Ensinnäkin
pyydetty kuva Louvresta
Pyrin
haastamaan alkuperäisen kuvan ilmeen enigmaattisuuden...
Pariisi
ei onnistunut juurikaan houkuttelemaan minua yöelämäänsä. Niinpä iltani tässä
eläväisessä kaupungissa päätyivät suhteellisen varhain hostellin rauhallisiin
yhteistiloihin tai huoneen turvaan. Pitkien kävelypäivien jälkeen (joita oli
jatkunut jo viikkoja) en kokenut mitään tarvetta lähteä tuhlaamaan rahojani
baareihin tai aivan hostellini vieressä olevaan punaisten lyhtyjen alueeseen
(jonka olemassa olon huomasin todenteolla tosin vasta viimeisenä päivänä).
Hostelleissa asuessa juttuseuraa kun saa usein ilman juoksemistakin, tässäkin
(Plug-inn) paikassa haastelin useiden jenkkien ja australialaisten kanssa
erilaisista maailmaa koskevista asioista ennen nukkumaan menemistä.
Varhaisten
untenmaille painumisten ansiosta heräsin myös varhain. Koska huonetoverini tässä
vaiheessa vielä nukkuivat, hipsin aamuisin kamppeideni kanssa suoraan hissiin
ja ajoin aina pohjakerrokseen suihkuttelemaan. Näin en paitsi herättänyt
turhaan tovereita, mutta pääsin nauttimaan myös ylivertaisesta suihkusta, jossa
lämmintä vettä ja painetta riitti; kumpikin asioita joita ei aina seuraavasta
kohteesta eli Englannista saa, joten täytyi ottaa hieman varastoon. Toisaalta
pohjakerroksessa oli myös aamiaistilat, joten suihkunraikkaana oli mukava
pyörähtää suoraan croissantin ja myslin pariin.
Hyvän
aamiaisen jälkeen kelpasi lähteä ajoissa myös liikkeelle. Tänäkin aamuna yritin
olla ovelasti kanssa turistejani edellä ja suuntasin suoraan edellisenä päivänä
turistien täyttämälle Notre Damelle. Kirkkoon pääsy olikin aamusta hieman
helpompaa, jono oli vain neljäsosa aiemmasta ja itse olin vielä hieman
valmiimpi jonottamaan. Hyvällä mielellä katselin siis kirkon ulkokuorta ennen
siirtymistä sisään.
Ovikaarien
veistoksia ja pihalla könöttänyt Kaarle Suuri; aika saa joskus karmivia
muutoksia aikaan metallissa.
Sisällä
oli käynnissä palvelus, joten turistien toiminta oli hieman rajoitettua.
Toisaalta minä en kuulu niihin turisteihin, jotka käyttävät salamaa joka
paikassa muutenkaan, joten minuun se ei juurikaan vaikuttanut (joillakin
amerikkalaisilla varmasti oli vaikeaa). Muutenkin pääkiinnostukseni oli jatkaa
kiipeilyharrastustani ja nousta kirkon kuuluisaan torniin katsomaan maisemia ja
gargoyleja. Etsittyäni hetken pääsyä torniin huomasin ohjasteet ja menin kulman
taakse....... josta löysin korttelin pituisen jonon. Ei kiinnostanut niin
paljoa enää. Päätin jatkaa suoraa reittiä seuraavaan kohteeseen: Pere Lachaisin
hautausmaalle.
Päätös
oli hyvä; Pere Lachais paljastui todellekin aikaa ansaitsevaksi kohteeksi.
Vaikka kyseessä onkin yksi Pariisin tunnetuimpia kohteita, se tarjosi
matkaajalle rauhallisen ja kauniin ympäristön käyskennellä muutaman tunnin
päästä. Kukkulaisella alueella rakennettu hautausmaa vanhoine sammaleen
peittämine hautoineen ja vehreine, lähinnä puista koostuvine, kasvustoineen
tarjosi hienon miljöön sunnuntaiaamun kävelylle.
Toki
kuuluisan kohteen tästä hautausmaasta olivat tehneet sinne haudatut henkilöt,
jotka olivat minunkin pääasiallinen syy paikalle saapumiseen, vaikkei
välttämättä siellä viipymiseen.
Kaksi
suurta ranskalaista kirjailijaa ja kaksi suurta maalaria (alimpana
Jacques-Louis David)
Ranskalaisten suuruuksien joukossa oli myös muutamia mamuja, kuten nämä anglofoonit. Hieman itseäni harmitti, että ylenmääräinen pusujen antamispakko oli peittänyt hra Wilden muistokirjoituksen lukukelvottomaksi: saisivat vähän miettiä, mihin huulensa laittavat. Vaikutus oli hieman sama kuin, että kaunis silta olisi ollut pilattu "lemmenlukoilla".
Vainajien rauhaa vartioivat hyvien egyptiläisten tapojen mukaisesta kaikenkarvaiset katit.
Miettiessäni
saapumiseni yhteydessä mahdollisuuksiani Pariisissa, olin päättänyt jättää
hostellin lähialueeseen eli Montmartren kaupunginosaan tutustumisen
pääasiallisesti sunnuntaisen kävelykierroksen jälkeen. Näin historialliseen
alueeseen tutustuminen ilman opasta tai kattavaa opaskirjaa olisikin ollut
varsin vaikeaa. Tästä johtuen olinkin kulkenut varsin suoraa reittiä
hostellilta metropysäkille halussani siirtyä paikasta toiseen ja esimerkiksi
tämän olemassaolon aivan metropysäkin vieressä vasta palatessani toisena
päivänä hostellille
Opas
Fionan mukaan Punaisen myllyn tanssijat ovat nykyään 90 prosenttisesti
australialaisia: ilmeisesti he ottavat vaatteensa pois halvemmalla kuin muut...
Toisella
puolella katua lampsiessani katua alaspäin oli huomaamatta ollut myös tämä
Ameliesta tuttu kahvila. Ilmeisesti ainoita paikkoja, jossa turistit ja
ranskalaiset tulevat toimeen. Toisin sanoen ranskalaiset ilmeisesti pitävät
elokuvasta niin paljon, että ovat jopa valmiita sietämään jopa turisteja sen
takia ilman sylkemättä heidän päälleen.
Montmartrea.
Alemmassa puiden keskeltä löytyy ainoa alkuperäisesti Montmartren myllyistä,
joka ajoittuu ainakin 1700-luvulle. Preussilaiset polttivat kaikki muut, mutta
tämän omistaja päätti asettua hanakkaan vastarintaan piirittäjiä kohtaan. Preussilaiset
tappoivat hänet, mutta samalla pelastui mylly, koska preussilaiset tarvitsivat
paikan jonne ripustaa mies esimerkiksi eli myllyn lavat. Dorka
mieheksi siis, mitäs se Stephen Fry sanoikaan: A frenchman making a point.
Therefore a Jackass...
Montmartre
taiteenkehtona: ensimmäisessä Vincent Van Goghin vanha osoite, toisessa Au
Lapin Agile, jossa Picasso maksoi aterioitaan maalauksilla ja viimeisessä
kuuluisi pariisilainen katutaiteilija Miss.tic [poikaystävä jätti hänet sanoen,
ettei halua enää koskaan nähdä tätä, joten neitonen maalasi kuvansa joka
paikkaan Pariisissa, jossa tiesi tämä käyvän]
Pariisin
viimeinen viinitarha, joka tuottaa joka vuosi varsin karmean (saasteet jne),
mutta kalliin sadon, jonka palasista kaikki Pariisin pintaliitäjät
tappelevat...
Sacre
Coeur takaapäin. Alemmassa kuvassa mielenkiintoinen ja mysteerinen
possu-gargoyli. Selvisi, että ilmeisesti 'to gargle' tulee äänestä, joka lähtee
veden virtauksesta gargoylien läpi. Yksi ilo näissä kierroksissa on englannin
kielen sanojen taustojen oppiminen.
Näkymää
yli Pariisin Sacre Couerin etupuolelta. Takaapäin rakennuksen lähestymisessä
oli puolensa...
Montmartren
"taiteilijatori": Karikatyyri vain 20 eurolla...
Minun
suosikkejani reissussa näkemistäni katutaiteilijoista: Space Invader Guy.
Kaveri käy laittamassa Space Invadereita korkeisiin paikkoihin (mm
Hollywood-kirjaimet); mikä voisikaan olla taiteellisempaa?
Kierroksen
loputtua lähdin etsimään itselleni ruokapaikkaa ja päädyin mukavan näköiseen
pitseriaan. Mukava ulkonäkö ei tietenkään tarkoittanut tavallisesta poikkeavaa
tarjoilua, se oli tavalliseen tapaan (noin kolmen ruokapaikan kokemuksella)
tylyä, hidasta ja huolimatonta [ja sitten pitäisi vielä tipata? Kai se pakko
oli, ettei huonontunut paikallisten ja turistien välit entisestään). Pitsa oli
kohtalainen, tosin ei läheskään niin hyvää kuin esimerkiksi Saksassa neljä
euroa halvemmalla syömäni. Pitsa ei myöskään ollut ainoa kallis asia paikassa
(joka oli lähialueen paikoista niitä kohtuuhintaisimpia), meinaisin tilata
kokiksen, kunnes huomasin, että 0,4l maksoi 7,4 euroa...
Seuraavana
päivänä olin enemmän kuin valmis vaihtamaan maisemaa. Osittain tämä johtui toki
odotuksistani Lontoon suhteen, mutta myös Pariisi ei jättänyt valtavan
positiivista kokonaiskuvaa. Kaupunki pursusi turisteja, se oli kallis ja palvelu
oli varsin karmeaa. Toisaalta kaupunkiin jäi paljon nähtävää ja se oli varsin
kaunis, joten palaan vielä jonain päivänä ehkä toisena vuoden aikana ja hieman
paremmalla ranskan taidolla (nyt lähinnä vain tilasin yksinkertaisesti
ravintolassa)...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti