ja minun kohdallani tämä on todellakin pätenyt. Niinpä päätin, että minun täytyy ottaa toisenlainen ote myös kotimaahan ja tutkiskella sitä tarkemmin, ottaa turistinviitta rohkeasti olkapäille ja katsella hieman likemmäs.

Suomikin tarjoaa monenlaisia nähtävyyksiä, joista yhtä (opiskelu)lähiseudun mittakaavalla kuuluisaa lähdimme eräänä kauniina loppukeväisenä päivänä tarkastelemaan. Teimme muutamien ystävien kanssa retken Joensuuta lähellä olevaan Vanamon luostariin eli paikalliseen ortodoksisten munkkien yhdyskuntaan, jossa nuo hengelliset veljet viettävät päiviään muun muassa puutarhojensa satoja hoitamalla ja siitä viiniä valmistamalla.

 

 Muiden turistien kanssa tarkastelimme tätä monien munkkisukupolvien (onko sopivaa puhua sukupolvista, kun munkit itse eivät ainakaan pahemmin taida lisääntyä?) asuttamaa saareketta, jossa ehkä nykyään haetaan pakoa kiireisestä kulutusyhteiskunnasta. Luostari onkin paitsi turistikohde ja pysyvä asuinpaikka myös eräänlainen hotelli, johon halukkaat voivat tulla vuokrahuoneeseen muutamaksi yöksi rauhoittumaan. Jos paikassa olisi sähköt (ei varmuutta) tämähän voisi olla mainio paikka esimerkiksi gradun kirjoittamiselle.

 Meidän vierailumme oli toki vain aamupäivän pituinen eikä sisältänyt suurta hengellistä rauhoittumista, ainakaan osaltani. Kiersimme paikkaa, kuten turistien kuuluu ja otimme kuvia paitsi toisista kuvien ottajista, mutta myös pyhistä paikoista. Vaikka kirkoissa on tullut käytyä kameralla napsimassa, tässä paikassa se tuntui hieman tavallista tungettelevammalta. Toki jokaisella kirkolla on seurakuntansa ja pappinsa, mutta harvoin sitä ajattelee osaksi jonkun kotia kuin täällä.

 Paikkojen lisäksi kuvasin toki myös koristeita ja alemman kuvan osalta myös pyhäinjäännöksiä. Mukana muun muassa Jessen kylkeä pistänyt keihään kärki ja ilmeisesti herran itsensä jalanjälki. Le Fuck. Longinuksen keihäänkärki Pohjois-Karjalassa. Täytyykin ilmoitella EVA-projektille...

 Munkkien ulkohuussi vai oliko sauna. Viehettävä puurakennus kuitenkin.

 Toki luostaria ei sinänsä oltu rakennettu turistikeskukseksi vaikkakin se oman "tehtaanmyymälänsä" sisälsikin. Tuosta myymälästä kävin sitten minä vääräuskoinen hankkimassa minua eniten kiinnostaneita matkaeväitä eli paikallisia munkkiviinejä. Varsin mainioita marjaviinejä minun mielestäni. Rauhallisissa tunnelmissa vietettyyn päivään Vanamo tarjosi mainiot puitteet ja ortodoksinen uskonnollinen taide omasi minulle uutuuden viehätystä verrattuna lukuisia kertoja nähtyihin sisarkristinuskontojen vastaaviin.

Ennen bussin lähtöä ehdimme vielä istuskella hieman nautiskellen päivän kauniista paistamisesta järven pinnalle.

Muutamia poikkeuksia lukuunottamatta tutustumiseni suomalaiseen museotarjontaan on jäänyt varsin vähäiseksi. Niinpä päätin paeta sinistä taivasta ja lämmintä aurinkoa Helsingin reissuni yhteydessä Kiasmaan, tuohon aikoinaan kohua aiheuttaneeseen nykytaiteen museoon. Tässä sen etusivu, jota bloggaa ikävästi joku kaiffari hepanselässä, paikallinen Wellington siis.

Sisätiloissa arkkotehtuuria ei onneksi sotaherrat häirinneet vaan valkoisista kaarista pääsi nauttimaan niiden puhtoisessa valoisuudessaan.

Toki varsinaisena syynä Kiasman vierailulle ei ollut sen arkkitehtuuri vaan sen sisältä löytyneet näyttelyt. Vuosia jatkuneen suomalaisessa museossa sijaitsevan nykytaiteen välttelyn lopettamista helpotti, että tällä kertaa museon sisällä oli yhtä aikaa jopa kaksi kiinnostavaa näyttelyä. Ensimmäinen ja ehkä niistä tärkeämpi käsitteli musiikkia. Näyttely noin vapaasti esitteli taiteilijoiden suhdetta musiikkiin, tuohon useiden meistä elämässä jokapäiväisenä vaikuttavaan taiteen muotoon, ja loi siitä erilaisia teoksia.

Yksi ehdottomia suosikkejani oli tämä Petri Ala-Maunuksen hassutteleva teossarja, jossa hän oli ottanut levynkansia ja lisäänyt niihin hieman omaa grafiikkaansa. Tätä levyä melkein voisi harkita kuuntelevansa, mutta valitettavasti tämä erikoispainos ei ainakaan vielä ole tullut yleiseen kaupalliseen levytykseen.

 

Muita suosikkejani oli muun muassa videosarja, jossa turkkilainen kansanmusiikkiyhtye sai studiossa eteensä erilaisia "länsimaisen popmusiikin" merkkiteoksia, joista he tekivät suhteellisen lennosta omat sovituksensa, ja hypnoottinen jamaikalaistanssia käsittelevä audiovisuaalinen teos.

Toinen paikalla ollut näyttely käsitteli sarjakuvaa, kuten alla olevasta selostuksesta saattaa käydä ilmi.

Näyttelyyn kuului monenmuotoisia ja tyylisiä sarjakuvia, jotka pyrkivät venyttelemällä ilmaisukieltä yms saavuttamaan taidemuodosta vielä taiteellisempaa satunnaisesti onnistuen paremmin kuin toisilla kerroilla.

Seuraava reissu suuntasi vielä tutustumaan pääkaupunkiseudun kesäfestareihin. Toki ennen tätä musiikillista antia piti tutustua paikalliseen kulinaristiseen tarjontaan, kuten tässä tapauksessa Namaskaar Expressin luonaisiin. Ruokaa oli riittävästi ja varsin hyvääkin se oli. Ei nyt mitään Brick Lane -tasoa, mutta oikein mainiota suomalaiselle ravintolalle.

Tapahtuma oli siis Garden Party, joka tarjosi matkaseurueellemme paitsi yhtyeitä myös tutustua Hietaniemen alueeseen, jossa ainakaan henkilökohtaisesti en ollut ennen käynyt. Bändeinä paikalla oli  muun muassa alla olevat The Shins ja ihanainen Regina Spektor. Minä olin varsin tyytyväinen, mutta valitettavasti seuralaisiani hieman korpesi viime hetken peruutus, jonka teki heidän ykkösartistinsa Charlotte Gainsbourg.

Keikkoja seurasi itseasiassa välittömästi lisää kotimaanmatkailua, josta lisää seuraavassa postauksessa.