Ensimmäinen ilta Hampurissa
meni shoppaillessa. Toisin sanoen kävin keskustassa etsimässä kirjakaupan ja
nappasin sieltä yhden reissun toivelukemisista, Brave New Worldin. Toisin
sanoen ensimmäisenä iltana otettiin rauhassa, luettiin ja juotiin viskiä.
Toisena päivänä lähdinkin
sitten ajoissa liikkeelle. Respan käteen nappaaman esitteen johdattamana
suuntasin ilmaiselle kaupunkikierrokselle. Ehdinkin juuri ajoissa lähtöpaikalle
vain huomatakseni, että kamerani oli kuolemassa: sisältä kuului vain
epämääräistä surinaa eikä kone enää liikkunut mihinkään. Siinä sitten äkkiä
ostamaan uusi kamera, koska eihän sitä kierrokselle ilman kuvauslaitetta
lähdetä. Ehkä uusi kamera näkyy myös tämän blogin laaduntasossa, vaikka sama
vanha kuvaaja onkin.
Opas Kim Elben rannalla
Hampurin keskustassa. Tietyllä tavalla hauskaa ulkoistamista, että Euroopan
kaupunkeihin tuodaan englannin natiivipuhujia pitämään kierroksia, eipä tarvitse
sitten paikallisten opiskella kieltä ja kai siitä saa perspektiiviä turistina
oloon.
Pyhän Jaakobin eli St Jamesin kirkko (figure that out). Kirkko
kuulemma sisältää maailman suurimmat barokkiurut. Tarinan mukaan Johan
Sebastian Bach tarjoutui ilmaiseksi tulemaan kirkon urkuriksi ihan vain
päästäkseen soittamaan niitä, mutta kirkon herrat ahnehtivat ja vaativat Bachia
maksamaan heille soittamisesta: Bach otti nokkiinsa, etsi toisen kirkon.,.
Chilehaus, yksi komeimmista
esimerkeistä kaupungin kauppakomppanioiden vauraudesta back in the day.
Yllättäin tämän komppanian pääkohteena oli Chile. Hamburg, tuo entinen
hansakaupunki on vieläkin Euroopan kolmanneksi suurin satama, joka on muun
muassa yksi maailman suurimpia persialaisten mattojen kulkureittejä.
Chilehausin koristeita: nuo
karhut ovat erityisen ihastuttavia: "Holy shit, that's a long fall!"
Talo, jonka äärellä meni
pakostakin vakavaksi. Tässä osoitteessa sijaitsi ennen yhtiö, jonka johto ensin
ehdotti Hitlerille kaasun käyttöä juutalaisongelman ratkaisemiseen ja sitten
valmisti kaasun eli sen kuuloisan Syklon B:n. Joutuivat yllättäin hirteen.
Nykyään talossa on toimistoja, joista osa oli hieman vastustanut historiasta
kertovan muistolaatan asettamista.
Enkeli ja
kirkkoa: osia Toisen maailmansodan muistomerkistä. Kirkon ympärillä
muistettiin keskitysleirien uhreja, mutta toisaalta kirkko itsessään oli muisto
sodan toisen osapuolen hirmuteoista: kirkko meni tuusan nuuskaksi
liittoutuneiden 8 päivän pommituksissa, joiden aikana Hampurissa kuoli yli 40
000 ihmistä ja 90 000 jäi kodittomiksi. Kirkko toimii näköalatornia, mutta en
mennyt tällä kertaa: ylös pääsi vain hissillä, jonka sponssina oli toiminut mm
McDonalds, jonka logo kuulemma tulee ensimmäisenä silmien eteen kirkon
ylätasanteella.
Hampurin sisäinen Euroopan
suurin (vai maailman) kaupunginsisäinen rakennusprojekti. Ilmeisesti alueen
arkkitehdeille annettiin aika vapaat kädet. Viimeisessä kuvassa tuleva
konserttisali, jonka kehutaan ohittamaan Sydneyn oopperatalon
arkkitehtuurisessa huimuudessaan. Suunnittelijoina samat jehut, jotka
suunnittelivat Pekingin olympiastadionin ja hinta ilmeisesti ylittänyt budjetin
jo noin 400 miljoonalla eurolla...
Kesätivoli matkalla
kohti...
...Reeperbahnia. Täytyihän
sitä nyt käydä katsomassa Euroopan suurimman punaisten lyhtyjen alueen
yöelämää, jos nyt vain yhden Pub Crawlin verran. Itse pubikierros tosin jäi
lyhyeksi, kun väsymys iski ja se otti päähän, että kahdessa ekassa paikassa
luvattu ilmainen juoma oli lämmintä kaljaa...
Wretched Hives of Scum and
Villany: Hesburgerit saavat muut alueen liikkeet näyttämään puhtoisilta
iloliikkeiltä. Jos ei Irwinin kappaleet riitä todisteeksi siitä, että täällä
suomalaisia riittää...
Olivathan täällä viettäneet
aikaa myös neljä varsin kuuluisaa nuorta miestä.
Seuraavana päivänä oli
aikaa (osittain kiitos aikaisen baarikierroksen päätöksen) sitten random
kävelylle. Tässä hra Bismarck, joka on siististi 1800-luvun hyvätapaisena
porvarina kääntänyt kylkensä Reeperbahnille.
Lähellä perverssiyden
ydintä: 88-vuotias vapiseva saksalaismies mies työntää kynää muovisen miehen
hanuriin (joka oli tussilla maalattu punaiseksi) aiheuttaen erilaisia
"onnenääniä" ja pään sätkintää. Kyseessä oli eräältä kadulta löytynyt
Eroottisen taiteen museo, joka paljastui kuvassa olevan herran yli
kuusikymmenvuotisen uran näyttelyksi.
Another town, another
tower: Tällä kertaa Pyhän Petterin kirkko.
Hampurissa on myös maailman
suurin pienoisrautatie. Gsus, whata geeks! Juna kulki pienois-Sveitsistä Usan
kautta aina Skandinavian perille...
Tutkimustyö olikin tehty
kunnolla: ensin ruotsalaiset hautajaiset kumpuineen ja keijuineen ja sitten
Suomi.... eli Kiirunan kaivos, joka muistaakseni on Ruotsissa....
Tämän rahantuhlauksen
jälkeen olikin hyvä palata hotelliin valmistautumana taas yhteen iloiseen
junamatkaan, tällä kertaa kohteena Köln.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti