Iltani
Stratford-Upon-Avonissa huipentui täällä:
Eli siis Royal Shakespeare
Companyn The Swan -teatterissa, jossa on muuten hienot ikkunat yläkerroksessa:
Variaatiot noista joka
kirkon värilasi-ikkunoista, mutta joissa on niiden iankaikkisten Raamatun
tarinoiden ja pyhimysten sijaan Shakespearen näytelmien hahmoja eli hieman kuin
englannin opiskelijan testamenttien hahmoja.
Päätettyäni aikoinaan
lähteä katsomaan vapaapainia vilkuilin sen tapahtuma paikan lähettyvillä
sijaitsevia paikkoja ja silmäni osuivat Stratford-Upon-Avonin nimen päälle.
Syntyi ajatus nähdä Shakespearen näytelmä sen mahdollisilla synnyinsijoilla tai
ainakin nykyisessä henkisessä kodissa RSC:n esittämänä. Innokkaana päädyin komppanian
sivuille, joista pienin riemunkiljahduksin varasin lipun The Merchant of
Veniceen, jossa Shylockin roolissa nähtäisiin Patrick Stewart. Kapteeni
Picardin näkeminen lihanhimoisena juutalaisena miellytti mieltä niin paljon,
että ei edes harmittanut paikan meneminen teatterin perälle, vaan se, että
yleensä sain yhden neljästä jäljellä olleesta lipusta (siis noin kolme
kuukautta ennen matkaa).
Jännittyneenä pimenevässä
keväisessä ilmassa astelin teatterille hieman nöyränä kauluspaidastani ja
farkuistani lähinnä keski-ikäisen pukuporukan keskellä. Löysin paikkani
piippuhyllyltä, jota varjosti hieman ohut rautatolppa, mutta joka loistavan
suunnittelun takia antoi oikein mainion näkymän lavalle. Teatterin
suunnittelusta huomasi, ettei tarkoituksena ole mahduttaa jokaista mahdollista
sisään vaan tarjota laatua pienemmälle joukolle.
Näytelmä itsessään oli
häkellyttävä. Lähes täysin alkuperäinen teksti (rahayksikön muutos taisi olla
ainoa ero) oli siirretty Las Vegas-maiseen ympäristöön, jossa kasinopöytien
ympäröiminä uhkapelaavat aateliset ja rahaalainaavat kauppiaat käyskentelivät.
Muita mielenkiintoisia muutoksia oli naispäähenkilön Portian aviomiehen etsintä
reality-sarjan kautta ja erään sivuhahmon rooli Elvis-kopiona (hienosta
lauloi). Modernissa ympäristössä vanha tarina sai uskollisuudestaan huolimatta
uusia sävyjä ja loppuvaikutelma olikin hieman hämmentävä: näytelmä oli
ajoittain hyvin hauska ja välillä hyvin järkyttävä. Kaiken kaikkiaan ajatuksia
herättävä kokemus, joka myös toisaalta demonstroi hyvin, että Shakespeare ei
pidä lukea, se tulee nähdä.
Seuraavana päivänä siirryin
viimeiseksi päiväksi sulattelemaan näytelmää Manchesterin kaupunkiin, jonka
kaupungintalon torni näkyy taustalla.
Sulateltavana oli näytelmän
lisäksi myös muutaman päivän annos pubiruokaa, joten Mansessa päätin etsiä
käsiini yhden hostellini lähettyvillä sijaitsevista kasvisravintoloista.
Hostellin tiskin suosituksen kautta päädyin tänne Earth Cafen, josta sainkin
huokeaan hintaan aimoannoksen karibialaista curry paistettujen kasvisten ja
riisin kera. Kaiken kaikkiaan tällaiset yksityiset kasvisruokamestat ovat
oikein mainiota valintoja jopa lihastakin tykkäävälle matkaajalle: annokset
ovat usein hyvinkin reiluja ja hinta myös.
Välipäivän käytin
käyskennellen niissä Manchesterin osissa, joita en aiemmilla reissuillani ollut
tarkemmin tarkastellut. Löysin muun muassa lukuisia levykauppoja, joista tämä
jätti ehkä suurimman vaikutuksen. Piccadilly Recordsin valikoimaa kuvaa se,
että muun muassa Blur ja Nick Cave & the Bad Seeds ovat alternatíve/indie
artisteja, koska kaupassa ei ole tarpeeksi mainstreamimpaa musiikkikategoriaa.
Firman suosittelemista 20 must-hear artistista olin aiemmin kuullut yhdestä
mainittavan jossain musalehdessä. Toisin sanoen tämä on paikka tosi
hipstereille, paikka josta erään S. Junnin kaltaiset henkilöt ostaisivat
levynsä, jos ostaisivat levyjä.
Manchesterin ostoskatujen
vilinän toisessa päässä oli onneksi muutama vanha pubi, jossa väsynyt matkaaja
pystyi rauhoittumaan iltapäivä-whiskeyn äärellä.
Tähän rakennukseen tullaan
avaamaan jalkapallomuseo, mutta, koska se ei ollut vielä auki, täytyi käydä
ihan perustaidemuseossa
Museot ovat muuten kätevä
paikka päästä eroon niistä turhista yhden, kahden ja viiden pennyn kolikoista,
jotka täyttävät lompakkoa. Museotyöläiset onkivat ne varmasti yhtäläisellä
ilolla kolehtiastioistaan kuin käyttökelpoisetkin rahat...
Loppuillan lepuutinkin
sitten jalkojani viikon jatkuvan kävelyn jäljiltä. Samalla myös tietenkin luin,
tässä onkin tämän reissun lukulista ja energiajuoma, joka viimeisenä iltana
antoi energiaa lukea. Näiden kirjojen lisäksi jatkoin myös perinnettäni eli
ostin lentoasemalta Haruki Murakamin kirjan, tällä kertaa A Wild Sheep Chasen
(ja pullon whiskyä).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti