sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

6-9.03.2015: Pikainen kaupunkiloma Barcelonassa 1 eli Kaunis Gaudi-päivä

Kevään työputkella oli monia seurauksia, mutta kaksi niistä oli tämän kirjoituksen kannalta keskeisiä. Ensinnäkin runsaan työnteon takia minulla oli varaa matkustaa ja toiseksi pelkkien omien nurkkien liian tiiviin katselun takia pakottava tarve tehdä niin. Vuoden ensimmäiset kuukaudet vietinkin siis haaveillen mahdollisuuksista ainakin hetkeksi pudistella Joensuun pölyt jaloistani ja uusien pölyjen keräämiset jostain muualta mielessä. Haaveilin itse asiassa paljon pidemmästä reissusta, mutta valitettavasti se uutinen, joka muun elämän kannalta oli hyvinkin positiivinen eli töiden jatkuminen myöhemmin keväällä, tarkoitti, ettei minulla ollutkaan aikaa kaukaisempiin maihin vaan "vain" kaupunkilomaan Euroopan sisällä. Koska olin paikasta kauan haaveillut ja muutamista muista syistä, joista lisää myöhemmin, päädyin valitsemaan kohteekseni Barcelonan. Niinpä, kun tili kilahti tililleni perjantaina, varasin lennot seuraavalle torstaille, jolloin siirryin Joensuusta perinteiseen tapaan Helsinkiin ja siitä kohti maailmaa.

Ensimmäinen kohde maailmalla ei tosin ollut Katalonian helmi, vaan jo aiemmalta reissulta tuttu München. Oikeammin Baijerin pääkaupungin lentokenttä, jonne laskeuduin yhdeksän aikaan illalla viettämään yötä. En ollut kehdannut poistua töistä kesken suunnittelu- ja arvostelurupeamien liian pitkäksi aikaa, joten olin sopinut itseni kanssa, että kaksi vapaapäivää riittäköön. Toisaalta halusin myös maksimoida tuossa rajassa oloni Barcelonassa, joten halusin olla siellä perjantaina mahdollisimman aikaiseen. Lopulta päädyin siis lentämään melko myöhään torstaina Müncheniin, josta lensin aikaiseen aamulla Espanjaan. Niinpä vietin siis hyvin vähäunisen yön saksalaisella lentokentällä kuunnellen siivoojien monikielistä/-kulttuurista höpötystä, kun he satunnaisesti sen penkkirivin, jolla nuokuin, ohi menivät ja peläten langoleerian saapumista viitaten erääseen Stephen Kingin televisiofilmatisointiin, joka on mitä ilmeisimmin jäänyt jonkinlaiseksi sukupolvikokemukseksi. (Katsokaa sarja ilman minkäänlaista spoilaamista, jos pystytte).

Aamulla suhteellisen kovassa unenpöpperössä koneeni ylitti viimeisetkin vuoret minun ja Barcelonan välillä ja noin yhteentoista mennessä olin kirjautunut hostelliini, vapautunut laukuista, suihkutellut ja valmiina tutkimaan kaupunkia. Tai no, en itse asiassa aivan valmis, kuten myöhemmin huomasin: huomasin tunnin käveltyäni, että olin unohtanut hostellilleni erääseen kavereideni haasteeseen liittyvän rekvisiitan ja jouduin palaamaan hakemaan sen, mutta onneksi sinitaivaisessa Kataloniassa kelpasi käyskennellä. 


Kataloniassa oli tuli esiin heti paikallisella torilla, kuten se oli läsnä hyvin usein myöhemminkin: torilla paikalliset itsenäisyyspuolueet (jotka ovat kuitenkin aika järkijärjestöjä verrattuna suomalaisiin hieman samankaltaista nimeä kantaviin) kampanjoivat Katalonian itsenäisyyden puolesta. Tämä halu oli minulle jo tuttu lukuisien vaihtareiden kanssa puhumisen johdosta: jos alue ei historiallisesti ole tuntenut oloaan koskaan kovin mukavaksi "yhteisen" Espanjan lipun alaisuudessa, muun muassa Francon aika ei vahvistanut asiaa ja suuri osa seudun väestöstä näyttäisi mielellään lopulle kansakunnasta tai ainakin suurelle osalla siitä keskaria mennessään. Toki asiaan on monta puolta, mutta niistä ehkä lisää myöhemmin.

 Random-välikuvana hieman hämmentävä ravintola, siis hämmentävä sinänsä, että paikkaa mainostettiin paisti British American myös British African Bar -nimillä.

Mutta mutta, politiikat ja viittaukset poliitikkoihin pois ja päivän pääteemaan. Kaunis päivä ja Barcelonan yksi suurimmista nähtävyyskokonaisuuksista eli Antoni Gaudin arkkitehtuuri sopivat hyvin yhteen, koska suurinta osaa miekkosen tönöistä ja suunnitelmista pääsi seurailemaan ulkoa käsin. Niinpä verhouduin Suomeen verrattuna varsin minimaalisiin vaatteisiin eli melkein säädyttömästi vain yhteen pitkähihaiseen huppariin (okei, plus farkkuihin ja asianmukaisiin alusvaatteisiin, vaikka ilmeisesti jotkut turistit ovat aiheuttaneet paikallisilla päänvaivaa nakuilemalla) ja suuntasin askeleeni erilaisilla arkkitehtoonisille luomuksille.


Tässä ensimmäisiä eli Casa Batlló, jonka edessä olevan jonon takia en tosin mennyt sisälle, tarkoituksenahan ei ollut jonottaa koko kaunista päivää varjossa.

Toki puhuminen arkkitehtuurista on minun korvaani Gaudín kohdalla ehkä jopa hieman harhaanjohtavaa: tyyppihän suunnitteli oikeastaan kaikkea taloista alaspäin. Tässä muun muassa allekirjoittanut Gaudín suunnittelemaan lyhtypylvään alla ja tarkalleen ottaen istumassa se alla olevalla tuolilla.

Kuvassa myös mainittu rekvisiittani: sain siis muutamalta ystävältäni haasteen vierailla samoilla huudeilla kuin he olivat omalla Barcelonan reissullaan ja poseerata erään joskus yhdessä pelaamamme pelin eli Frank's Zoon korttien kanssa.

Yksi kavereideni kohde oli ollut Casa Milà, jossa päätin heidän lomakuviensakin innoittamana käydä ihan sisälläkin. Aiempien kuvien kohteiden kanssa samalla kadulla ollut talo oli vaikuttanut siltä Gaudí-talolta, jossa voisi käydä sisällä, joten täällä suostuin palaamaan varjoihin eli jonottamaan sisäänpääsyä. Tosin suosittelen kaupungissa vierailijaa ja (sisä)arkkitehtuurin ystävää hankkimaan netistä ennakkoliput niin säästää sekä aikaa että rahaa, kun voi vain talsia jonojen ohi, vaikka minä en tätä tajunnutkaan.

Noh, siis Casa Miláan tai La Pedredaan menin sisään, vaikka kymmenisen minuuttia sainkin ensin seisoskella ulkona ja kuunnella amerikkalaisten arkkitehtiopiskelijoiden analyysia talosta, joihin kuului muun muassa pohdintaa siitä, kuinka toinen ei edes pidä Gaudín tyylistä, mutta voisi kyllä suunnitella jotain tällaista, jos tulisi siitä kuuluisaksi. Kaipasin siis kymmenen minuuttia mp3-soitintani, mutta onneksi sisälle päästyäni sain korviini audioguiden kuulokkeet, jotka tulivat tarpeeseen, koska nuo juipit kävelivät hyvin suuren osan kierroksesta takanani ja varmaankin puhuivat yhtä henkeviä.

Aikaisemmin käyttämäni sisälle meno oli sinänsä hieman huono sanavalinta, koska La Pedredan mielenkiintoisimmat asiat sijoittuivat jokseenkin ulkoilmaan. Talohan on paitsi suojeluskohteena että turistikohteena sinänsä mielenkiintoinen, että se on vielä aktiivisessa asuin ja toimistokäytössä. Näinpä sen seinien sisälle on rajattu pääsy, mutta keskeisimmät kiinnostuksen kohteet löytyvät toki sen ulkopinnoilta, kuten yllä kuvattu varsin hieno ylhäälle aukeava maisema sen sisäpihalta. Keskeisin talon kohde oli kuitenkin sen katto, josta seuraavassa muutamia otoksia.

Katolla Gaudín epätavallinen luonne tuli vahvemmin esiin kuin keskimääräisissä asunnoissa: onhan asuntojen kuitenkin pakko olla jokseenkin käytännöllisiä. Eipä niin, myös talon katolta löytyneille tötteröillekin oli käytännön funktiot vaikka ne olikin peitetty tehokkaasti muotoiluun. Katolla olleet tornit, jotka toivat hieman shakkinappulat mieleen, olivat Antonin näkemys siitä, millaisia savupiiput ja hormit voisivat olla pienellä mielikuvituksella eli arkiset asiat piirun verran luovemmalla otteella, joka on sinänsä ihan mukava arkkitehtooninen tekniikka, jos sellaiseksi sitä sopii kuvailla. Toki katolla oli myös tarpeettomia kaaria ja muotoiluja, mutta kai ne voi antaa anteeksi, kun muuten kokonaisuus on toimiva? Kyseiselle suunnittelijalle tosin taidettiin antaa hieman liikaakin hullutuksia anteeksi, kuten kyynikko voisi todeta katsoessaan alimmassa kuvassa aukeavaa näkymää Milàn katolta kohti Gaudín päätyötä eli Sagrada Famíliaa.



Toki rakennuksen sisuksiakin pääsi katsomaan ja muun muassa kiertelemään sen ullakon kaarevaa sisustaa, jota oli aikoinaan inspiroinut vitriinissä näkyvän kaltaiset reptiliaanin luurakenteet. Antonia oli inspiroinut suuresti erilaiset luonnonmuodot, joka on toki varsin looginen ajatus: onhan useat niistä kokeneet tuhansien jopa miljoonien vuosien testit.

Casa Milàlta siirryin arkkitehdin päätyöksi laskettavalle Sagrada Familialla, jossa luonnonvaikutukset olivat ehkä hieman vähemmässä eli paikkaa inspiroi ainakin suuremmassa kaavassa ihmismielen liikkeet ja tässä tapauksessa erityisesti uskonto. Gaudí tuli vahvasti uskoon myöhempinä vuosikymmeninään ja valuttikin kaikki resurssinsa niin henkiset kuin maalliset tämän kristinuskon pääjehuille omistetun katedraalin rakentamiseen ja suunnitteluun. Hän aloitti projektin 1900-luvun taitteessa ja rakennus on vieläkin kesken. Tämä jälkimmäinen tieto itse asiassa sai minut joskus uskomaan, että Gaudí elää vieläkin, mutta mies oli kasvanut horsmaa jo pitkään sen jälkeen kun rakennus alkoi saavuttaa osaa nykyisesti loistosta. Sen perusteella, mitä kuulin suunnitelmista, saatan olla matojen ruokaa itsekin ennen kuin tönö on valmis, koska en ole ehkä koskaan kuullut niin kunnianhimoisia suunnitelmia yhdelle rakennukselle. Ehkä kuitenkin talo valmistuu ja palaan sitä katsomaan joku päivä, koska nyt sisällemeno jäi väliin kirkkoa ympäröineen noin 2,5h jonon takia.

Sen sijaan siirryin seuraavalle Gaudí-kohteelle, joka oli sopivasti täysin ulkotiloissa eli Parc Guelliin, joka oli arkkitehdin yhdessä pääsponsorinsa, jonka nimeä paikka kantaa, suunnittelema asuinalue. Tämä tosin jäi vielä pysyvämmin suunnitelman asteelle kuin Sagrada, koska kaupungin muut immeiset eivät oikein innostuneet toverusten ylimystön asuinalueesta vaan siitä tuli puisto muutamilla Gaudín teoksilla.

Yksi näistä teoksista on Gaudín tunnusmerkiksi miltei muotoutunut salamanteri, joka tässä viettää harvinaista hetkeä, jolloin joku turisti ei ole sitä lääppimässä.


Oli herralla toki kaikenlaisia vertikaalisia ja horisontaalisia suunnitelmia.


Itse asiassa tähänkin kohteeseen sai hieman odotella, mutta jonossa seisomisen sijaan venttailu luonnistui käyskentelemällä puiston avoimissa oloissa ja ihaillen avautuvia maisemia.

Puiston jälkeen pää ja jalat alkoivatkin olla jo täynnä yhden arkkitehdin nähtävyyksiä, joten pienen La Rambla-kierroksen jälkeen pystyi hyvillä mielin lähtemään hostellille: univelkaa kun oli kertynyt edellisenä yönä. Toki sitä ennen piti hieman olla sosiaalinen, mutta siitä ehkä ensi päivityksessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti