Vuodesta 2013 uhkasi tulla ulkomaanmatkaton. Toki vuosi oli pitänyt sisällään jo hieman kotimaanmatkailua, mutta oman maan piirit eivät vain tuntuneet riittävältä korvikkeelta. Niinpä tajutessani, että ennenaikaiset valmistujaisjuhlani, jotka äitini itselleen/minulle halusi järjestää, saattaisi johtaa lievään ylimääräisen rahan virtaan, päätin suunnata nuo budjetoimattomat käteisvarat ulkomailla vierailuun.
Alustavasti ennen tilaisuutta päätin, että matkani suuntautuu keskitetysti johonkin Euroopan maahan, jossa en ollut ennen vieraillut. Hieman katselin toki erilaisia opuksia kartoittaakseni vaihtoehtojani, mutta lopullisen ratkaisun päätin jättää vasta rahavarannon näkemisen jälkeiseen aikaan. Kun sitten juhlapäivä koitti ja meni, huomasin omaavani varsin mukavan matkakassan ja sukulaisteni kanssa keskustellessa hienoinen siemen kohteestakin oli alkanut itämään. Eräs serkkuni oli nimittäin sivulauseessa maininnut, kuinka mukava paikka Slovenia on. Slovenia? Verso kasvoi, kun vilkaisin kartalta, missä maa tarkalleen edes on; tunsin oloni ignorantiksi, olin tietenkin ajatellut sen olevan esim huomattavasti lähempänä Slovakiaa. Mutta ehkä tarve sivistää itseään vain kiihotti mieltä, koska maa alkoi kuulostamaan paremmalta vaihtoehdolta hetki hetkeltä. Kyseessä oli maa, josta en tiennyt oikeastaan mitään, jossa juuri kukaan tuntemani henkilö ei ollut käynyt (hei, elitisti) ja joka näytti juuri sopivalta tälläiseen pikkureissuun: se oli tarpeeksi pieni, että siitä voisi saada kokonaiskuvan yhdelle kertaa; kaupunkiloman sijaan voisi tutustua suurempaan osaan maata.
Niinpä jatkoin jo aiemmin buukattua Neil Young and Crazy Horse-keikkamatkaa (One of the Best Gigs Ever!) etelään viikolla vielä eteläisemmässä paikassa. Lensin Sloveniaan elokuun alussa, kohdatakseni suhteellisen viileän Suomen jäljiltä auringon hohkaamaan maan. Tapanani ei ole kesäreissuilla ole paljoa ollut säätiedotuksia etukäteen tuijotella, mutta eipä siitä apua olisikaan ollut, koska niin vähäisiä vaatteita ei minulla olekaan tai olisi edes säädyllistä pitää päällä kuin Ljubljanassa, maan pääkaupungissa, olisi pitänyt pitää ilman jatkuvaa hikoilua. Ensimmäisien päivien aikana lämpötilöa painui juuri ja juuri alle +30 muutamia kertoja öiden aikana.
Toisaalta lämmöstä pitää nauttia ja toisin kuin kylmyydestä siitä löytyy hyviä puolia: koska en saanut nukuttua yöllä kunnolla, saatoin hyvillä mielin lähteä hyvissä ajoin liikkeelle tutustumaan kaupunkiin. Niinpä jo ennen yhdeksää olin syönyt, suihkutellut lähinnä herätäkseni ja näönvuoksi (koskaan ei olisi haitannut niin vähää, ettei hostellissa olisi ollut lämmintä vettä, en tainnut kääntää ensimmäisten päivien aikana hanaa lämpimälle kuin aivan pieniksi hetkiksi) ja valmis lähtemään käyskentelemään. Lämpö tietenkin tarkoitti myös kaunista päivää, joten mikäs sen mukavampi tapa ottaa ensi kosketus kaupunkiin kuin kävellä sen varjoista joenvartta pitkin ja katsella kun kalat uiskentelivat sen pintavedessä. Samalla pääsi tutustumaan moniin Ljubljanican ylittäviin siltoihin, joista nimellisesti mielenkiintoisin oli toki itselleni lohikäärmesilta.
Myöhemmin minulle selvisi, että lohikäärme oli valittu Slovenian "kansalliseläimeksi" juuri tähän jokeen liittyvän tarinan mukaan. Ensimmäinen maininta tästä seudusta nimittäin löytyy Iasonin ja Argonauttien matkasta kertovassa tarussa, jossa Kultaisen taljan metsästäjät purjehtivat tätä jokea ylös ja kohtaavat sen laaksoa vartioivan lohikäärmeen. Vaikka kärmes valitettavasti kohtaa antiikin sankareiden käsissä loppunsa, noin 1800-luvulla se nostettiin kaupungin ja kokomaan lempparieläimeksi, mikä ei tietenkään haitannut minun kaltaista lohharinrakastajaa ollenkaan.
Kolmannella sillalla kohti keskustaa olivat myös edustettuina antiikin tarut, tosin hieman modernimmissa muodoissa. Suoraan alla olevan patsaan edustaman tarun olen jo unohtanut, mutta jos muistikuvani eivät ole aivan väärässä, sen alla on Prometheus, jonka sisäelimet kotka käy aina napsimassa tasaisin väliajoin, kun herra kehtasi Zeusta uhmata.
Melkein julmempi kohtalo oli kohdannut saman sillan kaiteiden edustajia, jonka nimi oli muuten Teurastajansilta, koska se sijaitsi paikassa, jossa kyseiset liha-alanedustajat ainakin ennen vaikuttivat. Sillan kaiteet oli koristeltu erilaisilla vedenhengillä ja asukeilla muistuttamaan Ljubljana-kaupungin läheisestä suhteesta veteen. Julmasti olivat vain pariutuneet vandaalit nämä olennot kahlinneet niin kuin heidän nostamisensa vedestä ei olisi ollut jo tarpeeksi: nykyään joka saakelin paikasta löytyvällä tavalla olivat paikalliset vastanaimisiin menneet (en halua pilata hyvää sanaa "naineet" yhdistämällä sitä tässä avioliittoon) laittamaan lukkonsa näihin viattomiin koristeisiin. Ymmärrän hieman paremmin vielä sillan ristikkojen lukottamisen, mutta että on pitänyt mennä yksittäiset taideteokset mennä töhrimään. Joku toinen taiteilija voisi täälläkin käydä napsimassa lukot ja sulattamassa ne joksikin esteettisemmäksi.
Noh, Teurastajansilta oli jo aivan keskustassa, jonka pääaukella pysähdyin hieman nauttimaan lämmöstä ennen kävelyn jatkumista. Ihailin siinä olessani muun muassa aukiota reunustanutta fransiskaanikirkkoa, joka varsin maltillisesta ulkokourestaan huolimatta oli sisältä varsin viihdyttävä.
Aukeamalla sijaitsi myös maan suuren kirjallisuushahmon France Prešeren, jonka mukaan myös aukio oli nimetty, patsas. Patsaan päälle oli aikoinaan runoilijaa kunnioittamaan sopivasti laitettu antiikin muusa, mutta ilmeisesti tämä oli ollut ylöosattomuudessaan liikaa kirkossa kävijöille, mutta ongelma oltiin ratkaisty kasvattamalla kirkon ja patsaan väliin muutama puu.
Aiemmin mainitsemiani historiallisia nippelitietoja olin tietenkin opin tavalliseen tapaan kiertokävelyllä. Liityin noin muutaman kymmenen muun henkilön kanssa opiskelijan pitämälle kiertokävelyllä, jossa avattiin kaupungin historiaa ilman ikäviä opas-tai historiankirjojen lukemista. Tällä kiertokävelyllä päädyin muun muassa näiden ovien eteen. Olisin toki itsekin varmaan vilkaissut paikallista katedraalia, mutta en olisi välttämättä ainakaan heti hiffannut, että korkeimmalla kohdalla oveahan oli niinkin nykyaikaa lähellä oleva hahmo kuin Johannes Paavali II. Paikalliset katoliset slaavit, joita jälkimmäisen osalta siis suurin osa Slovenialaisista on, olivat aikoinaan niin innoissaan hänen vierailusta maassaan, että tekivät hänelle oven, toki laittaen mukaan myös keskeisiä tapahtumia maan historiasta.
Kävelykierros vei toki vielä muillekin silloille, kuten muun muassa tälle, josta ilmeisesti oli aikanaan tapana dippailla leipureita jokeen. Mitä ilmeisimmin leipurit olivat aikamoisia kepulikalleja ja aina välillä joku saatiin kiinni kaikenlaisista yrityksistä saada lisärahaa, jolloin heitä hieman kastettiin jokeen (saivat sen jälkeen ilmeisesti jatkaa elämäänsä jossain muualla). Sillan nimi taisi olla noin suunnilleen kengäntekijöiden silta, johon sopivasti ennen siltaa olevat langat oli koristeltu kengin. Teorioita niiden laittajista oli monia, mutta uskottavimmat pohjasivat siihen tietoon, että kengät ilmestyivät samana vuonna kuin Erasmus-ohjelma alkoi Sloveniassa (ja muutamissa kengissä lukikin jotain Erasmuksesta ja maista).
Kierrosta piti muuten paikallinen englannin opiskelija, jonka kanssa puhuimme siirtymien aikana muun muassa opinnoista. Sloveniassa entisenä sosialistimaana on myös ilmainen koulutus, jonka hallitus kyllä haluaisi muuttaa maksuttomaksi, mutta kymmenesosa maan asukkaista on opiskelijoita, joten asian ajaminen olisi poliittinen itsemurha. Seurauksena maassa on varsin suuri korkeakoulutettujen työttömyys, jota ei auta se, että maassa koulutusmäärää suoraan palkkatason katsomatta itse työhön; toisin sanoen tohtori (joita maassa on ilmeisesti aika paljon, maisteri on meidän kandia vastaava eli ei omaa oikein mitään arvoa) kaupankassalla saa tohtorin palkkaa eli heitä ei palkata. Ehkä ilmainen koulutus ja siihen liittyvät säädännöt voidaan viedä liian pitkälle siis, mutta toisaalta muuten kansa on kalleudesta varsin tyytyväinen koulutusjärjestelmäänsä. Niin olin myös minä matkaillessani, slovenialaisten englanninkielentaito oli erinomainen.
Kansallis/yliopiston kirjasto, jonka suunnitteli Slovenian tunnetuin arkkitehti Jože Plečnik. Sisään ei valitettavasti päässyt tutustumaan kun ei ollut slovenilainen.
Harmaan kivisessä linnassa kun oli mainostettu sijaitsevan myös aika mainion ja sopuhintaisen ravintolan, jossa nautiskelinkin varsin sopuhintaisesti paikallista kala/äyriäiskeittoa.
Toki piti myös käydä ottamassa kuvia linnanmuureilta, joilta saa hieman kuvaa myös kaupungin modernimmasta ja arkipäiväisemmästä arkkitehtuurista.
Illalla, käytyäni ensin suihkuttelemassa osan hi'istä pois. Päätin kävellä katsastamaan paikallista Kristianiaa eli opiskelija/vapaa-ajattelija kylää. Matkalla sinne tuli tosin vastaan tämä kuvainstallaatio paikallisen nykytaiteenmuseon ulkopuolella. Slovenialaiset tuntuivat tykkkäävän kuvainstallaatiosta, kuten myöhemminkin tulee ilmi.
Ljubljanaan oli nimittäin syntynyt eräänlainen opiskelija/hippi/vaihtoehto-kommuuni. Kun Jugoslavian joukut lähtivät maasta heidän parakkialueensa jäi tyhjilleen ja sen valtasi joukko yllämainittuja. Koska he eivät halunneet enää aluetta kokonaan jättää, kädenväännön jälkeen, osa alueesta annettiin heille ja sinne syntyi hieman vaihtoehtoinen asujaimista, jonka elämään kuului muun muassa katutaide ja bilettäminen.
Illalla istuskelin hostellin yleisellä aluella lueskellen kirjaani, kun paikalle tuli sekalainen kolmikko matkaajia. Joukkoon kuului aasialainen tyttö, välimereläinen ja yksi slaavi eli kuten myöhemmin selvisi eteläkorealainen, portugalilainen ja slovenialainen. Siinä heidän kanssaan juttelin, ennen kuin korealaistyttö kysyi, mistä olen. Vastaukseni sai poikkeuksellisen innokkaan vastaan oton. Paljastui, että Rina (tai Riina, kuten hän suomalaisittain toivoi itseään kutsuttavan) oli viettänyt vuoden Suomessa vaihdossa. Seurauksena hän oli hirveä fennomaani ja muun muassa puhui sujuvaa suomea. Olen tavannut ihmisiä, jotka ovat vuosia opiskelleet suomea sitten tulleet tänne vaihtoon ja juuri vaihdonlopussa eivät puhu läheskään yhtä hyvin. Siinä sitten puhuimme suomeksi oman aikamme, jonka kuluessa hän muun muassa puhui rakastamastaan suomalaisesta musiikista. Oli siinä ihmettelemistä, kun hän kaivoi kännykästään soimaan savonmurteella lauletun version Rakkaus on lumivalkoisesta ja sanoi muun muassa rakastavansa monia muitakin inhokkejani. Onneksi myös yhteisiä säveliä löytyi, kun hiljennyimme muun muassa hetkeksi kuuntelemaan Egortripin Matkustajaa.
Seuraavana päivänä lähdin sitten hakemaan lievennystä kuumuuteen käyskentelemällä museoissa. Ljubljanahan oli ollut aikoinaan myös roomalaisten asuttama tai siis sen paikalla oli sijainnut roomalaisten asutusta, asia, josta paikalliset tuntuivat olevan varsin ylpeitä, mutta miksipä eivät olisi.
Seuraavana päivänä lähdin sitten hakemaan lievennystä kuumuuteen käyskentelemällä museoissa. Ljubljanahan oli ollut aikoinaan myös roomalaisten asuttama tai siis sen paikalla oli sijainnut roomalaisten asutusta, asia, josta paikalliset tuntuivat olevan varsin ylpeitä, mutta miksipä eivät olisi.
Roomalaiset tuntuivat olevan aika pahoja roskaajia kun näitä heidän ruukkujaan tuntuu löytyvän neliömetriltä muutama näistä heidän vanhoista asuinpaikoistaa.
Varsin mukava tapa esittää erot ruukkujen aikakausien välillä:
Museon osana oli tietenkin myös maanhistoriaa esittelevä osasto, jossa oli muun muassa maailmansotien aikaisia propagandajulisteita.
Museon sisäpihalla oli taas yksi valokuvainstallaatio. Tällä kertaa aiheena oli turistien Ljubljana eli kokoon oli kerätty turistien ottamia valokuvia kaupungista.
Iltapäivän ollessa jo edennyt varsin pitkälle, päätin nautiskella hieman murkinaa ja oman aikani haahuiltuani päätin katsastaa paikan, jota Lonely Planet kehui hyväksi esimerkiksi paikallisesta keittiöstä. Siellä söin sitten alkupalaksi hieman paikallisia versioita gnoccheista ja pääruuaksi hevospihvin. Hepojen liha on hyvin tavallisessa käytössä tässä maassa, jossa hevosten kasvattamisella on pitkät perinteet. En päässyt reissulla maistamaan paikallisesti suosittua pikaruokaa hevospurilaista, mutta hevospihvi oli varsin maukasta; jossain hirven ja naudan välimaastossa sanoisin.
Loppupäivän vietinkin sitten shoppaillen. Etsiskellessäni levy- ja kirjakauppoja eteeni tuli muun muassa tämä. Mr Invader, we meet again (http://jandemaailmalla.blogspot.fi/2013/08/raili-11-277-158-eli-puoliekologisesti.html).
Kävelyreissun jatkuessa (taas pikaisen suihkun jälkeen) kohtasin myös hieman sosialistisempaa arkkitehtuuria.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti