6-9.03.2015: Pikainen kaupunkiloma Barcelonassa 2 eli Ohjattua kävelyä ja jenkkituristeja

Perjantai-iltana palatessani hostellilleni tapasin uudet kämppikseni, joiden kansallisuus olisi vähintäänkin ollut arvattavissa sen sakin perusteella, jonka läpi olin tarponut koko päivän. He olivat nimittäin amerikkalaisia. Kaupunki oli ollut täynnä jenkkejä ja heidän eteläisempiä serkkujaan mihin ikinä olinkaan mennyt aiemmin päivällä, joten suurta ihmetystä ei aiheuttanut, että neljän hengen huoneen kahta punkkaa vuokrasivat Euroopassa vaihdossa olleet Pohjois-Amerikan asukkaat. Onneksi tyypit olivat kuitenkin ihan mukavia, vaikkakin myöhemmin reissulla heidän tapansa suhtautua aidon kuuloisella ihmetyksellä kaikkeen sanottuun hieman jo alkoi tympiä (You went to Casa Milà? Cool! You bought a new toothbrush? Awesome! You got out of the bed? So cool!).

Pienistä notkahduksista huolimatta kuitenkin mukavaa seuraa, joiden kanssa siirryin alakertaan nauttimaan perjantain tarjouksesta eli 5e:n syö niin paljon kuin jaksat pastatarjouksesta, joka tosin koostui kasvisvaihtoehdossaan pelkästä pennestä ja tomaattikastikkeesta. Oh well, ainakin drinkit olivat varsin halpoja, joten saatuamme seuraan vielä yhden skotin, ilta eteni siihen asti, kunnes yö vei minusta voiton, varsin mukavasti.

Seuraavana päivänä kuorsaavasta jenkkikämppiksestä huolimatta varsin pirteänä, joka oli varsin otollista, koska tarkoitukseni oli lähteä lähes matkoilleni perinteiselle kävelykierrokselle kaupunkiin. Liityin siis seurueeseen, joka Sandeman's firman alaisuudessa lähti johdattelemaan minua ja noin tusinaa muuta läpi Barcelonan katujen. Ja miksipä ei, olihan jälleen kaunis ilma, jopa edellistä päivää lämpimämpää.

Hieman kaduilla eteen tullutta taidetta. Alimmaisena hieman Picassoa, vaikka Hugleikur Dagsson hieman mieleen tuleekin. 

Kuten aiemminkin todettua, näissä kävelyissä on hyvää paitsi erilaisille syrjäisemmille kujille kulkeutuminen myös kaikenlainen tieto, joka niillä korviin kantautuu. Olisi toki mahdollista matkailla vain paikkoihin, joissa on hyviä ja alueen tuntevia tuttuja tai päntätä kirjakaupalla paikallista historiaa, mutta usein hyvin johdetuilla kierroksilla tämä kuuluu pakettiin + samalla tapaa uusia ihmisiä ja viettää aikaa ulkoilmassa. Tälläkin kertaa nämä kriteerit täyttyivät ja sain samalla muun maussa infoa tuosta Katalonian itsenäisyyshengestä ja historiasta.

Hieman epätietoisempi olisi esimerkiksi saattanut olla olo, jos olisin ihan itsekseni päätynyt satunnaiselle aukiolle, jossa ryhmä keltaiseen/kultaiseen ja punaiseen pukeutuneita ihmisiä lauloi. Se, että kuuli, että kyseessä oli muistopäivä vanhalle taistelulle ja tällä kyseisellä aukiolla Katalonian kuninkaat aikoinaan talsivat, auttoivat hieman ymmärtämään tapahtumia.

Toisaalta oppaamme, jonka hatullinen pää näkyy tässä kuvassa, myös hieman valaisi erilaisia kaupungissa näkyviä lippuja. Ensinnäkin kultainen ja punaiset viivat tulevat Katalonian prinssiltä, joka taistelussa kouraisi hieman kuolevan kuninkaansa (ei todellakaan kastellaani) verta ja veti sormillaan viisi viivaa kultaisen kilpensä yli. Jos noista asioista koostuvassa lipussa on yksi tähti, se ei viittaa Texasiin vaan itsenäisyyshaaveisiin. Lisäksi oli vielä muutamia variaatioita, joista käy ilmi muun muassa kuinka paljon itsenäisyyttä halutaan ja miten tämä henkilö määrittelee Katalonian. Kaiken kaikkiaan monimutkaista. On siis vain sopivaa keventää kirjoitusta kuvalla eräästä gargoilista:

Kävelymme kiemurteli läpi niin kirkkojen edustojen kuin sokkeloisten kujienkin ja päätyi myös muun muassa yhdelle tuntemalleni kirjailijalle omistetulle aukiolle. Orwellin Yrjöhän jo ennen varsinaista kirjailijan uraansa eli varsin sinisilmäisenä jannuna kävi hakemassa myöhemmin menestykseen tai ainakin monien teinien lukulautaselle johtanutta kyynisyyttä ja epäuskoa ihmisyyden tiettyjä osia kohtaan Espanjan sisällissodasta. Tuossa sodassahan Barcelona oli keskeisiä näyttämöitä ja erityisesti kansantasavallan puolesta taistelleiden anarkistien ja kommunistien pääasemia. Mielenkiintoinen sota sinänsä, että nämä kaksi puolta taistelivat liittolaisina, mutta vastassa olikin toki kummankin vihollinen ja hyvin harvojen kaveri fasismi. Herran aukiolta löytyi kuulemma useita kaupungin parhaita vegaaniravintoloita, joiden testaaminen tosin jäi ensi visiittiin.

Tässä verrattain harvinaisia jälkiä sisällissodasta ja fasismin arkkitehtuuriin jättämistä arvista kirkon seinustan pommituksien aiheuttaman kärsimyksen muodossa.

En mene noihin kaupungin kokemiin kärsimyksiin tarkemmin nyt, mutta kuullessaan kaupungin historiasta ja sen uusista nousuista ei voinut kuin ihailla seudun ja kansan elinvoimaisuutta. Heitä oli lyöty ja sorrettu, mutta joka kerta he olivat löytäneet tien ylös. Tuohon ylempään kuvaan liittyvä rituaali, jossa joka syksy katalaanit kilpailevat siitä, kuka saa nostettua korkeimman ihmispyramidin, ehkä toimii varsin hyvänä metaforana.

Pakollinen Gaudí: tällä kertaa lyhtypylväs.

Kierros loppui aikanaan ja vietin suurimman osan päivästä kierrellen rantabulevardeja ja shoppaillen. Tosin tein sen pääasiassa La Ramblan ulkopuolella, joka loppupäässä yllä olevan Kolumbuksen patsas on, koska tarkoituksena oli Manicsia seuraillen kävellä kadulla, mutta ilman todellisia aikomuksia.

Ehdin maistaa myös Paellaa, joka oli ihan jees, vaikka olinkin kurja turisti ja söin sen sangrian kostuttamana (ei kuulemma ole katalonialainen juoma), mutta turistihan tässä oltiin. Illalla painuin hostellille, katselemaan hieman taas jenkkien perään.