28.5.- 2.6.2015: Riika eli Bussilla (ja lautalla) Baltian ytimeen ja takaisin, osa 3: Kirjoja, hattuja ja linnoja

Lauantai-ilta ja -yö päättyi latvialaisiin kotibileisiin, joista en sen enempää raportoi, mutta sanotaanko näin, etteivät ainakaan nämä latvialaiset naapurit juurikaan välittäneet ainakaan korotetuista äänistä ja musiikin jytkeestä. Suomalaisena tämä hiljaisuus ei sinänsä yllättänyt, mutta myöskään poliiseja ei tullut ovelle kolkuttelemaan.

Itse soitin tai oikeastaan soitatin paikalle myöhemmin taksin, jolla aamun jo sarastettua suuntasin takaisin keskustaan. Kuten niin monet muutkin asiat Riikassa, tämäkään ei maksanut liikaa: puoli tuntia taksissa ja hintaa kuusi euroa.

Seuraavana aamuna nukuin yllättäen hieman pidempään, mutta toki turisti ei niin seesteisiä darrapäiviä pidä kuin kotirotta. Niinpä kauniin päivän täydellisesti valjettua suuntasin kohti uusia nähtävyyksiä, joista ensimmäisenä listassa oli paikallinen kirjasto, tai no, paikallinen kansalliskirjasto. Alla oleva rakennus oli osunut silmääni jo aiemmin kävellessäni Daugavan toisella rannalla ja minulle oli selvinnyt jo hieman arkkitehtonisesta visiosta. Ilmeisesti rakennuksen suunnitelma perustuu latvialaiseen myyttiin, jossa viisain kolmesta veljeksestä, joita kolme nyppylää rakennuksen "rinteessä" esittävät, kiipeä kristallihuippuiselle vuorelle rakkaansa perässä.

Ehkä melkein mielenkiintoisempaa kuin hieman tekijänoikeus säädöksien rajalle sijoittuva myytti oli tosielämän tarina kirjaston täytöstä. Kirjasto oli aikoinaan tilattu, koska Riikassa ei ollut varsinaista keskuskirjastoa, vaan kirjat olivat sijoitettua eripuolille kaupunkia sijaitseviin pieniin sektioihin, jotka tekivät tiedonhankinnan välillä hieman hankalaksi. Kansalliskirjaston sitten valmistuttua ongelma oli tietenkin kirjojen siirtäminen suurempaan saliin (jonka osasta alla huono kuva). Tietenkin ongelma oli verrattain pieni 2000-luvun logistiikalle, koska, noh, autot on keksitty. Latvialaiset halusivat kuitenkin tehdä kirjojen retkestä hieman symbolisemman: kuka tahansa paikallinen sai osallistua kirjojen siirtämiseen ottamalla osaa yhteen ihmisketjuista (jotka ovat ilmeisesti Baltiassa aika kova juttu ja jopa vientituote), joita pitkin kirjoja kuljetettiin uuteen kotiinsa. Jokainen kirja siis kulki lukuisten paikallisten käsien kautta: varsin mainiota symboliikkaa siis, varsinkin yhdistettynä tulevaan lainaustoimintaan.

Itsekin voisin nyt lainata kirjoja Latvian kansalliskirjastosta, koska päästäkseni laitokseen, minun piti käydä läpi varsin pitkä operaatio, jossa minut muun muassa kuvattiin ja henkilötietoni kerättiin kulkulupaa varten. Sääli, että edellinen ilta vielä hieman näkyi kasvoistani karmean parran reuhakkeen kanssa (josta kuva myöhemmin) ja lappusesta ei tullut mitään kenellekään esiteltävää.

Seuraavaksi etapiksi sekalaiselle päivälle olin esittänyt tripadvisorista bongaamani hattumuseon, jota katsastamaan kiertelimme takaisin art nouveau/hipsteri/suurlähetystö -alueelle. Paikassa oli kerättynä venäläisen antropologi/miljonäärin henkilökohtainen hattukokoelma miehen mittavilta reissuilta. Hän oli kaupungin sopivan koon takia päättänyt sijoittaa kokoelmansa Riikaan, koska suuremmissa kaupungeissa näin pieni museo olisi helpommin hukkunut massaan. 

Hyvä museo toki nousee massojen yläpuolelle tai näin ainakin idealisti haluaisi ajatella, mutta nyt museo pääsi ilahduttamaan päiväämme Riikassa, joka oli tietenkin onnekasta. Sen noin 500 hatun ja muutaman muun esineen kokoelma pienine lappuineen, jotka sisälsivät kulttuurista informaatiota siitä, kuinka myssyjä ja päähineitä käytettiin kotikulttuureissaan, tarjosi siisteissä ja huolitelluissa tiloissa varsin kompaktin kokemuksen.

Hattuja oli siis aikalailla maapallon kaikista kolkista ja niiden mallit vaihtelivat varsin paljon. Suomeen päästiin neljän tuulen lakkien muodossa, joita löytyi myös ihan kokeiltavaksi asti museon siihen tarkoitetulta osastolta. Vaikka minulla onkin sukujuuria lapista, en katsonut soveliaaksi laittaa tänne kuvia itsestäni tuo hattu päässä, tai no mikään muukaan, koska ne näyttivät myös aikakarmeilta: hatut ja parta eivät sovi yhteen sanon minä.

Osaa muutkin kuin hollantilaiset puujalkineiden käytön. Paikalla oli siis myös muun muassa kenkiä, huiveja ja muita asusteita, mutta hatuilla pääasiassa mentiin. Kuten kuvista näkyy, niitä oli paikalla niin kankaisina, metallisina tai puhvelin kylkiluista tehtyinä, kuten alla oleva.

Museosta pois kävellessä paikallisen koulun edessä tuli vastaan tämä Venus-versiointi: miksei vanhan hedelmällisyyden symbolin materiaaliksi sopisi diskopallomainen peilirakenne.

Samoilla kohdin piti ottaa myös kuva oppaastani, joka sankarillisesti oli kestänyt seuraani jo usean päivän ajan ilman suuria valituksia, vaikka yhden välipäivän pitikin.

Majoitukseeni palattuani oli aika maistella paikallisia herkkuja. Paikallisilla on nimittäin suomalaisiin verrattava rakkaus ruista kohtaan, josta alla kaksi esimerkkiä.

Oikealla verrattain normaali ruispähkinäjogurtti, jollaista toki saa suomestakin muistaakseni, mutta vasemmalla hieman erikoisempi, Kvass, ruisvirvoitusjuoma. Kyseinen drinkki on Latviassa kuulemma suuresti erityisesti nuorten keskuudessa ja sitä juodaan enemmän kuin Coca Colaa... Aika hyvin juomalta, joka maistuu aikalailla nestemäiseltä mämmiltä, ehkä vahvemmin tosin kaljaan vivahtaen. En ole mikään valtava kotikaljan ystävä ja mämminkin nautin yleensä runsaan kerman ja sokerin kanssa (joista jälkimmäistä tässä tosin oli runsaasti), joten ei noussut yhdellä maistamisella omaksi suosikkijuomakseni.

Seuraavana päivänä oppaani pakeni minua työpaikalleen, mutta onneksi olin kehittänyt vaihtoehtoisia suunnitelmia ja suuntasi päiväretkelle noin tunnin päässä olevaan Siguldan kaupunkiin. Blogiani aiemmin lukeneille ei ole suuri yllätys varmaankaan, että paikka tunnettiin lähinnä linnoistaan.

Tämä portti tosin oli ennemminkin palatsin kuin linnan julkisivua, vaikka virallinen nimitys olikin "linna" tuossa alla kukkaisten reunustaman kivetyksen takaa pilkistävä virastorakennukselle.

Sotaisampaan käyttöön tarkoitettua linna tai sen rauniot löytyivät rakennuksen takaa, jonne ne oli noin 800 vuotta sitten pykätty.

Raunioilta sai myös hieman parempaa näkymää "uuteen linnaan".

Niin kuin linnoille usein nykyään on käynyt, tätä linnaakin käytettiin teatteriesityksiin näinä päivinä.

Minun piti itse asiassa käydä vielä yhdellä, hieman ehjemmällä linnalla Siguldassa, mutta alueelle pääsi sen minusta erottavan rotkon yli käytännössä vain köysiradalla. Se olisikin kuulostanut ihan siistiltä, jos minua ennen sinne ei olisi osunut bussilastillista turisteja. Päästäkseni linnaa lähellekään, minun olisi pitänyt odottaa jonossa seisten (paikassa ei ollut mahdollisuutta varata paikkaa muuten) noin puolitoista tuntia ja tietenkin noin saman verran takaisin tullessa. Päätin, että yksi linna riitti ja palasin Riikaan.

Riikassa kiipesin vielä yhden vallanmonumentin huipulle, nimittäin päätin poiketa katsomaan näköaloja aiemmin mainitsemassani "Stalinin synttärikakussa" eli nykyisessä Latvian Tiedeakatemiassa. Rakennus, josta löytyy isompi versio Varsovasta, jonka olin nähnyt noin, hitto vie, seitsemän vuotta sitten, oli siis rakennettu neuvostovallan symboliksi ja erityisesti sen pääjehun Stalinin. Lempinimensä rakennus sai siitä, että se avattiin Stalinin syntymäpäiväksi ja loput hoiti muoto. Noh, oli tausta mikä vain, rakennuksen tuuliselta huipulta sai mainioita kuvia yli kaupungin ja alle puoleen hintaan verrattuna Petterin kirkon torniin, jossa aiemmin kävin. Kaiken lisäksi ilman oli nyt paljon perjantaita parempi, joten sinänsä harmitti, että maksoi kirkon tornista aiemmin kokonaiset 9e sumuisella ilmalla verrattuna neljään euroon aurinkoisena maanantaina.

Panorama kaupungin yli.

Maanantai-iltana piipahdimme vielä oppaani kanssa syömässä paikallisessa kasvisravintolassa Fat Pumpkinissa, jonka ruuat olivat varsin mainioita, vaikka ehkä normaalia Latvian tasoa hieman kalliimpia. Hienoisen käyskentelyn jälkeen jätin oppaalleni hyvästit ja suuntasin pakkaamaan ja nukkumaan. Seuraavana aamuna hilpaisin bussiasemalle ja katselin taas leffoja (A Dangerous Method, ei ihan niin hyvä kuin odotin ja uusin Turtles, joka taas oli parempi kuin odotin, vaikka vääristikin minun kaanoniini kuuluvaa Tikun syntytarinaa) Tallinnaan asti, josta lautta toi takaisin Suomen puolelle. Tosin lautta oli eri kuin alun perin suunnittelin: se lautta, jolla minun piti matkustaa meni korjaukseen, joten jouduin vaihtamaan yhtiötä. Näin ollen minulla on yksi käyttämätön tiketti välille Tallinna-Helsinki voimassa lokakuulle asti, pitää ilmeisesti palata vielä Baltiaan.