Glasgowsta suuntasin siis kohti
Islayn saarta Skotlannin länsirannikolla. Aikaisin aamusta lähtenyt bussi kulki
läpi vuorten reunustamien laaksojen, jotka välillä loistivat vaalean vihreinä
auringossa ja välillä tummana sateisten pilvien alla. Matkapahoinvointipillerit
pitivät olon siedettävänä bussin mutkitellessa läpi näiden kauniiden maisemien,
jotka ehdottomasti kuuluivat kauniimpiin matkalla näkemiini. Jos siis
matkailette alueella, suosittelen käymään alueella noin tunnin länteen
Glasgowista kääntyilemässä, vaikka, ette Islaylle menisikään. Pillerit
joutuivat vielä bussi matkaa kovemmalle koetukselle, kun tuuli puhalteli
tavallista kovemmin saarelle vievän lautan kylkeen, mutta lopulta iltapäivällä
yhteensä 5,5 tunnin matkustuksen jälkeen olin saapunut päämäärääni.
Mutta miksi siis Islay? Vastaus
on helppo: Whiskey. Aloittelevana maistelijana Skotlannin kierros ilman
Whiskeyn maistelua olisi jotenkin jäänyt turhaksi ja, kuten jo mainitsin
aiemmin, olin sitä satunnaisesti tehnyt matkaillessani pääsaarella, mutta nyt
olin saapunut yhteen sen Mekoista (mielenkiintoinen taivutus muuten).
Islayn saari on yksi Skotlannin tunnetuimmista Whiskey-keskuksista: 3000
asukkaan saarella on 8 toimivaa tislaamoa ja jokaisessa pienimmässäkin kylässä
on jäänteet muinaisesta tislaamosta, joka ehkä taas joskus avataan. Kun
jokainen tislaamo tuottaa pauttiarallaa noin 600 000-900 000 litraa whiskeytä
vuodessa, voi päätellä, että whiskey on saaren päävientituote: jos joisivat
kaiken itse, saarella ei eläisi enää kuin lampaita.
Ehkä missään Whiskey ei ole niin
tärkeä osa koko elämän kulkua: varsinainen päätyöllistäjä saarella on
maanviljely, joka tuottaa melkein kaiken viljansa Whiskeyn tuottamiseen; tämä
ohra yhdistetään saaren Lochien veteen, jota menee niin paljon, että saaren
tislaamojen pitää pitää taukoa joka vuosi, että jää vettäkin juotavaksi ja
ruuanlaittoon (saarella ei kuitenkaan käsittääkseni syödä puuroakin whiskeyn
keitettynä, kuten voisi ajatella); veden kuljettua ohran läpi, jäljelle jäänyt
mäski menee paikallisen karjanruuaksi, josta se vastaakin suurta siivua ja
yllättäen mäski mentyään karjan läpi päätyy ravitsemaan taas ohrapeltoja. Ah,
tuota luonnollisen kiertokulun kauneutta.
Mutta tislaamoja minä kahden yön
visiitilleni tulin katsomaan. Ensimmäisenä iltana en siihen tosin ehtinyt,
joten ensimmäisen illan vietin hostellissa (SYHA taas, Port Charlottessa,
viihtyisä rauhallinen paikka, jota piti oikein mukava hippimuori) tutkien
sieltä löytämääni esitettä tislaamoista ja yrittäen päättää minne niistä
menisin. Valinnan varaa tosiaan riitti ja minulla tulisi olemaan aikaa vain
kahdelle, korkeintaan kolmelle, kierrokselle...
Niinpä seuraavana aamuna aloitin
aikaiseen ja 10.30 mennessä olin täällä:
Bruichladdich (lausutaan
Brook-laddie, kavereiden kesken kuulemma Laddie vain). Kierrosta oltiin
kehuttu, ja se myös oli sen arvoinen: mielenkiintoista tietoa, jos Whiskey
yhtään sattui kiinnostamaan. Tässä muutama kuva Whiskeyn tekovälineistä:
Eli ylhäällä
"maltaanmurskain", keskellä mashpot, jossa sen läpi ajetaan vesi
erilaisissa lämpötiloissa ja lopuksi tislauspannu, jossa sitten se alkoholi
irrotetaan kaljamaisesta seoksesta. Kuten laitteistosta saattaa huomata, osuin
paikalle tuon edellä mainitun lepovaiheen aikana, joten whiskeyn-valmistus ei
ollut käynnissä. Sinänsä harmillista, mutta eipä ainakaan ollut koneiden jylyä
taustalla. Tislaamo ei kuitenkaan ollut täysin levossa:
Tässä padassa whiskey-ekspertit
pitivät hauskaa ja harrastuksenaan tekivät Giniä. Sain maistiaisen siinä
vaiheessa 84% tuotosta (jota vielä tosin aiottiin hieman laimentaa). Desinfioi
suun mukavasti ja oli myös kirkkaasti parasta kahdeksankymppistä, jota ole
maistanut ja jo erinomaista giniä.
Kierroksen toiseksi viimeinen
pysäkki oli varasto johon pienoisella 1250£ sijoituksella olisi saanut oman tynnyrin
muhimaan. Sen olisi sitten voinut kyllästyessään myydä voitolla, pullottaa
itselleen lisämaksua vastaan tai jakaa tislaamon kanssa, jolloin olisi saanut
sen 100 pulloa (koko tynnyri on noin 390 pulloa). Kaiken kaikkiaan
houkuttelevaa, mutta olin lähinnä budjetoinut vain yhteen pulloon täältä.
Ja valinnanvaraahan oli:
Bruichladdich kutsuu itseään progressiiviseksi tislaamoksi ja ihmetellessään
saatavilla olevien whiskeyn määrää ymmärsi miksi. Laddie on nimittäin yksi
ainoita tislaamoja Skotlannissa, jotka eivät anna tuotteitaan blendaajille
(kuten useimmat tekee varsin suurelle osalle tuotannostaan) vaan käyttävät kaiken
itse. Näin ollen heille jää paljon whiskeytä, jolla kikkailla. Siinä missä
useimmissa tislaamoissa oli tarjolla noin 8-15 eri variaatiota, Bruichladdien
nimen alta löytyi noin 30-50, joiden lisäksi tislaamo valmisti vielä kolmea
muutakin tuotemerkkiä. Tuo yllä oleva hieman houkutteli noin 2000 pullon erästä
otettu näyte Sound of Snouts in the Trough-whiskeystä eli paitsi kunnianosoitus
paikallisille farmareille myös pilailua erään elokuvan kustannuksella
(valitettavasti nuo laulun sanat ei tässä näy).
Bruichladdie myös osoittautui
hyvin anteliaaksi: myymälässä oli mahdollisuus maistaa noin 20 erilaista
valikoimassa olevaa tuotetta, eihän kenenkään toki odotettu sokkona ostavan. Ja
annokset olivat riittäviä, ja hyviä, ja ja edellinen piti juoda pois ennen
seuraavaa. Seurauksena löysin itseni noin 11.45 istumassa tislaamon
ulkopuolella yrittämässä selvittää päätäni 5 aamiaswhiskeylasin (okei, vain
noin 2,5cl lasi) jäljiltä 18-vuotias kainalossa...
Selvitin päätäni hieman Bowmoren
kylässä käyskennellen, jossa käväisin katsomassa paikallista kirkkoa (hieman
todisteita, etten pelkästään juonut):
Oli rakennettu pyöreäksi, ettei
paholaiselle kuulemma jäisi kulmaa, jossa lymyillä. Menin eteiseen asti, mutta
sisäovi oli lukittu: sen takaa kuului vain kummallista sihinää: ehkä paholainen
olikin päättänyt nurkkien puutteessa siis elää hieman näkyvämmin. Noh, en siis
päässyt sisään, joten ostettuani hieman tuliaisia (mm Bowmore-tislaamolta)
jatkoin matkaani saaren eteläosiin ja Ardbegin panimoa kohti.
Toinen mukava (ja edellisestä
mukavasti poikkeava kierros) kulki kohti loppuaan, kun huomasin, että viimeinen
bussi lähtee 10 minuutin päästä. Siinä sitten sain äkkiä 3 lasia whiskeytä
käteeni, yritin hieman maistella, jonka jälkeen loput ykkösellä alas ja juosten
bussiin. Bussimatka oli ihan rentoa, mutta illalla iski hieman lasku, noh
onneksi ei kuitenkaan niin suuri, että krapula olisi seurannut, seuraavana
päivänä oli kuitenkin taas lauttamatka edessä, tällä kertaa tosin hieman
paremmassa säässä.
Viimeinen katsaus yli Port
Ellenin saaren suurimman kylän ennen siirtymistä raskaamman rinkan kanssa
pääsaarelle, siellä Glasgowiin ja sitten viimeiseen osoitteeseen Edinburghiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti