Viikonloppu tarjosi tauon kurssissa, jonka hyödynsin matkaamalla perjantai-iltana Portoon. Matka maan toiseksi suurimpaan ja tunnetuimpaan kesti noin tunnin, joka jälkeen suuntasin miellyttävän mäkisen kaupungin läpi hostellilleni.
Dixo's osoittautui varsin kodikkaaksi ja korkeaksi hostelliksi, jonka kerroksien välissä ei turhan takia hissejä kulkenut. Ylimmässä asuin kerroksessa olevaan huoneeseen pääseminen aiheutti siis hieman liikuntaa, mutta toisaalta matkalla saattoi nauttia seiniä koristavista maalauksista ja hostellin lattioiden puisuudesta, heti tuli kodikkaampi mieli, kun pääsi kävelemään natisevilla kuluneilla lankuilla.
Muuten hostellin pisteitä nosti hyvin ystävällinen henkilökunta, joka ohjeisti minua löytämään lähimmän kirkon tornin, johon kiivetä. Jostain syystä pidän kiipeämisestä korkealle paikalle, josta voin katsoa koko kaupunkia, heti sinne saapumiseni jälkeen. Henkilökunnan pisteitä ei edes pudottanut paljoa se, että kyseinen torni oli jo yhdeksän aikaan illalla mennyt kiinni. Niinpä ensimmäisen iltana aikana vain hieman käyskentelin Porton keskustassa, katsellen muun muassa alla olevaa keskusaukiota, jonka reunalta löytyi myös mainostetusti yksi maailman hienoimmista mäkkäreistä. Olihan pikaruokala varsin komeassa pytingissä, jossa pöytien yllä roikkui kattokruunuja, mutta en jäänyt paikkaan syömään tai edes ottelemaan kuvia, hädin tuskin vilkaisin sisään.
Loppuillan, jota nyt ei paljoa ollut jäljellä, vietin hostellihuoneessani. Siellä juttelin muun muassa kaksimetrisen blondin itävaltalaismiehen kanssa, joka kertoi olevansa surffausmatkalla läpi tämän eurooppalaisen rannikon. Nyt hänellä oli tosin pari iltaa lepoa vielä, koska Pamplonan härkäjuoksussa härkä oli tehnyt sarvellaan pienen vekin hänen pohkeeseensa. Hetken meinasi opettajien kesäkurssilla oleva mies tuntea matkansa ja elämänsä vähäpätöiseksi, mutta enpä minä mitään härkien kanssa haluakaan juosta ja surffauskaan ei kuulosta oikein minun jutulta: ihan olen loppupelissä tyytyväinen omaan matkusteluuni ja seikkailumieleeni. Toisaalta hän selitti myös, kuinka juoksussa härät eivät ole vihollisia vaan toiset ihmisjuoksijat: sen takia yleinen mentaliteetti on, ettei kaupungissa kukaan puhu hostelleissa ja hotelleissa toisilleen: ei ole varaa luoda sympatiaa toista ihmistä kohtaan, koska kohta tuo ihminen on vihollinen, josta välittäminen saattaa johtaa omaan loukkaantumiseen. Toivottavasti tämä oli vain miehen filosofia juoksun ajan, mutta minulle tuo ajatusmaailma olisi tuntunut liialliseksi omaksuttavaksi edes yhdeksi viikonlopuksi elämässä, joten ihan mielelläni palasin miehen lähdettyä baariin (ei hän oikeastaan halunnut, mutta toiset vaativat, jotta voisivat esitellä hänet ystävilleen) kirjani pariin ekaa kertaa rauhassa melkein viikkoon. Nukahdin noin 20 sivun jälkeen.
Seuraavana päivänä päätin aamiaisen jälkeen liittyä mukaan ilmaiselle kävelykierrokselle. Hieman ironisella asenteella, joka ei ole paras mahdollinen asenne oppaalle sanottakoon, liikkuvan miehen opastamana kävelimme läpi Porton vanhempaa osaa. Satunnaisin ajoin, kuten rooliin kuuluu, mies kertoi tarinoita liittyen kaupungin kulttuuriin, kuten muun muassa sen, että kesäkuussa kaupungissa juhlitaan Pyhän Jonne tai São Joãon päivää, jonka aikana perinteisesti lyödään toisia ihmisiä muovivasaroilla päähän ja kokataan sardiineja kadulla. Alla olevan lelukaupan ikkunasta löytyi naruin toimiva demonstraation tuosta kansanjuhlasta.
Miehen asenteen lisäksi minua hieman häiritsi kierroksessa se, ettei hän nyt varsinaisesti puhunut esimerkiksi kaupungin historiasta, hän lähinnä tyytyi kalastelemaan vain erilaisia popkulttuuriviittauksia, jotka toki osaltaan ovat ihan mukavaa kuunneltavaa. Hän muun muassa painotti varsin vahvasti Porton Harry Potter -yhteyttä, joka johtui Rowlingin kaupungissa viettämästä ajasta. Toki tämä on ymmärrettävää koko kaupungin osalta, tätähän kaikki pottereihin liittyvät paikat tekevät, mutta kokonaisuudessaan koko paljon painotettu hulina keskittyi tähän sinänsä varsin hienoon kirjakauppaan, joka inspiroi myös elokuviin siirtyneen taikakirjapuodin ulkoasua.
Kirjakaupassa tosin sai kuvata vain 10-11 välillä, mahdollisesti maanantaisin ja tiistaisin, ja kieltoa oli valvomassa varsin kyrpiintyneen näköiset vartijat, joilla toki oli varmaan syynsä kyrpiintymiseen, kun kaikenlaiset turistit yrittivät silti salakuvata.
Kierroksen aikana päädyimme tietenkin kiertämään erilaisia näköalapaikkoja, joita Porton kaltaisessa mäkisessä kaupungissa on varsin runsaasti. Nämä mäet koituivat lopulta jalkojeni kohtaloksi, kun en ollut tajunnut kuinka huonoon kuntoon kenkieni pohjalliset olivat päässeet erityisesti päkiöiden kohdalta murentumaan johtaen seuraavaan päivään mennessä kunnolla paisuneisiin rakkoihin kummassakin jalassa aivan varpaiden takana, ei paras paikka parantumaan voin sanoa -> loppureissun kipeät ja ärtyneet jalat.
Alla olevasta kahden kadun risteyksestä vasemmanpuolimmainen johti hostellilleni ja oikeanpuoleisella oli niin sanottua Kukkienkatu. Aikoinaan, kun pariskunnat saapuivat Portoon, kaduilla oli selkeä sukupuolijako: vasemmanpuoleiselle menivät miehet, koska siellä oli kaikki työkaluliikkeet ja oikeanpuoleiselle naiset katselemaan, saatoittekin arvata, kukkia ja hamoskankaita. Enää jako ei ollut aivan niin selkeä, oikealla oli turistirihkamaan, vasemmalla ravintoloita.
Yllä olevan kuvauspaikka oli vastapäätä paikallista juna-asemaa, jonka sisukset olivat palkittu kauneudestaan. Näin ollen pidetään turpa kiinni ja annetaan kuvien puhua hetken.
Siisti paikka, kuten rakentajat olivatkin tarkoittaneet, mutta jopa kauneuden tavoittelijoille tapahtuu pieniä arviointivirheitä satunnaisesti. Rakennuksen valmistuttua he tajusivat, etteivät olleet jättäneet tilaa muun muassa lipunmyynnille ja odotushuoneelle, joten osa kauniista koristeista piti poistaa uusiin lisäsiipiin johtavien ovien edeltä.
Kierroksen, joka ei aivan noussut monien aiemmin käymieni kierrosten tasolle, jälkeen päätin suorittaa lähes pakollisia turistikohteita eli kirkon ja näköalatornin. Ensin menin kirkkoon.
Tämä kirkko ei sinänsä sisältänyt mukavaa kyllä vain kappelia, mutta samaan piskuiseen hintaan (Portugalissa yleisesti turistikohteet olivat varsin siedettävä hintaisia, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kalleimmatkin paikat olivat noin 7e ja useimmat noin 4e) sisältyi myös sen munkeille varatut hautakatakombit ja papistontoimitilat.
Papiston esineistöstä löytyi myös tämä zombiutunutta pappia esittänyt veistos.
Itse kirkkokin oli kyllä varsin makea. Vaikkei paikassa virallisesti saanut kuvata, nappasin muutaman otoksen sen kauniista puukoristeista, jotka olivat näin suomalaiselle varsin miellyttävää katsottavaa. Vaikkei Portugalia nykyään tunneta puiden ihmemaana, onhan maalla kuitenkin historiallisesti tärkeä suhde laivojen rakennukseen, joka ironista kyllä johti varmaan myös vähäisiin metsämaihin.
Kirkon kuvasto kertoi myös maan suhteesta noin tuhat vuotta sitten lähteneisiin mauri-miehittäjiin, jotka paitsi jättivät jälkensä arkkitehtuuriin myös kirkon koristeisiin, kuten tähän herttaiseen munkkien päiden irrottamista kuvaavaan kuvaelmaan.
Kirkon jälkeen lähdin tutustumaan paikalliseen ruokakulttuuriin/nopeuttamaan sydän- ja verisuonitautien etenemistä. Menin oppaan aiemmin suosittelemaan ravintolaan syömään paikallisen "herkun" nimeltä Francesinha. Kyseessä on kahden leivän välissä oleva kokoelma kinkkuja, makkaraa, juustoa, mahdollisesti kananmuna ja lisää juustoa, joka peitetään ruskehtavalla kastikkeella. Joskus yhdet kinkut korvataan pihvillä, joka oli mielestäni parempi vaihtoehto, jota maistoin erään toisen lautaselta myöhemmin. Nyt kyseessä oli sinänsä ihan täyttävä kokoelma lihaa ja juustoa, jota minun henkilökohtaiselle maulle hieman pilasi kastike, jonka lievästä kitkeryydestä en niin diggaillut. Onneksi lasi sangriaa auttoi sen alashuuhtomisessa.
Saatuani tämän möykyn rintakupuni alle, lähdin perinteiselle seuraavalla kohteelle, joka järkevän suunnittelun tuloksena oli se näköalatorni. Onneksi vain 220 askelmaa, olihan kirkko varsin korkealla maaperällä jo valmiiksi, mutta aivan riittämiin kylläkin.
Yllä oleva kuva kirkon tornista aiemmin aamulla kaupunkikierroksen yhteydessä. Iltapäivemmällä pilvet olivat onneksi hieman kaikonneet, joten tornin (Torre Dos Clericos) huipulta näkymään sekoittui hieman valoa ja sinisyyttäkin. Alla siis näkymää yli Porton punaisten kattojen kohti Gaian sisarkaupunkia, joka sijaitsi Portosta katsottuna Duoro-joen toisella rannalla.
Toiselle puolelle jokea matkani veikin seuraavasti. Olin aiemmin kaupunkikierroksella törmännyt joukkoon kurssikavereita, joiden kanssa olin pikaisesti sopinut näkeväni myöhemmin. Sillä aikaa kun kiipesin torniin, heidän oma kierroksensa oli loppunut ja sovimme tapaavamme joen toisella rannalla Port viini-tislaamokierroksen merkeissä. Niinpä suuntasin yli joen sillan alimusta pitkin; sillan, jonka oli aikoinaan suunnitellut kaveri, joka oli työskennellyt hieman aiemmin erään Eiffel-nimisen herran projekteissa.
Tapasin tytöt (kurssilla oli noin yksi miespuolinen osanottaja per maata ja loput 4 henkeä oli naisia) siis Offley -tislaamon edessä ja yhdessä kävimme halvimmalla kolmen euron kierroksella. Jonka aikana opas kertoi iloiseen sävyyn tämän niin sanotun vahvistetun viinin valmistuksesta. Eli siis aiemmin englantilaiset olivat halunneet viedä viiniä britteihin, mutta tuohon aikaan viini ei oikein säilynyt, joten siihen oli sekoitettu noin 70%:sta viinaa, joka nosti viinin noin 20% vahvuuteen ja antoi sille säilyvyyttä. Britit siis käytännössä keksivät port viinin ja heidän hallussaanhan useimmat tislaamot vieläkin olivat.
Kierroksen, siihen kuuluneen kahden runsaan viini-lasillisen ja niistä pienen nosteen johdatteleman shoppailun (tislaamolla viini oli tietenkin kallista, jopa 8-10e pullo verrattuna supermarkettien 6-8e:hen) jälkeen kävimme syömässä hieman. Tarvitsimme paitsi vatsantäytettä myös hieman energiaa, koska innokkaiden suunnistajiemme mukana päädyimme kiipeämään yhä korkeammalle kohti parempia maisemia ja parempia ryhmäkuvapaikkoja. Lopulta päädyimme kiertämään myös yhdessä päivässä melkein kaiken, minkä näkemiseen olin varannut kaksi päivää. Niinpä, etten jäisi hauskanpidosta ilman, päätin lähteä tyttöjen kanssa kohti Aveiroa samana iltana. Niinpä nappasin kamani mukaan hostellista, annoin huoneen toiselle suomalaiselle ja suuntasin takaisin kohti Aveiroa.
Tässä kuva korkeimmalta löytämältämme paikalta, yksi ryhmäkuvista (mukana lähinnä liettualaisia, puolalaisia, muutama latvialainen, yksi serbialainen (ainoa itseasiassa koko reissussa), yksi itävaltalainen ja minä) ja mielenkiintoinen ohittamamme katedraalin seinää koristanut patsas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti