Jälleen kerran ulkomaanmatkailu vei minut vierailulle tutuille Britteinsaarille. Tosin tällä kertaa sentään suuntasin aivan uusille alueille matkani viedessä minut Lounais-Englannin niemimaalle. Kuten usein aiemminkin alueen valintani ei ollut sattumaa, vaan sitä ohjasi paikallinen väestö eli eräs läheinen, joka väliaikaisesti oli alueelle asettunut. :)
Matkani etappienkaan valinta ei siis ollut täysin minun käsissäni, vaikka niissä varsin vahvan vaikutusmahdollisuuden sainkin. Toiveinani oli muun muassa Stonehenge, Bath ja mahdollinen jalkapallomatsi Southamptonissa, joten päätimme majoittua jonnekin näiden kaikkien välimaastoon eli Salisburyyn.
Siinä missä minä olin ehkä saanut paljon ääntäni kuuluviin kohteiden suhteen, majoituksen hoidon olin jättänyt täysin paremman matkailupuolisoni vastuulle. Koska tämä ei halunnut nukkua missään hostelleissa (jotain ihme vaatimuksia mukavuuksista ja yksityisyydestä), majapaikkanamme ensimmäisinä kolmena yönä toimi The Red Lion, jossa saimme aikaamme viettää rauhallisin mielin keskimäärin meitä 50 vuotta vanhempien asukkaiden seurassa. Tosin täytyy todeta, että kiitos tarjouksen paikka ei tosin ollut budjetillinen itsemurha vaan itseasiassa aika mainio mesta.
Saapuessani Salisburyyn myöhään torstai-iltana pitkän matkustamisen jälkeen (lähtö Joensuusta viideltä aamulla Helsinkiin, lento Heathrowlle, rasittavan pitkä odotus jonoissa lentoasemalla [pahin koskaan], tunnin tube Lontoon keskustaan ja parin tunnin junamatka) kaupunki näytti tummassa harmaudessaan aika normaalilta Englantilaiselta keskikokoiselta kaupungilta. Kävellessään kaupungin keskustaa kohti, mieleni ehti hieman miettiä, mistä tämän matalan kivikaupungin keskeltä löytyy kuvista näkemäni idyllisen näköinen hotelli. Lopulta, vastustettuani muun muassa Burger Kingin nälkäiselle tarjoamaa houkutusta, saavuin lähelle osoitetta ja edellä nähdyn kyltin alle saapuessani näinkin ylläolevan, vaikkakin pimeämmän, näyn. Ihmeellistä, mitä kaupungin keskelle voikaan piilottaa/rakentaa.
Tärkeä osa Englannissa matkailua on tietenkin (surullisen) kuuluisasta ruokakulttuurista nautiskelu. Niinpä pian saapumiseni jälkeen suuntasimme pubiin, jossa nautin paikallista makkaraa ja röstiä eli Bangers with Bubble and Squek. Mukana tietenkin halpaa Magnersia. Perinteisillä suosikeilla on hyvä aloittaa.
Seuraavana aamuna alkoi sitten jatkokurssi paikallisiin herkkuihin. Halusin aloittaa aamun täydellä englantilaisella aamiaisella, jonka mukana oli mahdollisuus maistaa myös paikallista ikonista leivänpäällystä Marmitea. Kyseessä on vegaaninen ja hyvin terveellinen (pirusti mm. b-vitamiineja) hiivavalmiste... kyllä, hiivavalmiste. Maku oli sen mukainen, kuten alta näkyy.
Minä, hetki maistamisen jälkeen. Ehkä imartelevin kuva itsestäni, jonka blogiini koskaan pistän. Suhteellisen "voimakas" maku, mutta toisaalta voin ymmärtää, miksi tämä melkein uniikki (mm Australialla ja muilla commonwealthin jäsenillä on omat versionsa) maku on monille tiukka osa englantilaisuutta, hieman kuten salmiakki on suomalaisille.
Hieman hotellin sisustusta. Mukana vastaanoton hieman makaaberi seinäkello, oleskeluaulan tunnelmaa, jonka punainen kokolattiamatto tuntui jatkuvat koko lopun hotellin seinille, mukaan lukien alimman kuvan hienoisen hidas hissi.
Ensimmäisen päivän pääkohteena oli tuo englantilaisen kulttuurin vanhin toteemi tai toteemikylä eli Stonehenge. Käytyämme ostamassa liput lähialueen bussikierrokselle, jonka pääpysäkkinä kivipatsaat tietenkin toimivat, mutta ennen seuraavan bussin lähtöä aikaa jäi tapettavaksi tutustumalla Salisburyn kaupungintaloon. Ensimmäisessä huoneessa on kuulemma ainakin kaksi kummitusta: en tiedä lentääkö ne lukuisista paikallisia mahtihenkilöitä esittävistä tauluista harrypottertyyliin. Sen sijaan paikallisen oikeuden istuinsalissa kummitukset eivät ilmeisesti rikollisesta taustasta huolimatta pesineet.
Keskimäärin reissulla oli hyvät ilmat. Ainoa poikkeus oli tietenkin se päivä, jolloin kohteena oli keskellä valtavaa ulkoilmakenttää seisova kivipilaristo. Pieni sade, jonka olimme kokeneet Salisburyssa, muuttui saapuessamme turistikeskukselle ihan reippaaksi veden tuloksi ja kohtalaisesti tuuleksi ja, kun pieni autonvetämä vaunu oli vienyt meidät röykkiölle, kaatamalla satanut vesi syöksyi naamallemme ja oikeastaan kaikkialle vaakasuorassa tasossa.
Vierailua ei ehkä auttanut, että kaikkien vuosien jälkeen Stonehengestä oli muodostunut ajatus yhtenä niistä legendaarisimmsta Britteinsaarten vielä valloittamattomista nähtävyyksistä. Jotenkin paikan päälle päästynä tuli sellainen fiilis, että tässäkö tämä rakennelma on, eikö se ole isompi. Jotenkin legendoissa ja promokuvien kuvakulmissa paikka oli vaikuttanut isommalta. Vaikka oli oikea toki hieman isompi kuin Spinal Tapin vastaava. Toki karmea ilma ja paikalle saapuva lapsilauma saattoi myös vaikuttaa kokemukseen.
Minun hiukseni tai tummat vaatteeni eivät oikein tuoneet tuulta ja tuppuraa parhaimmalla tavalla esiin, joten otetaan mukaan myös matkakumppanini.
Noh, visiitti kyseisissä olosuhteissa jäi hieman aiottu lyhyemmäksi. Pikainen kierros kiviä kiertävällä polulla, pikaiset selfiet naamarypyssä veden syöksyessä silmiin, ettei kamera kastuisi ja seuraava juna takaisin turistikeskukselle ennen lapsilauman mukaan ehtimistä. Siellä pääsi tutustumaan paikan tehokkaaseen tuotteistukseen (mm Stonehenge-Monopoli. Mistä hitosta ne kadut on siihen kivien ympärille keksinyt?), joka tosin oli mukavasti eristetty kauas aidosta kohteesta.
Koska lämpimän kasviskeittolounaankin jälkeen loppupäivää oli paljon jäljellä, päätimme lähteä käymään Southamptonissa. Vaikken ollutkaan onnistunut saamaan lippuja seuraavan päivän jalkapallo-otteluun, kaupungista tietoja esiin etsiessä esiin tullut paikallinen pubi riitti syyksi vierailulle.
Ainoa vanha osa Southamptonia, joka vierailullamme tuli vastaan. Vanha satamakaupunki, jossa oli runsaasti laivanrakennus teollisuutta (mm Titanic lähti täältä), oli WWII aikana pommitettu aikalailla maan taselle eikä paikalliset näyttäneet hirveästi miettineen kaupungin estetiikkaa uudelleen rakennuksessa.
Mutta siis varsinaisena kohteena oli ennemmin populaarikulttuurikohde eli The Hobbit -pubi. Paikka tuli kuuluisammaksi muutamia vuosia sitten, kun eräs elokuvayhtiö ilmoitti jo kauan nimellään toimineelle paikallisliikkeelle, ettei heillä ollut oikeutta kyseiseen nimeen. Yhtiöllä oli varmaan tarkoitus pistää oma samaniminen pubifranchise pystyyn; olivathan he tuotteistaneet jo melkein kaiken muun. Pubin ympärille syntyi kuitenkin pieni kansaliike, joka ainakin pakotti leffayhtiön hiljenemään hetkeksi pahoista suunnitelmistaan, mutta joka ei estänyt heitä nostamasta uutta kannetta seuraavan oikeuksiinsa perustaneen elokuvasarjan alkaessa. Tällä kertaa onneksi muutamat kulttuuriarvoa omaavat elokuvan näyttelijät ottivat kantaa pubin puolesta ja jälleen huono julkisuus pakotti ison pahan yhtiön jättämään pahat aikeensa. (kirjoittaessa alkaa kuulostaa jotenkin tutulta ja omaan kyläänkin sopivalta, mitä nyt The Hobbit on vielä olemassa; kaikkia kapitalismin voimia ei vain voi voittaa)
Pitkän tihkussa tapahtuneen kävelyn jälkeen löysimme vihdoin pubin, jossa toivoimme saavamme hieman syötävää, lounaasta oli kulunut jo aikaa. Paha kyllä paikan päällä selvisi, ettei pubista saa ruokaa: kyseessä oli aikalailla puhdas opiskelijoille ja nuorille suunnattu juottola. Tolkienkrääsällä korsteltu ja ihan hienonoloinen juottola tosin. Samalla kävi ilmi, ettei matkakumppaninikaan ollut tarkistanut asiaa, koska häntä ei ollut niin paljoa kiinnostanut. Yhteyseksi luulemani kohde olikin ilmeisesti ennen kaikkea minun valintani. Nälkäkin toki saattoi vaikuttaa tyytymättömyyteen.
Onneksi vatsaa pystyy väliaikaisesti täyttämään nesteellä, kuten näillä pubin erikoisilla eli Tolkienin hahmojen mukaan nimetyillä drinkeillä. Minun valintani purppura Boromir eli kirsikkaviinaa, tummaa rommia ja kolaa ja kumppanini Gandalf eli blue curacaoa, vodkaa, persikka snapsia ja limua. Kummassakin pari senttiä viinaa, siis pari senttiä tuopin pohjalta katsottuna.
Juotuamme juomat siirryimme etsimään vielä ruokaa ennen paluuta takaisin Salisburyyn yöksi.
hah, mäki Seelannissa yritin maistaa Marmitea/Vegemitea, mut oli just noin HIRVEETÄ! Paikalliset neuvo että ehdottomasti laita leivän päälle eka margariinia, se pehmentää makua, muttei mulla ainakaan toiminu ollenkaan sekään :D ...harmitti hieman, ku ois ollu upeeta totutella erikoiseen/paikalliseen(enkkukulttuuriin paikalliseen) makuun ja tuoda purkki sitä Suomeen - - mut ne pari HAUKKUA parista leivästä RIITTI! :P pläääh
VastaaPoistaja vieläkin: aaaaah Hobbit-pubi - saiskohan sieltä yläkerrasta huoneen jonne kaatua nautittuaan koko Fellowshipin? :D
Muistaakseni tuota sai ainakin jossain vaiheessa Punnitse ja Säästästä eli voit halutessasi treenana Suomessakin :P
VastaaPoistaAjatellen alakerran kuluneisuutta (siellä oli muutamakin Felloship-juoma mitä ilmeisimmin kumottu) en välttämättä olisi halunnut jäädä paikkaan nukkumaan. Toisaalta yhden drinkin perusteella voisi kyllä arvioida, että muutaman jälkeen saattaisi kovin alkaa ramaisemaan :P