Matka jatkui Ylämailta läpi
keskisen Skotlannin aina alas Glasgowiin saakka. Nummet jäivät taakse, Ben Nevis
näytti kiitävän ohi ja lehmät muuttuivat vähäkarvaisemmiksi, kun juna matkasi
kohti maan suurinta kaupunkia, jonka hautajaisissakin on sanonnan mukaan
enemmän hauskaa kuin Edinburghilaisissa häissä. Toisin sanoen kaupungin
asukkaat ovat ilmeisesti katkeria siitä, että pienemmästä Edinburghista tehtiin
pääkaupunki, että kompensoivat juomalla.
Rikkaan
baarikulttuurin ja runsaan keikkatarjonnan (joka oli tosin vierailuni aikaan
varsin hiljaista) lisäksi kaupunki on tosin tunnettu shoppailumahdollisuuksistaan.
Tässä onkin näkymä läpi
pääshoppailukadun, josta kuulemma löytyy kaikki maailman merkittävät
vaatevalmistajat edustettuina pienine ja isompine putiikkeineen. Pitkä katu
olikin kauppoja täynnä ja laajeni sivuille lukuisina ostoskeskuksina, joista
yksi oli ainakin omistettu pelkästään koruille ja toinen vain italialaisille
tuotteille. Tosin minä suurena muodin seuraajana hoidin vaateostokseni HMV:llä
ja ostin uuden Led Zeppelin -paidan vanhan kauhtuneen tilalle. Sen lisäksi
ostin rinkan, koska reppuni oli jo muutamista ostoksista tullut liian pieneksi
kantamuksilleni ja olinhan seuraavaksi menossa Islayn saarelle, josta
tarkoituksena oli kopata mukaan hieman whiskyä. Ja niin ja löytyihän pääkadun
varrelta myös Forgotten Planet -niminen liike, josta löytyi ylläripylläri
kaikenlaista nörttikamaa. Vainuni löysi näitä kauppoja toki joka kaupungista,
jossa kävin, joten mainittakoon jo nyt, että (pienoinen) osa reissustani
menikin sarjakuvia lukiessa ja Whedon-krääsää metsästäessä... :)
Mutta menen asioiden edelle (tai
keskelle), ensimmäinen iltani Glasgowssa meni lähinnä kierrellessä. Olin
tavannut Invernessissä erään kanadalaistytön, jolla sattui olemaan sama matka
Glasgowiin, josta hän oli lentämässä kotiin. Yksin reissaaminenhan on ihan
hauskaa, mutta seurakaan ei aina ole pahitteeksi. Opimme kumpikin paljon
toistemme kotimaista ja höpisimme kirjallisuudesta (Anna oli kova dekkarifani)
ja naureskelimme paikallisten aksenteille/murteille. Glaswegiaanien puheista ei
meinannut vain saada mitään selvää, jonka onneksi oli tosiaan native speaker
vahvistamassa. Meni minun listallani hankalista englanninväännöksistä
kakkossijalle tiukasti Connemaralaisten lammasfarmareiden ja Limerickiläisten
väliin.
Anna tosiaan lensi seuraavana
aamuna kohti Kanadaan, joten nyt, kun olin taas puhtaasti miesvoimin
liikkeessä, päätin hieman shoppailla, kuten edellä mainittua. Toki vierailin
täälläkin muutamissa Whiskey-kaupoissa, mutta ostokseni oli varattu vain
hienovaraiseen maisteluun ja medisiinisiin tarkoituksiin, kaikkihan toki
tuntevat whiskeyn hyödylliset terveysvaikutukset. Syötyäni herkullisen lounaan
eräässä kauniisti sisustetussa italialaisessa (mmm pancettaa, parmesaania,
tuorepastaa ja kermaista sienikastiketta, voiko olla parempaa), palasin
viettämään rauhallista iltaa hostellille. Kyseisessä hostellissa tämä olikin
hyvin helppoa: koko neljän yön vierailuni aikana juttelin kolmen ihmisen kanssa
ja näin kokonaiset viisi. Paikka oli opiskelija-asuntola, jossa oli vain
privaattihuoneita ja olin varannut paikan juuri päästäkseni rentoutumaan
dormien välillä (vinkki noviisimatkailijoille: kannattaa tehdä näin välillä
reppumatkaillessa, on uskomattoman rentouttavaa, jos ei muutamaan iltaan
tarvitse välittää minne tavaransa laittaa, miten ne jättää huoneesta
lähtiessään, eikä tarvitse välittää kolisteleeko hieman yöllä jne.), mutta tämä
paikka oli suorastaan autio. Ihmisiä oli kyllä paikalla, koska ovien kolahtelut
kantautuivat käytävistä, mutta oikeastaan ketään ei koskaan näkynyt.
Seuraavana päivänä suuntasin
sitten West Endiin, joka toisin kuin Espoossa oli täällä niin sanotusti
boheemialuetta: toisin sanoen se oli opiskelijoiden ja maahanmuuttajien
suosiossa halpojen asuntojen takia. Mukavaa aluetta kaiken kaikkiaan
Halal-teurastamot elivät sovussa erilaisten kasvisruokapaikkojen kanssa
(suosittelen liha-allergikkoja menemään suoraan tänne, ei edes kovin kaukana
keskustasta) ja ketjut vaihtuivat (pääasiassa) pieniin kauppoihin, jotka olivat
nököttäneet ikuisuuksia paikoillaan ja näin ollen keränneet varastoja
kaikennäköistä kivaa kamaa (kuten mm Buffy-keräilykorttipelin aloituspakkauksia
\../ ). Aikani käyskenneltyäni läpi katujen ja ohi sunnuntaiaamusta vielä
kiinni olevien kauppojen minut kutsui luokseen Kelvingroven-puiston vehreys.
Pienen puistokäyskentelyn jälkeen
suuntasin kohti toista maisemasta erottuvaa massiivista rakennelmaa Glasgowin
Yliopistoa, joka oli kaiken kaikkiaan aikalailla perikuva siitä millaisilta
vanhat anglikaaniset yliopistot näyttävät:
Kyllä gotiikkaa, kaaria,
nurmikkoja ja niistä törröttäviä yksinäisiä puita. Vain nurmikolla istuvat
opiskelijat ja huispaajat puuttuivat. Olin jokseenkin haltioissani, mutta
fiilikseni oli suomalaisen varautunutta uuteen tuttavuuteeni eteläkorealaiseen
Minniehin (ei oikea nimi, en kuulemma olisi pystynyt ääntämään sitä, joten sain
käyttää hänen lempinimeään, joka ylläripylläri tuli hänen lempidisneyhahmoltaan):
(Joku varmaan kohta kommentoi,
että "hyi, irstasmies kuvassa: juokse, tyttö, juokse!", mutta
vakuutan: olin täydellinen pohjoinen gentlemanni)
Tapasin Minnien sattumalta
yliopiston portilla ja otin pyynnöstä hänestä kuvan, jonka jälkeen hän kysyi
hyvin kohteliaasti, voisiko hän liittyä seuraani, jos kerta olin täällä
pyörimässä. Mietin hieman, että onko tämä jokin korealaisen
sukupuolijärjestelmän aiheuttama juttu (oi, kun kerran on naistutkimuksen ovet
raoittanut...), mutta ei minua seurakaan haitannut. Niinpä siis seuraavan
tunnin katselin hieman hämmentyneenä, kun korealainen tyttö poltti läpi noin 100
kuvaa yliopistosta, tanssiessaan, pomppiessaan, hihkuessaan ja kikattaessaan
innosta sen nurmikoilla. Suomalainen ei kai voi oikein koskaan ymmärtää, miten
joku voi näyttää ilonsa julkisella paikalla... :)
Myöhemmin jokin mitä Minnie
sanoi, sai tosin epäilemään, että häneen verrattuna vähäinen intoni johtui
iästä, jota minulla oli hieman alle 2v enemmän kuin hänellä). Minnien tuttavat
olivat kuulemma kannustaneet häntä matkustamaan nyt, koska nuoruuden jälkeen
uuden näkemisestä ei enää saa samaa intoa, kuulemma ratkaiseva ikä onkin noin
25v paikkeilla, jonka jälkeen ilmeisesti nuoruudeninto vaihtuu vanhuuden
rauhalliseen ihasteluun. Kuulemma kaikki matkustelevaisimmatkin Etelä-Koreassa
matkustavat, kun ovat alle 25 ja sitten vain jäävät kotiin eläkeikään asti
työskentelemään ja perheilemään. Noh,
ehkä en kuitenkaan seuraa mallia vaan jatkan matkailua, ei minulla tylsää
kuitenkaan tälläkään matkalla ollut, ja mieluummin vanha kuin aikuinen, eiks
nii???
Noh, mutta seuraavaksi
suuntasimme yhdessä siihen edellä mainittuun toiseen maamerkkiin Kelvingrove
Art Gallery & Museumiin, joka olikin mukava paikka. Ilmainen, todella hyvin
suunniteltu (lukuisia erilaisin aihepiirein varustettuja pienehköjä
näyttelyitä, joissa juuri sopivasti nähtävää, ettei yhteen asiaan tullut
kerralla yliannostusta), sisällöltään mielenkiintoinen ja viihdyttävä.
Taideteoksia paikallisista suuriin mestareihin (mm upeat Rembrandt ja Titian),
luonnonhistoriaa (mm mielenkiintoinen näyttely siitä, miten erilaiset eläimet
ovat inspiroineet sotaan liittyviä aseita ja panssareita historian aikana) ja
muuta sekalaista. Kuvatakin sai lähes kaikkialla (paitsi suurimpien teosten kohdalla)
ja lopun kruunasi vielä urkuesitys, jossa paikallinen maestro paukautti
sekalaisen listan sävelmiä populaarista tunnettuun keskikäytävän yllä olleilla
komeilla uruilla (ei valitettavasti Gadda-da-Vidaa):
Tässä vielä muutama kuva
suosikkiteoksistani:
Tuo kuvauskielto on usein typerä
jo siitä syystä, ettei kuvan näkeminen koskaan vedä vertoja teoksen
paikanpäällä ihailulle, erityisesti alimman kohdalla, jonka näkeminen äkkiä
edessään kulman takaa tultuaan aiheutti erilaisia tunnereaktioita... :)
Ai niin, ja pakollinen kidutuskeino.
Kreikassa oltiin kiinnostuneita hevosten kurittamisesta, kun taas
Britteinsaarilla oli ilmeisesti tarvetta saada naiset hiljaisiksi aina silloin
tällöin.......
Jos tuo panta ei aiheuta
tarpeeksi paheksuntaa niin huomautuksena, että se ei tule kaulaan vaan suun
kohdalle, jota varten se varustettu (tässä näkymättömällä, paitsi varjona)
piikillä, joka menee kiinni kitalakeen. Jeps, jeps.
Minnien kanssa tiemme erosivat
museon jälkeen, joten suuntasin paikalliseen pupujenruokkijaan nauttimaan
hieman kasvisruokaa, jonka jälkeen olikin vuorossa pyykki-ilta.
Seuraavana päivänä suuntasin
sitten päinvastaiseen suuntaan kuin edellisenä (East End?), jossa sijaitsi
Glasgowin Katedraali:
Muuten aika tyypillinen iso
katedraali suurine kaarineen ja lasimaalauksineen (jossain vaiheessa nämä
brittiläiset katedraalit hieman menettävät tehoaan), mutta hienous täällä
löytyikin maan alta, jossa sijaitsi muutamia hienoja holveja, joista kaksi
hienointa loivat hienoa kontrastia:
Vaaleampi oli muuten:
Siunauspaikan jälkeen on ainoastaan
sopivaa, että piipahtaa myös hautausmaalla, jonka nimi Necropoliskin kutsuu
luokseen ketä tahansa fantasianörttiä. Myös ihan mukavat maisemat kaupungin yli
(tässä tosin ei keskustaa vaan hieman sivumpaa tuolla taustalla):
Tämän jälkeen vilkaisin vielä
muutamia paikallisen arkkitehtineron Charles Rennie Mackintoshin rakennuksia:
tässä Glasgow School of Artin etusivua, jonka asuntolassa muuten asuin hieman
sivummassa:
Sitten olikin jo aika pakkailla
ennen lähtöä Islaylle...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti