27.7-15.8 Raili '11 eli Puoliekologisesti Euroopassa, osa9: Loppu Lontoo ja kotiinpaluu, jotenkin...

Keskiviikkoillan jälkeen en enää ollut reissussa yksin. Kaikkine muine plussineen jo pelkkä seura oli suuri ilo aiemmin yksinään matkustaneelle. Vaikka yksin menossa on puolensa, on sinänsä mukava, ettei kaikkia päätöksiä tarvitse tehdä yksin ja myös ravintoloissa käymisestä tulee yhtäkkiä huomattavasti vähemmän mietityttävää, kun ei tarvitse yksin istua. Kun seura on vielä erinomaista...

Yhteinen matkustelu alkoi Camdenista, tuosta Lontoon yhdestä kuuluisasta ja väitetyn tunnelmallisesta kaupungin osasta. Tunnelmaa on tosin tuon maineen saamisen jälkeen hieman häivyttänyt paikan nouseminen Lontoon suosituimpien turistikohteiden joukkoon. Camden onkin paratiisi turistikrääsän kerääjälle ja yleisesti koti erilaisen halpatuotetun, mutta "siistin" kaman kauppiaille, jotka sen kaduilla kävivät sotaa turistien lompakkojen avaamiseksi. Tosin tämä kuvaus sopii ehkä parhaiten heti Camden Townin tubepysäkiltä avautuvaan pätkään, muuten lyhyellä vierailulla tuli vastaan myös oikeasti mukavaa krääsää myyneitä kauppiaita, muun muassa aitoja "indie"-bändien paitoja, poptaidetta ja käsitöitä.

Toisaalta kauppiaiden lisäksi katukuvaa ja kauppoja koristivat myös mielenkiintoiset taideteokset, joita en valitettavasti tullut juurikaan kuvanneeksi. Tässä erään kauppahallin robotteja.

(Samassa kauppahallissa oli myös maailman epäilyttävin rahanvaihtopiste). Emme juurikaan eksyneet kauppahalleja pidemmälle Camdeniin, emme esimerkiksi tehneet pyhiinvaellusta Amy Winehousen asunnolle tai muuta, mutta pikkukrääsää tarttui kummallekin mukaan ja söimme myös oivalliset lounaat paikallisissa ulkoilmakeittiöissä: nam, mitä nuudeliwokkia.

Nautittuamme keskipäivänvirvoikkeet pubissa siirryimme seuraavaan kohteeseen King's Crossin juna-asemalle. Tarkoitus oli siis mennä laiturille 9 3/4 potter-fiilistelemään. Saavuimme asemalle vain huomataksemme sen olevan hieman rakennustyön alla ja tarvitsimmekin hieman ohjeistusta ennen kuin löysimme haluamamme laiturin: koko aseman ulkopuolelta, surkeasta pikku syvennyksestä, sateen keskeltä. Antikliimaksi. Siinä sitten katselimme sateen reunalla muita vähemmän vaativia turisteja ottamassa kuvia itsestään: hieman kuin Abbey Roadin tienylitys olisi ruuhkien takia siirretty viereiselle kadulle (noh, tosin enhän minä siellä edes ottanut kuvaa itsestäni). En edes siis päätynyt ottamaan kuvaani rattaiden pään kanssa, jotkut muut saivat tehdä poseeraamisen.

Iltapäivän siintäessä siirryimme hetkeksi lepäilemään ennen ohjattua iltakävelyä. Lähdimme nimittäin Grim Reaper-kierrokselle katsomaan East Endin synkkää historiaa (ja kuten paljastui myös hieman arkkitehtuuria). Melkein myöhästyen lähes juoksimme yli Tower Bridgen väistellen hitaampia turisteja, mutta onneksi tämä oli maksullinen kierros, joten se ei ollut lähdössä ihan ajallaan ilman viimehetken osallistujia.

Kuten asiaan kuuluikin, kierros alkoi veren hajulla vanhalla teloituspaikalla, jossa päästään eroon oli päässyt muun muassa Thomas More ja muutamia muita suuria henkilöitä (mestausta ei toki ihan jokaiselle annettu kunnialliseksi kuolintavaksi)

Mahtoiko olla kukkaistutuksia myös vanhoina aikoina?

Aivan Tower Bridgen takaa alkanut kierros siirtyi seuraavaksi varsin luonnollisesti itse Towerin kimppuun.

(ala kuvassa näkyvissä näyttelijä/historian opiskelijaopas Giles, jolla oli pienoinen australialaistytöistä koostunut entourage, joka oli ollut jo useammallakin hänen kierroksellaan) Kummitustarinoiden seassa pystyi ihastelemaan Toweria, joka on kyllä jylhyydessään linnamaisempi kuin useimmat muut sellaiseksi suuremmin mainostetut. Huomaa, ettei täällä ole tarvinnut koreilla komealla asumisella vaan on keskitytty raa'an voiman symbolointiin ja asioiden pitämiseen sisällä; oli kyseessä sitten kruununjalokivet tai vangit.

Sisällähän on ollut aikoinaan myös kruunun eläinkokoelmat, joista onneksi on jäljellä enää nämä kanaverkkokissapedot.

Traitor's Gate, josta aikoinaan on turvallisesti, välttäen hankalia maareittejä, kuljetettu sisään muun muassa Anne Boleyn.

Tower Bridge, jonka toisesta päästä löytyi jylheä Tower ja toisella uudet byrokraattien ja firmojen lasipalatsit. Valitettavasti tätä vastakkainasettelua ei kokonaisuudessaan taida saada kuvaan kuin helikopterista.

Lontoon vanhin rakennelma, entinen kaupungin muuri, jonka pohja on roomalaisten ajoilta. Nykyään se erottaa toisistaan vain luksushotelleja ja toimii pulujen pesimispaikkana.

Kaupunkien alla voi olla mielenkiintoisia asioita: toimistotaloja rakennettaessa löydettiin aivan muutamia vuosia sitten tämä rakennelma, jonka sisältä löytyi noin 16 000 mustaan surmaan kuolleen ihmisen joukkohauta.

Arkkitehtuuria East Endistä: "Lasikesäkurpitsa" kauniimmalta lempinimeltään ja mielenkiintoinen nurinkäännetty rakennus (huomatkaa hyvä nimimuistini). Mielenkiintoista kyllä kummatkin hyvin käytännöllisiä rakennuksia (runsaasti tilaa ja säästävät energiaa).

Liverpool Streetin juna-asema, jonka paikalla oli ennen Bethlemin mielisairaala, josta englannin kieleen on tullut ilmaisu 'bedlam'.

Aikoinaan hieman useammatkin East Endin kaduista olivat näin kapeita.

East Endin entinen prostituution keskus. Tämän kadun varrella olevaa kirkkoa entisaikaan "maailman vanhimman ammatin harjoittajat" kulkivat pyrkien esittämään mahdollisimman "kiinnostavia" asiakkaiden houkuttelemiseksi kävellessään korttelin vilkkaampaa puolta ja nopeasti juosten läpi kortteleiden hiljaisempien alueiden päästäkseen taas apajille.

Seuraavana päivänä oli luvassa hieman erilaista kävelyä; otimme suunnaksi Oxford Streetin kaupallisen tarjonnan. Itsehän olin aikalailla reissuni shoppailut tehnyt: kirjavarastoni tulisi riittämään reilusti matkan yli. Joten olin lähinnä katsomassa tätä kaupallisuuden mekan ihmettä. Katsojat eivät tuota rahaa, joten heihin ei juurikaan panosteta, mutta erikoiskiitos on annettava New Lookin myymälälle, josta löytyi tämä aarre.

Kaupassa oli (Starbucksin lisäksi) tämä peliautomaatti täynnä vanhoja arcade pelejä, pelattavissa ihan ilmaiseksi!!! Pacmaneja, tetriksiä, lentopelejä, mutta ruudulla se suuri suosikkini jo Nintendo kasibittisen ajoilta: Gunsmoke. Pelitaitoni eivät olleet ennallaan, mutta aika kului kuin siivillään.

Legendaarinen Carnaby Street, yksi swingaavan 1960-luvun Lontoon mekka. Ei niin, että se näkyisi kadulla, paikka on täynnä putiikkeja, mutta niinpä se taisi olla silloinkin. Vaatteet olivat ennen vain siistimpiä (vaikkakin täytyy myöntää, että Irregular choicen myymälässä oli mielenkiintoisia popoja). Tosin päädyin ostamaan itsellenikin hieman jotain, koska kadulla oli myös David & Goliathin myymälä, josta ostin itselleni t-paidan ja rintanappeja.

Oxford streetillä oli myös Disney-kauppa.

Rankka shoppailu vaatii rankat huvit, joten marssiessamme teatterin ohi, otimme ekstemporena liput illan näytökseen:

Kyseessä siis Andrew Lloyd Webberin The Wizard of Ozz. En tiedä kuinka paljon Webberillä tosin oli kätensä musikaalissa mukana, koska juonellisesti ja laulullisesti mentiin aikalailla elokuvanmukaisesti. Tämähän ei sinänsä ollut ongelma. :) Tästä tuli yksi reissun kohokohdista, joka aiheutti erilaisten, hieman ärsyttävienkin, laulunpätkien soimisen päässä vielä viikkoja jälkikäteen.

Hyvän illan jäljiltä seuraava aamu valkeni hieman harmaampana: rankka reissu otti omansa, tunsin oloni flunssaiseksi. Reissussa ei kuitenkaan sovi jäädä makaamaan, joten nappia naamaan ja baanalle.

Lähdimme ensin tutustumaan The British Museumiin

Sisältähän (joka kuten näkyy myös rakennuksen parempi puoli) löytyi taidetta ja käsityötä ympäri maailmaa.

 

 

Kahden alimman kuvan kaloilla oli muuten kulttuureissaan hieman erilaiset käyttötavat: alemmat ovat seremoniallisia hattuja, ylempi on sukulaisten kallojen säilytyspaikka.

Museohan on täynnä ristiriitoja, joista tämä on yksi äänekkäimpiä: Parthenonin patsaat. Britit pöllivät nämä voimansa huipussa ja ovat kieltäytyneet palauttamasta niitä Kreikkaan lukuisista pyynnöistä huolimatta. Siellä siis saa Akropoliksella itse temppeli seisoa ilman koristuksia, kun brittiläiset haluavat pitää ne itsellään. Kulttuuri-imperialismia harrastetaan briteissä vielä tänäkin päivänä siis.

Museon jälkeen pyyhälsimme tubella aukiokierrokselle. Näimme Piccadillyn ja Trafalgarin aukiot, jonka reunalta löysimme myös luonaspubin. Pubicurryn jälkeen menimme vielä kiertelemään hieman National Portrait Galleryssa katsomassa eriaikojen kuuluisuuksien kuvia ennen lepoa hostellilla, jonka tarpeessa ainakin minä olin.

Seuraavana päivänä oli aika jättää hostelli taakse. Siirsimme tavaramme Liverpool Streetille ja lähdimme tutustumaan läheiseen Spitalfieldsin markkina-alueeseen, jossa tarjolla oli suuri määrä kojuja, jotka tarjosivat ostettavaa kierrätysvaatteista luomukosmetiikkaan.

Valitettavasti heti tämän kuvan jälkeen kamerani, jonka olin unohtanut ladata, teki tenän, joten minulla ei ole kuvamateriaali loppupäivältä. Näinpä teiltä näkemättä jäävät treffaamamme Hanna ja Marco, joiden kanssa käyskentelimme juttelimme ja kävimme pubissa, kunnes seuraihmisyyteen varaamani voimavarat ehtyivät. Hetkellisen todella karmean olon jälkeen, löysimme onneksi tiemme Lontoon currykehtoon Brick Lanelle, josta saimme maittavat annokset intialaista vatsojemme täytteiksi. Tulinen ruoka ruulaa, kun on flunssainen.

Hieman parantunutta oloani juhlistimme käymällä vielä jälkkärillä, jossa nautin perinteisen jälkiruuan nimeltään Spotted Dick eli rusinainen leivos runsaan vaniljakastikkeen kanssa syötynä. Pian kuitenkin katsoimme olevan jo sopiva aika siirtyä lentoasemalle, joten astuimme bussiin.

Olimme nimittäin päättäneet säästää hieman ja muutaman tunnin hostelliunien sijaan aioimme yöpyä Stanstedilla. Siellä yritimme tehdä olomme mukavaksi aamuntunteihin asti saaden aikaiseksi yhteensä 3 tunnin unet vain hieman pehmustetuilla alustoilla. Olimme siis varsin naatit, kun pääsimme koneeseen ja lopulta Suomeen. Väsymyksestä ja vedostani kertoo se, etten melkein jaksanut ostaa whiskyä.

Tampereelle saapuessani lääkkeet kuitenkin vielä vaikuttivat, joten selvisi majapaikkaan, mutta kun troppien teho laantui, seurasi horros, josta käytännössä selvisin vasta seuraavana päivänä juuri sopivasti junamatkaa Joensuuta varten.

Kaiken kaikkiaan reissu oli varsin mahtava, jopa (ja ehkä jopa erityisesti) viimeisetkin päivät sairaudestakin huolimatta. Näin paljon, koin paljon.... ja nyt haluan vain matkustaa lisää. Perkele. Matkalta tarttui mukaan kirjojen lisäksi muun muassa whiskyä, kirjoja, noppia, elefantin ja etanan lemmenlapsi, yellow submarine-piparkakkumuotti ja Oogie Boogie-pehmolelu, mitä muuta sitä voisikaan tarvita.

(olisi ehkä pitänyt kirjoittaa useammassa osassa, olisi jaksanut kertoa hieman laajemmin ja enemmän, mutta ainahan voi kysellä suoraan :) )