Noin puolentoista vuoden aikana, jonka tämä päivitys kattaa, matkailin satunnaisesti Suomessa pitäen silmiäni aina välillä auki mahdollisuudelle turisteilla kotimaassakin. Loppupelissä tämä jäi kuitenkin varsin pintapuolisiksi sivuosumiksi. Ehkä kuvaavaa on, että kuten aikaisemmissakin päivityksissä koskien Suomea, monet kuvat otettiin muun muassa pysähtyessä ennen tai jälkeen ulkomaanmatkan.
Kuitenkin jotain harkitumpaakin käteen jäi, kuten muun muassa tutustuminen monivuotisen kotipaikkani ympäristöön hieman paremmin eli alle kuvattu yöllinen reissu Kuhasaloon. Rehellisesti sanottuna tosin tämäkin reissu olisi saattanut jäädä käymättä, jos ei eräs ystäväni olisi halunnut vierailla paikassa vielä osana hyvästejään opiskelukaupungilleen, mutta tulos varmastikin voittaa motiivin.
Päädyin siis lähtemään eräänä kesäisenä yönä noin yhden aikaan pyöräretkelle Joensuun kyljessä sijaitsevalle niemekkeelle, jolla oli pienoinen maine paitsi mahtavien maisemiensa myös muinaisten kalliopiirrostensa takia. Matkalla ylitimme myös Joensuun upouuden Ylisoutajan sillan, jolta toki pysähdyimme ottamaan kuvia kaupunkia kohti tähtäillen.
Pysähdyimme myös poseeraamaan Penttilän rannan taidepläjäyksen eli Suomen tuntemattomimman runoilijan kanssa. Tuo Nazgûlia tai ankeuttajaa muistuttava patsas hankittiin alueella täyttämään kaupungin kunnianhimoista "prosentti alueen kehitykseen menevistä rahoista laitetaan taiteeseen" -linjaa. Jännittävää kyllä kerrostalojen reunoittamaan idylliseen joen rantaan valittiin tämä varsin synkeän oloinen hahmo, joka mitä ilmeisimmin on aiheuttanut sydämen tykytyksiä useammallekin hölkkääjälle erityisesti hämärän aikaan. Pienillä ledisilmillä ja äänitehosteilla tykytyksestä pystyttäisiin varmasti siirtymään kohtauksenkin puolelle (Disclaimer: en missään nimessä kehota ketään tekemään näin ja vetäydyn kaikesta vastuusta jonkin tällaisen sattuessa).
Saavuimme Kuhasaloon, kuten oli suunniteltu, ennen aamunkoittoa, joten aurinkoa odotellessa aikaa jäi mainittujen kallioraapustusten tutkailuun. Ei niissä välttämättä koko heimon tarinaa kerrottu ja tietämätön olisi voinut ajatella jälkien olevan hieman tavallista vahvemmin varustautuneiden teinien käsialaa.
Pimeyden väistymistä odotellessa nautimme vielä hieman eväitä whiskystä kekseihin, mutta pikku hiljaa punainen kajo alkoi lisääntyä taivaanrannassa muuttuen yhä kirkkaammaksi, kunnes pilvien peitosta huolimatta pystyimme olemaan verrattain varmoja, että aurinko oli noussut.
Olivathan maisemat, jotka näimme aallonmurtajalta, jolle olimme taiteilleet, ihan kauniit, mutta sää ei ehkä tarjonnut parasta mahdollista näkyä yli vesien ja kohti taivaankappaletta. Yksi etappi tämän kotiseudun matkailusta tuli kuitenkin täytettyä.
Seuraava enemmän kameraa kuluttanut piipahdus suuntautui hieman vedenpinnan yläpuolelle, vaikkakin jonkinmuotoisen veden muokkaamalle alueelle. Kulkiessani nimittäin erästä Finnconia edeltävää tutkijatapaamista, päätin piipahtaa Jyväskylän harjulla. Olin toki noita alla olevassa kuvassakin näkyviä rappusia kavunnut, mutta täytyy myöntää sen tapahtuneen opiskelijariennoissa, joiden muistikuvat ovat harmaantuneet muunkin kuin ajan myötä. Nyt kun itselläni oli aikaa, päätin siis vilkaista paikkaa ihan päivän valossa.
Kaiken kaikkiaan harju oli kaunis metsäinen mäki, joka tarjosi kaupungin kyljessä tai oikeammin keskustan kyljessä ja kaupungin keskellä varsin mukavan rauhallisen saarekkeen. Puut peittivät useimmissa kohdissa kaupungin suurelta osin näkyvistä, mutta onneksi harjulle oli joku aikoinaan keksinyt rakentaa myös näköalatornin, josta alla olevat näkymät JKL:n kaupunkiin.
Näkötornin tönössä sijaitsi myös paikallinen museo eli Keski-Suomen Luontomuseo tai jopa Keski-Suomen Luonnonhistoriallinen, kuten sitä jossain nimitettiin. Kun kerta olin tornia ylöskin mennyt, miksipä en tutustunut myös muuhun rakennukseen ja sen näyttelyyn, erityisesti kun se oli ilmainen.
Sisältä löytyi tietoa paikallisesta luonnosta, luonnonhistoriasta ja erilaisista eläimistä, joita oli paikalla runsain mitoin täyttäjien ammattiryhmän valmistamina. Sinänsä surullisia tapauksia, mutta toisaalta ihan laadukasta töitä (jos ei eettisesti, niin muuten huonosti täytetyt tai kuluneet eläimet voivat kuitenkin olla paljon karmivampia.
Ehkä mielenkiintoisimmat vitriinit olivat vedenalaista elämää esittävät, joissa kalat oli sijoiteltu muovipinnan alle omiin luontaisiin lymyämisalueisiinsa. Tuli sellainen fiilis, että näihin oli nähty erityisesti vaivaa, mutta toisaalta olen aina ollut kiinnostunut ennen kaikkea pinnan alla tapahtuvasta toiminnasta: vesistöt ovat kuitenkin oma mukava ekosysteeminsä täynnä elämää, mutta ilman monia metsien vitsauksia, kuten hämähäkin seittejä, hirvikärpäsiä jne.
Pikaisena pyrähdyksenä mainitaan myös piipahdukseni Ateneumissa paluumatkallani Portugalista: kävin nimittäin katsomassa Tove Jansson näyttelyn, joka oli kaiken kaikkiaan oikein mukava. Ateneumissa ei oikein saanut kuvata, joten ote vain eteisen portaista ja pylväästä, johon minäkin "palautin" osanottaja tarrani.
Melkein puolitoista vuotta ja näin vähän kotimaan kohteita on oikeasti aika harmittavaa. Ja nämä kaikki ovat vielä samalta kesältä. Onneks voin luvata, että seuraava kotimaanmatkapäivitys on hieman laajempi, mutta sitä ennen pitää saada yksi ulkomaanvierailu ensin pois alta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti