Paleltuani
pari päivää Nanjingissa siirryin sitten 1000km pohjoiseen eli Pekingiin, jonka
kylmyyteen varauduin lainaamalla Laurilta ekstralämpöisen kerraston. Siinä oli
sitten mukava istua taksin etupenkillä kauniin aamuauringon paistaessa sisään odotellessa
ruuhkan läpipääsyä. 1,5km matka kesti noin 1,5h, kävellen tai metrolla olisin
saattanut olla jo perillä, mutta toisaalta olisin saattanut päätyä jonnekin
aivan muuallekin. Mutta mutta, lopulta pääsin sitten Sunrise hostelliin
pienellä sivukujalle vain noin 10 minuutin kävelymatkan päähän kaikesta (johon
ajattelin tällä retkellä mennä kaupungin sisällä). Ystävällinen henkilökunta
ohjasi minut yksityiseen huoneeseeni, jossa nautin pikaisen suihkun, jonka
jälkeen nautin englantilaisen aamupalan (noin 2,5e eli halpaa verrattuna
englannin 7£) ja lähdin käppäilemään kaupungille.
Kuljin
aluksi hieman sivuun, katsastaakseni iltaa varten paikallisen ostoskadun
sijainnin ja nostaakseni rahaa ennen siirtymistä kohti Tian an Menin aukiota
eli kotoisammin Taivaallisen rauhan aukiota. Oli sinänsä mielenkiintoinen tori,
että sinne päästäkseen piti mennä turvatarkastuksen läpi. Suurihan se oli
(kuten maailman aukion kuuluukin), mittakaavasta ei oikein saa selvää itse
torilta otetuista kuvista, joten laitetaan kuva hieman korkeammalta paikalta:
Mittakaavaa
voi miettiä vaikka noiden ihmisten ja screenien koko eron suhteen. Kuva muuten
otettiin täältä:
Eli
Tian an Menin portilta, josta alkoi se keskeisemmän kiinnostuksen kohteen
tutkiminen eli reitti kohti Kiellettyä kaupunkia, jonne, kuten näkyy, oli
muitakin menijöitä, lähinnä kiinalaisia. Sain jostain syystä runsaasti huomiota
muun muassa kaupustelijoilta heidän parissaan kulkiessani.
Joki
virtasi ympäriinsä kaupungin sisällä (tämä tosin vasta tokan ja kolmannen
portin välistä) ja oli nätisti jäässä. Mielenkiintoisena yksityiskohtana,
jäässä oli usein ihan pilkkireiän muotoisia jälkiä: kukaan ei maininnut, että
Kielletty kaupunki oli suosittu kalastuspaikka? Kiinan vesistöjä katsellessa
oli muutenkin vaikea uskoa, että niissä mikään kala pystyisi elämään tai
ainakaan pysymään syötävänä, mutta kyllä niitä pilkkijöitä näkyi sitten
muuallakin...
Kaupunkihan
jakautui moniin eri osiin, joista vain osa oli auki turisteille: tämä puistokäytävä
muun muassa loppui puomiin, jonka takana viuhtoi ei niin ystävällinen vartija.
Tosin sitä ennen "kujalta" löytyi ruukkutaidetta esitellyt
talokompleksi:
Muutamia
esimerkkejä, joista tulee esiin muun muassa se, ettei kiinalaisille ruukuissa
aina ollut keskeistä käytännöllisyys: viimeisessä nuo mustat alueet menevät
ihan läpi.
Ruukku
esimerkkinä muuten kiinan kielen mukavuudesta:
Ruukkuun
on kirjailtuna kaikki noin 10 000 merkkiä, jotka vastaavat noin sanaa Longevity.
Onnea sitten merkitysten opettelussa. Toisaalta, kuten seuraavan alhaalta
näkyy, pari sanaa voi merkitä paljoa:
Keskimääräistä
kovempi kilppari, joka yhdessä haikaroiden kanssa vartio yhtä temppeliä.
Alueella oli runsaasti erilaisia saleja, joita keisarit olivat satunnaisesti
käyttäneet eri seremonioissa. Yksi ulkoa ja sisältä:
Sisäänpääsymaksun
(40 Yuania eli noin 5e) lisäksi useille alueille oli pieniä ylimääräisi
pääsymaksuja, jotka hieman ottivat päähän edestakaisin kierrellessään. Yhdenkin
alueen meinasin ohittaa kokonaan, mutta onneksi satuin teetauollani
vilkaisemaan Lonely Planettia (jonka olin lainannut J&L:ltä), joka
suositteli sitä must-see-paikkana. Päätin mennä siis hieman takaisin ja se kannatti:
Hall of Wonders, joka sisälsi kellonäyttelyn, sisälsi varmaan hienoimpia
esineitä (kelloja siis), joita olen koskaan nähnyt. Tässä muutama:
Tuo
ensimmäinen huvimaja on vesikello, jossa ylhäällä (ei näy tässä) on
lohikäärmeen pää, joka laskee vettä kiertämään alenevien osien läpi, kunnes se
päätyy alimpaan, jossa se onkivan ukon avulla näyttää ajan. Toiseksi
viimeisessä kuvassa (huone täynnä kelloja) olevan kukkavaasin kukkien
terälehdet pitävät sisällään pieniä ukkoja, jotka tulevat randomisti esiin
kellojen soidessa aukeavista kukista tekemään omat liikkeensä. Viimeisen
elefantti liikkuu eteenpäin tasatunnein sen vetämien sotilaiden kääntyillessä
juttelemaan keskenään ja katselemaan maisemia... Sääli, ettei kellot pääasiassa
liikkuneet (siellä oli pieninäytös muutamilla yksinkertaisemmilla kelloilla),
mutta olivat ne pirun hienoja ihan paikallaankin...
Viimeisenä
Kielletyn kaupungin osiona saavuin sen puutarhaan:
Talvi
nyt vähän varmaan vähensi kauneutta, mutta toisaalta eivätpä lehdet peittäneet
kuvauslinjoja. Kiinalaiset varoituskyltit ovat hieman
pohdiskelemaanpistäväisempiä kuin läntiset:
Kun
asian laittaa noin, miksi tekisi mitään päätöntä: kieltäisinkö muilta
mahdollisuuden nauttia kauneudestani vain hetkellisen oikun takia...
Noin
viiden tunnin kiertelyn jälkeen astuin siis ulos Kielletystä kaupungista sen
toiselta puolelta:
Jingshanin
puiston keskellä kasvoi mäki ja sen päällä oli temppeli: oliko pakko kiivetä
sinnekin vielä? Olihan se... Matkalla tuli muuten vastaan paikka, jossa
viimeinen Ming keisari hirtti itsensä noin 1600-puolessa välissä:
Puu
ei varmaan ole sama.
Näkymät
päältä olivat onneksi hienot:
Kielletty
kaupunki pohjoisesta päin.
Näkymää
yli itäisen keskustan.
Ylhäällä
oli myös mahdollisuus kuvauttaa itsensä muinaisen keisarin asussa. Enkö
näytäkin imperiaaliselta. Kaapu korostaa kivasti ylätorsoa.
Tosin hovineito is not impressed nor
amused.
Mäeltä
alastullessani siirryin vielä etsimään itselleni purtavaa ja päädyin melkein
vahingossa erääseen kaupungin hienoimmista ankka-ravintoloista. Tuli sitten
syötyä aitoa Pekingin ankkaa, oli hyvää, mutta paikallisittain kallista (ateria
melkein 15e :) ). Illaksi olikin sitten hyvä mennä lepäämään hostelliin
seuraavan päivän reissua Muurille varten...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti