Ensimmäistä kertaa elämässäni lähdin ulkomaille opiskelemaan. Tai no, ehkä olisi parempi sanoa, että opiskelu antoi matkaamiselleni puitteet. En jostain omasta mielenvikaisuudestani johtuvasta syystä koskaan ollut saanut lähdettyä vaihtoon, vaikka se olisi tarjonnut loistavan mahdollisuuden tutustua johon maahan ja sen kulttuuriin. Jotenkin opintojeni alkuaikoina asia ei ollut tuntunut omalta ja myöhemmin tuntui, että opintoja oli liikaa kotimaassa ja jollain kummallisella logiikalla en halunnut lähteä kokemaan ulkomaita pienessä pelossa, mitä sitten missaisin kotimaassa. Kaikenlaisilla tekosyillä sitä pitikään itsensä Suomen kamaralla, vaikka niin innoissaan olen aina ottanut vastaan mahdollisuudet matkustaa muuten sen ulkopuolelle lyhyemmiksi ajoiksi. Eihän tämänkertainenkaan mikään kokonainen Erasmus-vaihto ollut, mutta ainakin tapahtumien suhteen tähän noin kahden viikon kurssin tapahtumat olisivat tasaisemmin riittäneet jaettavaksi puolen vuoden vaihdollekin.
Kaikki alkoi siitä, kun eräs tuttavani ilmoitteli sosiaalisessa mediassa, että kahden viikon kesäkurssille Portugaliin olisi vapaa paikka. Tätä enempää en tarvinnut. Kysyin pikaisesti kurssin nimen (How to be an European Teacher, tai jotain, HOWBET lyhyemmin) lähinnä pystyäkseni kirjoittamaan sopivan oloisen hieman niin sanottua häränkakkaa sisältävän hakukirjeen, jolla saisin itseni mukaan lähes ilmaiselle matkalle. Siis lähes, kahden viikon saisimme ateriat ja majoitukset ilmaiseksi sekä lentolippuihin käyttämämme rahat korvattaisiin. Eli melkein ilmainen ulkomaanmatka!!! Not. Mutta siinä vaiheessa tarpeeksi hyvä ollakseen ehdottomasti tavoittelemisen arvoista.
Monien vaiheiden kautta, joita nyt en turhaan tässä kuvaile, koska tämä on matkablogi, päädyin siis lähtemään Ilosaarirockin jälkeisenä aamuna junalla kohti Helsinkiä, josta lähti lentokone kohti Frankfurtia, josta toinen jatkoi Portoon, josta juna vei Aveiroon, noin 60 000 kokoiseen kaupunkiin, jossa kurssi oli. Minä ja loppu suomalaisseurueemme, yhteensä viisi ihmistä, lähti matkaan kello yhdeksän ja saapui suomen aikaan kello 05.00 perille hostelliin, jonka kyltistä otin seuraavana sumuisena aamuna kuvan.
Useimmiten Portugalissa aamut alkoivat sumuisen harmaina, mutta toki lämpiminä. Vaikkakin lämpö oli suhteellista, kaikki vierailemani paikat olivat enemmän tai vähemmän mereen kosketuksissa, joten sumun kaikottua auringon pahempaa paahdetta vilvoittivat vienot ja välillä puuskaiset merituulet. Olin niistä hyvin kiitollinen. Erityisesti, kun kuulin kuinka lämmin Joensuussa samanaikaisesti oli: tuntui hieman hassulta, että lähdin pahimpia helteitä pakoon Portugaliin, mutta hyvällä tavalla hassulta.
Aveirossa heti saavuttua silmiin osui yksi portugalilaisten asumusten erityispiirre eli koristelaatoituksen. Erityisesti Aveirossa, paikalliset tykkäsivät koristaa talojensa pintoja erilaisilla maalatuilla keramiikka neliöillä. Ilmeisesti tapa oli alkanut kirkkojen ja vastaavien koristeellisten pytinkien sisältä joskus 1700-luvun paikkeilla ja lopulta levisi pikku hiljaa aivan normaaleihinkin asuinrakennuksiin, joiden koristetta saatettiin pitää eräänlaisena ylpeyden aiheenakin.
Laattoja oli tarjolla hieman myös kurssimme sisällään pitämällä yliopistolla, jonka ehdottomasti hienointa elementtiä tämä seinä edusti. Muuten yliopisto olikin varsin sekalainen kenttä erilaisia malleja. Tässä kuvassa itse asiassa näkyy tuon tieteenmoninaisuutta kuvaavan seinän ympärillä muun kampuksen päätyylit: punaista tiiltä ja betonia. Kun tähän vielä lisää satunnaisia kulmia, pikkuisia lasipyramideja ja sekalaisia taideteoksia saa hieman kuvaa kokonaisuudesta. Alla muutama esimerkki sekä betonista, satunnaisuudesta että taiteesta.
Myöhemmin luin hämmennykseni, että yliopistoa mainostettiin suurena portugalilaisen arkkitehtuurin paraatikenttänä. Alun ihmetys muuttui ymmärrykseksi, kun jatkoin lukemista ja selvisi, että kaikki nykyportugalin merkittävät arkkitehdit olivat kantaneet olkensa kekoon. Ilmeisesti klassinen esimerkki liian monesta kokista, joka silti sai hieman epäilemään paikallisten arkkitehtien ammattitaitoa.
Alkukurssista iltamme loppuivat vasta seitsemän jälkeen, jolloin kuljimme yli sillan, jolta tämä kuva on otettu, kohti paikallista ruokalaa syömään paikallista ravintoa. Kyseessä oli kunnon vankilaluokan teollisuuskeittiö, joten ruuan laadusta ei kannata karmeasti puhua, mutta se oli ilmaista. Iltaisin sentään nousuvesi peitti alleen sillan alla olevan haisevan jättömaan ja toi mukanaan iloisesti ilta-auringossa pulikoivia kaloja.
Kun noina alkuiltoina pääsimme kurssiltamme, jossa oppiminen oli ehkä jopa pienemmässä prioriteetissa kuin matkalle lähdössäni, Aveiron kaupunki oli useimmiten jo asettumassa iltapuulle. Niinpä kävellessämme ohi ylläolevan kaupungin keskeisen kanaalin, sen kondoleerit olivat jo poistuneet ja ainoana lajinsa edustajana toimi tämä patsas ja sen vastakkaisella kaiteella päivystänyt virkaveli. Aveiroahan mainostettiin jossain tämän vesireitin takia Portugalin Venetsiana. Varmasti kontekstissaan nimitys voidaan sallia, mutta jätin silti kondoliajelun ohjelmanumerona väliin.
Kurssilta päästyämme useimpia aina hieman illalla ramaisi, joten ensimmäisen viikon alkuun ei paljoa vapaalle vaihtamista kuulunut. Hieman toki nautimme paikallisten viiniä; miten olisimmekaan sen jopa alle euron pullo menevää hintaa voineet vastustaa, mutta ravinteliin pääsimme vasta muutaman illan maassa oltuamme. Jostain syystä puolipaikalliset oppaamme eli kaksi aiemmin Aveirossa Erasmuksessa ollutta itävaltalaisopiskelijaa veivät meidän ensimmäisenä paikkana Madeira-nimiseen liikkeeseen. Tästä sukeutuikin oikeastaan vakkarimestamme noiden parin viikon aikana. Paikka esitteli meille Portugalin hyviä puoli sen verran tehokkaasti, että päädyimme palaamaan sinne vielä useita kertoja. Madeirassa ruoka-annokset olivat yhtä aikaa halpoja, hyviä ja runsaita ja samaa voi sanoa myös alkoholitarjonnasta. Esimerkkinä eräänä myöhempänä iltana jaoin toisen seurueen jäsenen kanssa annoksen mustekalaa, jota emme jaksaneet syödä kokonaan ja kannun sangriaa, joka johti varsin hyvään alkuhumalaan ja hintaa per henki tuli noin 8e. Tänä ekana iltana emme tosin syöneet vaan keskityimme siihen toiseen tapaan viettää aikaa ravintolassa. Innossamme menimmekin vahingossa tilaamaan yhden sijaan kaksi kannua sangriaa kolmelle hengelle ja päälle vielä maistiaiset paikallista hedelmäviinaa. Päivän opiskelut unohtivat mukaisesti.
Seurauksena oli myös muutama sumuinen kuva poistumisreitiltä, joista tässä yksi. Eräs Aveiron hienommista kävelysilloista, vaikka ilman opasta en tuona iltana ehkä olisi koskaan sillalta alas löytänytkään.
Seuraavana päivänä järjestävät tahot tekivät yhden parhaista päätöksistään kurssin aikana: koska aikaisemmalla aikataululla meille ei jäänyt juuri vapaa-aikaa ja väsymys meinasi painaa jo muutaman päivän jäljiltä, päivämme lyhentyivät vain noin 7 tuntisiksi. Ja mitä teimme tuolla uudella vapaa-ajalla? Menimme terassille tietenkin. Tuolta terassilta löytyi myös valikoimasta suhteellisen tutunoloista juomaa nimittäin Somersby -siideriä. Tosin tässä lasissa ei ole aivan pelkkää itseään vaan Somerswhiskye eli hieman kuin mojito tehtäisiin käyttäen nesteinä omenasiideriä ja whiskyä. Pyhäinhäväistys joillekin, minulle varsin virkistävä juoma kuumalle iltapäivälle.
Muiden ryhmäläisten painuessa shoppailemaan, minä tutkin hieman kaupunkia. Käppäilin hieman Aveiron kaduilla, löytäen hieman kauniimpiakin kaupungin osasia, joissa tuli esiin hyvin paikallisten taipumus koristella kuvioin ja kuvin myös jalkakäytäviään sekä seiniään.
Tapasin hieman myöhemmin shoppailijat tehtyäni myös pienoisen kierroksen itselle tärkeässä kaupassa eli bongasin paikallisen kirjakauppaketjun, mutta tarve ei ollut suuri eikä valikoimasta löytynyt helmiä eli en ostanut mitään. Rahaahan tässä vaiheessa tuli muutenkin säästää. Heti saavuttuamme oli paljastunut, ettei moneen kertaan vatvotut lentojenkorvaukset sujuneetkaan, kuten oli puhuttu. Lupaillut shekit eivät painuneet kouriemme kautta pankkiin, koska heille oli selvinnyt, ettei yliopisto voi sellaisilla maksaa. Asia, jonka olisi mahdollisesti voinut selvittää hieman aikaisemmin. Tuon shekin olisi suunnitelmieni mukaan pitänyt olla aikalailla koko matkabudjettini, joten hieman tämä aiheutti stressiä erityisesti alkumatkasta ennen kuin varmistin edes hieman muuta rahoitusta. "Ylimääräiset" kirjat jätin siis ostamatta, mutta toki muut perusasiat pitää hoitaa, kuten syöminen ja niinpä suuntasimme paikalliseen ravintolaan.
Valitsimme kadulta mukavalta vaikuttaneen paikan ja pääsin valikoimaan kalaa. Portugali kun kuitenkin on meren rannalla ja myös yleisesti heidän kalaruokiaan pidetään suuressa arvossa. Tällaiselle kasvispainotteista ruokavaliota, jossa ei ole varsinaista ei-eettistä rajoitusta kalansyönnille, seuraavalle ihmiselle tämä oli loistavaa tietoa. Erityisesti kun kasvisruoka ei ollut aivan niin yleistä kuin Suomessa (erään ravintolan kasvismunakkaassa oli kinkkua). Söinkin matkalla niin paljon mereneläviä kuin mahdollista ja ensimmäisessä ravintolassa otin paikallista peruskalaa Bacalhauta eli turskaa. Tämä oli vain rusautettu auki, grillattu ja tarjoiltiin perunoiden ja papujen kanssa runsaassa öljynrasvassa ja suolassa. Yksinkertaista, mutta herkullista. Tämä paikka ei ollut maan halvin, mutta ihan ilolla noin 12e maksoin tästä annoksesta.
Jälkiruuat maksoivat noin 3e kpl, joten kukaan niistä ei varsinaisesti kieltäytynyt. Ylimmäisenä seurueeseeni kuuluneen ottama paikallinen tuorejuusto minileivillä ja alla oma portviinikastikkeella maustettu pudding. Varsin mainiota.
Lopuksi vielä esimerkki siitä, mitä teimme tunneille tai niiden luento-osuuksien välissä. Tässä kuva itävaltalaisesta perusopiskelijasta. Tehtävän piti saada meidän miettimään stereotypioita. Tehtävänannot eivät aina inspiroineet, mutta ryhmätyöskentelyt olivat useimmiten hyvin mukavia, erityisesti sekaryhmissä, kun pääsi tutustumaan muiden maiden ihmisiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti