Hampurista lähtöaamu ei
mennyt ihan putkeen: huoneeseen kello 4 saapunut kännikala aikaisti
unestapoistumista melkein kolmella tunnilla, unohtuneet avaimet johtivat
reippaaseen juuksulenkkiin takaisin hostellille, lintu paskansa päälleni
(laa-la-la-la-laa, laa-la-la-la-lii) ja vihdoin päästyäni metroon unohdin
iloisesti, että respasta ostamani vesipullo oli hapokasta, kohtalokkain
seurauksin.
Ihmeen ja kumman kautta ei
kuitenkaan hirveän kauaa mikään tai yhteensä nämä asiat harmittaneet. Tärkeintä
oli kuitenkin, että ehdin junaan ja olin matkalla. Mieliala senkun nousi matkan
kuluessa, koska, pian Hampurin jäätyä taakse, pilvikerrokset rakoilivat ja
aurinko näytti kauniit kasvonsa kolmen päivän poissaolon jälkeen.
Kölniin eli Cologneen
saavuinkin iloisin mielin, tsekkasin itseni mahtavaan hostelliin (siisti,
hemmetin mukavia ihmisiä jne.) ja menin syömään pitsaa aurinkoiselle
toriaukioterassille. Melkein olisin siihen voinut jäädä pidemmäksikin aikaa,
mutta olihan minulla sentään syitä Kölniin tuloon, kuten mm eräs kirkko.
Eli Kölnin tuomiokirkko,
yksi Saksan kuuluisimpia pyhiä paikkoja ja varsin maisemaansa dominoiva ja
komea rakennus olikin kyseessä.
Koko oli valitettavasti
sisältäkin aikalailla se keskeinen asia. Ei tästä kirkosta jäänyt juurikaan
erityistä sisuksista mieleen: peruskamaa.
Torniin toki piti kiivetä
näkemään, miltä kaupunki kokonaisuudessaan näytti. Siinä muuten kuvassa näkyy
Rein eli nyt on sekä se, että Elbe nähty.
Kirkko tuli nähtyä ja sehän
oli pääasia, olinhan valinnut Kölnin matkakohteeksi Ultra Bran kappeleen takia.
Olisi mukavaa matkustaa jatkossakin musiikin mukaisesti: tosin luulen, että
kyseisen kappaleen kohta "olen hiihtänyt jään yli Seurasaareen"
saattaa jäädä tekemättä, vaikka uskoisinkin onnistuvani eksymään Latviassa.
Taas tuli alkumatkasta vastaan mahdollisia tuliaisia, mutta eihän niitä vielä voinut ostaa.
Aamun vastoinkäymisiä
kovempi isku mielialalleni oli maanantai: kyseisenä päivänä ovat kaikki Kölnin
museot jostain syystä kiinni, joten jäi Suklaamuseo näkemättä. :'( Ja minä kun
olin jättänyt makeat syömättä sillä ajatuksella, että menen sitten sinne
museoon. Onneksi kesäinen päivä, käyskentely Reinin varrella ja pallo sitruuna-
ja mustikkasorbettia saivat ongelmat unohtumaan. Sorbettihan on muutenkin hyvä
makeinen; eihän siinä varmaan ole mitään kaloreita, kun se on vain vettä ja
hedelmää ja, ja, ja, sitruunassa ja mustikassahan on hirveesti vitamiineja...
:)
Mielenkiintoisten
iltakeskustelujen jälkeen (huoneessa oli muun muassa mukavia taiwanilaisia,
skotteja ja argentiinalainen) lähdin kohti Luxemburgia Trierin välipysähdyksen
kautta. Trierhän on ilmeisesti yksi Euroopan vanhimpia kaupunkeja, jossa jo
roomalaiset aikoinaan... Kaupungissa onkin muinaisia roomalaisten raunioita,
jotka kuuluvat Unescon kulttuuriperintökohteisiin.
Yksi niistä on tämä
amfiteatteri, jota joko käytetään nykyään keikkapaikkana tai sitten on haluttu
vain korostaa gladiaattoreiden roolia muinaisen Rooman rokkitähtinä.
Kaupungin vanhoihin osiin
kuuluivat myös muutamat kirkot, jotka tekivät paljon suuremman vaikutuksen kuin
tuo kuulumpi kölniläinen (ehkä se suklaa homma kampitti myös kirkon).
Konstantinuksen Basilika:
yksinkertainen voi olla hyvin, hyvin vaikuttavaa.
Toinen eli Trierin/Pietarin
Katedraali: yksinkertainen tyyli, mutta tärkeintä olikin sisältö. Kirkko oli
koristeltu lähinnä marmorisin (oletan) patsain. Siellä ei ollut juurikaan
maalauksia, vaan lähes kaikki kuvaelmat oli upeasti työstettyä valkoista kiveä,
joka loisti valoa lasimaalauksemattomuuden takia läpipäästävien ikkunoiden
alla:
Ehkä myös keskimääräisesti
tarjonnasta eroava kuvasto nosti kiinnostusta:
Näistä "hengellisistä
sfääreistä" oli vielä vierailun lopuksi (olin Trierissä noin 5 tuntia)
vielä maallisemman kulttuurin mekkaan:
Karl Marxin synnyinkotiin:
herra itse pystinä, mutta mukana kuva myös eräästä vähemmän tunnetusta Marxin
perheenjäsenestä.
Trierin jälkeen
suuntasinkin sitten innosta itsekseni hihitellen kohti Luxemburgia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti