Koska peruin sunnuntaipäivänvieton Portossa, minulle jäi aikaa tehdä jotain epätavallista normaalin turisteilun sijaan. Tai siis epätavallista minun mittakaavassani. Siinä missä normaaliin turisteiluuni kuuluu lähinnä urbaaneja ympäristöjä, päätin lähteä kyseisenä sunnuntaina saksaa äidinkielrnään puhuvan ryhmän kanssa rannalle. Suuntasimme Aveirosta ensin bussilla lautalle ja lautalla selaisimme lyhyen matan São Jacinton kylään, jonka takaa avautui sen kaunis ranta.
Saimme kauniista sunnuntaipäivästä huolimatta nauttia rannasta varsin vähäisessä seurassa; paikalla koko pitkällä rannalla oli ehkä parikymmentä ihmistä meidän lisäksemme. Vaikka auringossa makoilu ei sinänsä ole minun juttu, nautin suunnattomasti mahdollisuudesta pulahtaa Atlantin viileään ja suolaiseen, mutta virkistävään veteen. Olihan se hieman erilaista kuin järvessä pulikointi: murtamattomalla rannalla sai tosiaan varoa itseään veden liikkuessa jalkojen alla neljästä erisuunnasta välillä pyyhkien välillä pyrkien viemään mukanaan.
Toisen viikon tiistaina tuli myös aika meidän suomalaisdelegaation esitellä kulttuuriaan. Aiemmat maat olivat pitäneet muun muassa tietovisoja ja kansantansseja, mutta päätimme pitää sitsit. Eihän meillä paljoon viinaan ollut varaa, lauluja immeiset eivät osanneet, mutta emmepä me pitkiä pöytäjuhlia aikoneetkaan pitää. Pyrimme vain hieman antamaan makua muutaman laulun, portugalista ostetun halvan vodkan ja suomalaisopettajan kiltisti meille tuomien ruisleivän sekä salmiakin avulla. Kuten alla olevista ilmeistäkin voi päätellä, kaikki eivät aivan tajunneet konseptia, mutta varsin hauskaa lopulta useimmilla oli. Salmiakki ei tosin löytänyt juurikaan uusia faneja, mutta selvisi, että Hollannissa syödään varsin samanlaista ja meille itsellemme jäi mässyä viimeisille päiville.
Jotkut, kuten puolalaiset, olivat panostaneet hieman meitä enemmän ja ottaneet jopa kansallispuvut mukaan. Onneksi niiden lisäksi mukaan oli mahtunut myös Zubrówkaa. Taustalla muuten kurssin yksi pääpukareista, elämää suurempi persoonallisuus nimeltään Nilza, tässä juuri manifestoitumassa sisään tilaan.
Viimeisenä päivänä otin muutamia kuvia myös ryhmätöistä, joihin olin osallistunut viikonaikana. Tässä esimerkkinä yksi, joka esitteli aineenopettajan ainevalikoimaa ja opettajanopintojen rakentumista (kuvasimme mielestämme oivallisinta mallia tofupurilaisella, jossa kaikki ainesosat samaan aikaan saavat kokonaisuuden toimimaan). Kuvassa myös varpaani. Jos jalkaa näkyisi enemmän tämä olisi varmaan footsie (tai feetsie, sillä ei taida olla kaksoismerkityksiä, mutta ehkä tämä nyt jää toesien tasolle.
Viimeisenä päivänä jätimme hyvästit myös kahvilalle, jossa olimme jo ensimmäisen viikon aikana tulleet lopenkyllästyneiksi Portugalilaisiin leivoksiin. Osa oli ihan jees, osa oli tomusokeritäytteisiä helvetillisiä yllätyksiä: eräs tyttö kuvaili tomusokerin kuivaa räjähtämistä nieluun suihinotonkaltaisena kokemuksena. Itsellä ei ollut tästä kokemusta, mutta pullan vaikutus oli hirvittävä.
Minun todistus jossain latvialaistodistus joukossa. Kauniissa todistuksessa oli meidän ja liettualaisten näkökulmasta yksi pieni yksityiskohdallinen fiba: niissä olevissa Euroopan kartoissa ei ollut ollenkaan Skandinaviaa tai Baltian-maita.
Viimeisen päivän päätti Portugalin esittäytyminen, joka oltiin siirretty alkuperäiseltä ensimmäiseltä päivältä. Ei se mitään, isäntien tarjoilua kannatti odottaa. Juustoja, makkaraa ja vielä kaupanpäälle sangriaa, tällainen ruokavalio olisi voinut olla useamminkin.
Samalla selvisi, että myös portugalilaiset opiskelijat harrastavat haalarimerkkejä. Heillä tosin on viitat, joiden sisäpintaan he merkit kiinnittävät ja niissä on selkeä systeemi eli ensimmäisenä hankitaan vuosikurssin, yliopiston yms. merkit ja niitä lisätään opintojen edetessä tietyssä tahdissa, mutta mukaan voi laittaa myös hupi- ja bändimerkkejä.
Illalla menimme jo kolmannen kerran samalla viikolla vanhaan tuttuun Madeiraan. Siellä saimme pöytäämme vieraan, naapuripöydän papukaijan muodossa.
Nappasimme yhden suomalaiskumppanin kanssa tänä iltana pitkään himoitsemamme mustekala-annoksen eli mustekalapaloja yksinkertaisessa kastikkeessa runsaan ranskalaisvuoren päällä. Hinnasta ja muusta mainitsinkin aikaisemmassa postauksessa, mutta korostetaan vielä, että oli hyvää. Onneksi tämä nyt tuli maistettua, koska aikaisemmalla kerralla olimme yhden toisen kanssa yrittäneet jakaa kyseisen annoksen, mutta tilasimmekin vahingossa vauvamustekalaa tai pieni kalmareita. Saimme silloin kymmenisen onttoa suikulahattua, joiden pienet söpöt lonkerot olivat erillään lautaselle. Annos tarjoiltiin suolaisten perunoiden kanssa runsaassa öljy ja yrttiseoksessa. Sekin oli varsin nannaa. Koitin myös ensimmäistä kertaa elämässäni pieniä simpukoita (mitä ne oli, en tiedä) aiempana iltana. Portugali on hieno maa merenelävien syömiselle.
Loppuillan ja paljoa yöstä notkuimme keskenämme. Syönnin jälkeen, hieman joimme, tanssimme, joimme hieman lisää jne. vaihdellen välillä paikkoja ja tankaten jääkaapista lisää juomaa. Torilla soittaneen yhtyeen tanssiin kittasimme sangriaa ja tanssimme irlantilaisviisuja muutama päivä aiemmin "oppimiemme" liettualaisten kansantanssien askelin paikallisten suureksi ihmetykseksi. Seuraavaksi siirryimme juomaan lisää viiniä hostellin lähellä olleelle tiilipyramidinkaltaiselle rakennelmalle. Pikku hiljaa ihmiset tippuivat pois aikaisten lähtöjensä takia ja haikeus kasvoi, mutta hauskuus oli varsin huipussaan. Tämä oli mahtava porukka bilettää ja hengata: aiomme pitää yhteyttä jatkossakin.
Lopuksi vielä muutama kuvia, jotka tiivistävät loppuyötä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti