27.2.-6.3.2014. Englannin eteläisempää puolta: Osa 2, Bath ja Salisbury, kylpylöitä ja katedraaleja

Toisena kokonaisena päivänäni Englannissa kohteena oli Bath. Olin kuullut paljon hyvää kaupungin kauneudesta ja onneksi kertomukset eivät olleet liioiteltuja: selkeästi näteimpiä kaupunkeja, jonka olen Britteinsaarilla kohdannut, vaikka kilpailu ei aina olekaan kovaa.

Junailimme kaupunkiin Salisburysta. Tänä päivänä ilma oli tehnyt melkein täyskäännöksen edellisen päivän koirailuista, joten pääsimme nauttimaan nätin arkkitehtuurin seassa käyskentelystä varsin huolettomin mielin. Tästä huolimatta päädyimme tosin viettämään suhteellisen paljon aikaa erilaisissa sisätiloissa. Ihan perinteitäkin kunnioittaen ensimmäinen näistä oli kirkko tai tarkemmin ottaen luostarikirkko eli Abbey.

Bath Abbeyn mielenkiintoisin ulkoarkkitehtooninen tekijä oli sen sivuja pitkin kiipeilevät enkelit. Mahtoivatko nämä heidän kipuamansa portaat kuvata kuuluisia Jaakopin tikkaita?

Sisältä Abbey oli varsin komea kermaisessa korkeudessaan. Ei nyt välttämättä henkeä salpaava, mutta varsin mainio maansa kirkkotaiteen edustaja, jossa oli varsin runsaasti mielenkiintoisia yksityiskohtia, kuten tämä saarnastuolin kirjapidikekotka.

Enkeliteema (joka ei nyt sinänsä ole kauhean harvinainen kirkoissa) jatkui vahvana sisälläkin.

Erityisesti paikallisista siiveikkäistä androgyyneistä taruolennoista mieleeni olivat nämä musikanttienkelit, jotka kantoivat varsin monimuotoista soitinvalikoimaa. Harvoin kuulee esimerkiksi puhuttavan taivaallisista haitareista (tai siis tässä yhteydessä) tai tuubista. Ei taida sekään torvi, jolla kostonenkelit laskettelevat Sodoman ja Gomorran niskaan tulta ja tappuraa olla tuubanmuotoinen.

Seuraavaksi suuntasimme kaupungin keskusaukion toiselle laidalle ja kaupungille sen nimensä tuoneeseen kylpyläkompleksiin tai siis sen raunioilla rakennettuun museoon ehkä pikemminkin. Bath kun aikoinaan oli kovasti noin parituhatta vuotta sitten saapuneiden roomalaisten mieleen sen alta kumpuavan kuuman lähteen vuoksi, jonka paikalle roomalaiset rakensivat saaren muuten niin kurjan ilmaston kestämistä auttamaan kotiseuduista muistuttavan kylpylän.

Astuessamme sisään museoon meille sattui muuten pienoinen tuuri. Todistellessani lippua ostaessani opiskelijuuttani satuin mainitsemaan, että kyseessä on suomalainen kortti, jolloin myyjä alkoi puhumaan meille kansamme kieltä. Tarkempi vilkaisu nimilappuun paljasti myyjän nimeksi Merja. Kyseinen rouva oli kuulemma avioliiton kautta päätynyt Englantiin ja sitten Bathin kylpylän lipunmyyjäksi. Pääsimme sisään lastenlippujen hinnalla, mikä oli toki mukavaa. Joskus on hyötyä olla suomalainen. Joskus. 

Kuvassa näkyvät korokkeet ja pilarit rakennettiin 1800-luvulla alkuperäisen kylpylän tarkastelun helpottamiseksi aka turistien vuoksi. Alkuperäisestä roomalaisesta kylpylästä on sinänsä varsin vähän jäljellä, joka on toisaalta ymmärrettävääkin ajatellen, että paikalla kylvettiin pitkään keisarikunnan intressien saareen loputtua.

Esimerkiksi tämä koristefantti ei ollut paikalla vielä roomalaisten aikaan.

Sen sijaan tämä alkuperäinen kuumasta lähteestä tuleva virtaus sekä kuumahuoneen lattiatuet ovat jostain parin tuhannenvuoden takaa eli jo muinaiset...

Sisätilojen jälkeen suuntasimme hieman sivumpaan vilkuilemaan hieman ulkoilmakohteita, kuten Bathille osan kuuluisuuttaan antaneita arkkitehtoonisia nähtävyyksiä. Yllä the Circus, joka taitaa ennemmin viitata pyöreään muotoon kuin karnivaali-ihmisten läsnäoloon ja The Royal Crescent kaukaisuudesta kuvattuna.

Käyskentely jatkui lopulta kuitenkin taas sisätiloihin, tutustumaan kummallekin matkaajalle eniten Bathia tutuksi tehneen kirjailija Jane Austenin elelyyn alueella. Pientä esipuhetta lukuunottamatta saimme käyskennellä varsin vapaasti läpi talon tarjoaman näyttelyn, jossa tarjottiin hieman infoa alueen elämästä, mutta ennen kaikkea tietenkin Janesta ja hänen kirjoihinsa vaikuttaneesta ympäröivästä elämästä.

Paikalla oppi muun muassa viestimään viuhkalla. Itsekin kokeilin muutamia otteita. Seuralaiseni sen sijaan oli huomattavasti innostuneempi tai haltioitunut on ehkä oikeampi termi kierroksen lopussa tarjoutuneesta mahdollisuudesta pukeutua aikalaisten vaatteisiin. Minä jätin tilaisuuden käyttämättä, mekot olivat jotenkin liian arkisia makuuni, vaikkakin varmasti autenttisia.

Taiteilijan muotokuva jo hieman varttuneempana, vaikkei Jane kovin kauaa elänytkään. Sinänsä ei kovin kovaa uskottavuutta omaava kuva, koska kierroksen aikana kerrottiin, ettei Jane Austenista ole oikeastaan kovin hyviä kuvauksia tai kuvituksia omalta ajaltaan. Esimerkiksi tulevaan Janen kuvan omaavaan rahaankin laitetaan lähinnä arvio siitä, miltä kirjailija on näyttänyt.

Pieni kauppa Bathissa. Loppuajan kaupungissa kiertelimmekin suhteellisen päämäärättömästi tai oikeammin kiertelimme selkeällä päämäärällä, mutta huonolla menestyksellä. Yritimme nimittäin löytää sopivaa ruokapaikkaa. Päivällä olimme haukanneet eväiksi Cornish Pastryt eli taas yksi englantilainen kulinaristinen herkku oli valloitettu. Kyseessä oli perienglantilaiseen tyyliin ruskeakastikkeinen lihajuurespata tungettuna taikinan sisään: kuumaa, täyttävää, muttei kovin maistuvaa. Tämä ei kuitenkaan nälkää pitänyt kovin kauaa, joten jouduimme etsimään vierailullamme kunnon ruokaakin. Olin katsonut jo etukäteen mukavanoloisen kasvisravintolan Lonely Planetista, mutta tämä paikka olikin joko vaihtanut paikkaa tai vain muuttunut huomattavasti kalliimmaksi bistroksi. Haimme pahimpaan kolotukseen jopa karkkia ennen kuin ärsyyntyvän matkakumppanini valintana päädyimme Jamie's Italianiin eli Oliver Jammun ravintolaimperiumin italialaiseen haaraan. Paikka osoittautui ihan kohtuulliseksi hintalaadultaan, vaikkakin hieman hälyinen ja kiireinen paikka oli. Ruoka oli ihan hyvää, vaikkei mieltä räjäyttänytkään ja tuli ihan hyvässä ajassa. Parasta kuitenkin oli jälkkäri. Tarjoilija kertoi, että listalle oli vasta tulossa eräänlainen samplerijälkkäri annos eli viittä listan jälkkäriä pikkuisen. 5 punnalla annos. Tilasimme sellaiset molemmille. Saimme eteemme pitkän lankun, jossa oli kummallekin tiramisua, sorbettia kaurapaistospedillä, mudcakea ja muutamaa muuta herkullista jälkiruokaa, joita kutakin oli noin kolme lusikallista. Hirveä makean yliannostus, mutta hyyyyväää.

Illalla palasimme vielä yhdeksi yöksi Salisburyyn. Seuraavana päivänä edessä oli uloskirjautuminen, mutta koska junamme kohti Plymouthia lähti vasta iltapäivällä, meille jäi vielä runsaasti aikaa tutkiskella majakaupunkimmekin nähtävyyksiä. En niin, että niitä valtavasti olisi ollut. Lähinnä käyskentelelimme ympäriinsä ja kävimme katsomassa paikallista katedraalia. Eteläisemmässä Englannissa jokaisella vähänkin itseään kunnioittavalla kaupungilla kun tuntui olevan tarve rakennuttaa itselleen massiivinen kivikirkko.

 

Salisburyn kappeli tosin oli kaikkien muidenkin joukossa suhteellisen vanha. Tästä iästä hieman kertoivat sen keskikäytävää reunoittavat ristiretkeläisaikaiset haudat, joiden omistajien patsaat olivat joskus kokeneet kovia. Tämän herran tavoin esimerkiksi monet olivat jossain luomisensa jälkeen menettäneet nenänsä. Katsellessa näitä kavereita tulee melkein mieleen, että saiko J.K. Rowling inspiraationsa Voldemortin naamaan juuri tällaisista naamoista, joiden epäinhimillisyyttä nenättömyys kiistatta nostaa.

Joko aikansa taiteilijat halusivat kuvata kuoleman riuduttamia kohteitaan hyvin realistisessa sävyssä tai sitten asketismi oli vain muodissa. Toisaalta en usko, että alemmissa kuvassa taitelija olisi pyrkinyt apinan kalloon, joten ehkä kylkiluut ovat vain olleet helpompi kuin epämääräiset lihakset.

Tämän pariskunnan ilmeistä taas tulee mieleen, että heidät on haudattu elävältä: klassiseen huumattu niin, että vain silmät liikkuvat -tyyliin.

Pienen sateisen tallustelun jälkeen siirryimme sitten junaan ja puuskutimme vierailuni seuraavaan ja oikeastaan viimeiseen pääkohteeseen Plymouthiin.