Tänä kesänä päätin vihdoin
toteuttaa jo muutaman vuoden takaisesta Irlannin matkastani
(jande.vuodatus.net) asti muhineet haaveet vierailla myös Brittein pääsaarella.
Alun perin suunnitelmissa oli kiertää noin kolmessa viikossa koko saaren
suurimmat "jutut" pohjoisesta etelään, mutta asiaa hieman
tarkasteltuani ja todettuani aikani olevan rajallista rajoitinkin reissuni
koskemaan vain pohjoista Skotlantia.
Lensin tiistaina helteisestä Suomesta kohti verrattain koleaa Skotlantia (keskimäärin noin +15-20 oli lämpötila reissuni aikana). Laskeuduin Edinburghiin, jonka lentoasemalta suuntasin bussilla suoraan juna-asemalla. Jäin bussista pari pysäkkiä liian aikaisin, joten jouduin kävelemään noin 500 metriä; 500 metriä, jonka aikana ohitin viisi säkkipillin soittajaa: ainakin oli selvää missä maassa olin.
Hyppäsin siis junaan, jolla suuntasin kohti ensimmäistä etappiani Aberdeenia, Skotlannin kolmanneksi suurinta kaupunkia ja suurinta satamaa. Perillä marssin läpi ostoskeskusten muodostaman keskustan kohti ensimmäistä majoitus paikkaani Aberdeen Youth Hostellia, joka sijaitsi 25 minuutin kävelymatkan päässä. Päämäärästä löytyi siisti hostelli mukavassa kivirakennuksessa, joka tarjosi myös matkan ensimmäisen mielenkiintoisen tuttavuuden, jotka ovat tietenkin hostelleissa asumisen suola. Samaan huoneeseen oli majoittunut nimittäin kanadalainen nuori mies, jonka matkatavarat koostuivat omatekoisesta teltasta, puolitoistametrisestä puumiekasta, jonka mies oli itse vuollut Norjassa ja kahdesta naisten vaate-esineestä. Jälkimmäisten mukaan ottaminen oli kuulemma työkavereiden idea, koska matkaillessa pitää aina olla mukana naisten vaatteita... Kaveri sanoi, ettei hänellä ole itsellään mitään erityistä tarvetta pukeutua naisten vaatteisiin, mutta muut ajavat häntä niiden pitämiseen: työtovereiden lisäksi hänet kuulemma usein näytelmissäkin (hän opiskeli draamaa) buukattiin naisten rooleihin. Erityisesti kuulemma eräs hänen keski-ikäinen naisopettajansa tykkäsi nähdä hänet hameissa. Noh, oli miten oli, vaatteet kuulemma toivat oman mausteensa hänen Skotlantiin saapumiseen, kun tullimiehet miekan nähtyään halusivat tutkia myös hänen reppunsa ja löysivät nuo kyseiset kesämekon ja sukkahousut...
Lensin tiistaina helteisestä Suomesta kohti verrattain koleaa Skotlantia (keskimäärin noin +15-20 oli lämpötila reissuni aikana). Laskeuduin Edinburghiin, jonka lentoasemalta suuntasin bussilla suoraan juna-asemalla. Jäin bussista pari pysäkkiä liian aikaisin, joten jouduin kävelemään noin 500 metriä; 500 metriä, jonka aikana ohitin viisi säkkipillin soittajaa: ainakin oli selvää missä maassa olin.
Hyppäsin siis junaan, jolla suuntasin kohti ensimmäistä etappiani Aberdeenia, Skotlannin kolmanneksi suurinta kaupunkia ja suurinta satamaa. Perillä marssin läpi ostoskeskusten muodostaman keskustan kohti ensimmäistä majoitus paikkaani Aberdeen Youth Hostellia, joka sijaitsi 25 minuutin kävelymatkan päässä. Päämäärästä löytyi siisti hostelli mukavassa kivirakennuksessa, joka tarjosi myös matkan ensimmäisen mielenkiintoisen tuttavuuden, jotka ovat tietenkin hostelleissa asumisen suola. Samaan huoneeseen oli majoittunut nimittäin kanadalainen nuori mies, jonka matkatavarat koostuivat omatekoisesta teltasta, puolitoistametrisestä puumiekasta, jonka mies oli itse vuollut Norjassa ja kahdesta naisten vaate-esineestä. Jälkimmäisten mukaan ottaminen oli kuulemma työkavereiden idea, koska matkaillessa pitää aina olla mukana naisten vaatteita... Kaveri sanoi, ettei hänellä ole itsellään mitään erityistä tarvetta pukeutua naisten vaatteisiin, mutta muut ajavat häntä niiden pitämiseen: työtovereiden lisäksi hänet kuulemma usein näytelmissäkin (hän opiskeli draamaa) buukattiin naisten rooleihin. Erityisesti kuulemma eräs hänen keski-ikäinen naisopettajansa tykkäsi nähdä hänet hameissa. Noh, oli miten oli, vaatteet kuulemma toivat oman mausteensa hänen Skotlantiin saapumiseen, kun tullimiehet miekan nähtyään halusivat tutkia myös hänen reppunsa ja löysivät nuo kyseiset kesämekon ja sukkahousut...
Mielenkiintoisen juttutuokion
jälkeen suuntasin kaupungille, josta löysin eteläintialaisen ravintolan, jossa
alkupaloiksi söin herkullisia tulisia lammaspullia ja eteläintialaista
variaatiota maailmanlaajuisesta sekalaista-mössöä-leivän-sisällä -ateriasta
(joka oli oikein herkullista myös). Tulisuus, jota intialaisessa ruuassa
Brittein saarilla jopa esiintyy toisinkuin koto Suomessa, meni alas nätistä herkullisilla
mango lasseilla. Illan vietin sitten lueskellen alkumatkani suururakkaa James
Joycen Ulyssesta, edessä oli kuitenkin runsaasti kiertelemistä...
Seuraavana aamuna suuntasin
tekemään pienen Aberdeenin kierroksen. Josta ensinnäkin kuvallisesti mainitaan
eräs patsasteleva suurmies:
Ei näyttänyt ainakaan tämä versio
yhtään Mel Gibsonilta. Mielenkiintoista kyllä patsas sijaitsi Prinssi Albertin
(juuh, sen rengasmiehen) aukiolla eli suuri Englannin vastaisen sodan sankari
mahtui samaan puistoon kuin myöhempi valtias (joka toki oli saksalainen, joten
varmaan skoteilla mieluisempi kuin peribritti). Tosin miehet oli asetettu selät
toisiaan päin, ettei avointa konfliktia syntyisi.
Koska kyseessä oli tosiaan
Skotlannin suurin satama (vilkas öljyliikenne nääs), kaupungissa oli Skotlannin
suurin merimuseo, jossa vietin hienoisen hetken lukien muun muassa siitä kuinka
kummalliselta öljynporauslautan miehille oli kun lautoille tuli kahdeksankymmentäluvulla
töihin ensimmäiset naiset. Ilmeisesti "jotain tunnelmasta hävisi"...
Osa museosta oli sijoitettu
vanhaan satamamestarin taloon, josta sai kuvaa muinaisten (noin 1800-luvun
loppu) skottilaisten pituudesta:
Syntyessään eräs tuntemamme
henkilö saattoi siis olla skottilaiseksi jopa varsin pitkä.
Kaiken kaikkiaan en pettynyt
siihen, että olin varannut Aberdeenin kiertelyyn vain yhden illan ja
aamupäivän. Kaupunki oli rakennettu lähinnä 1900-luvulla eikä omannut näkyvää
kulttuurihistoriaa. Vanhemmat talot olivat lähinnä rakennustelineiden takana
tai purettu ja tilalle oli 70ja80-luvuilla rakennettu rumia pelti- ja
lasitaloja. Eräiden sisäpihalta satuin kuitenkin löytämään tällaisen:
Keskiaikaisen pormestarin talon,
joka tarjosi rauhallisen levähdyksen vilinän ja lasin keskellä (talo oli sen
verran piilossa, ettei muut turistit ainakaan minun siellä ollessani sinne
löytäneet.
Iltapäivällä astuin jälleen
junaan ja suuntasin kohti toista pysäkkiäni Invernessiä. Siellä päätin hoitaa
alta yhden etapin matkallani eli Haggiksen. Löysin säädyllisen näköisen pubin
ja ravintolan sekoituksen eli brittiläisittäin Gastro Pubin (sana yhdistelmä,
joka useimmille peruspubissa joskus syöneille saattaa kuulostaa hieman
ristiriitaiselta), jossa kyseistä ruokaa tarjoiltiin startterina, jonka
pääateriaksi otin sitten toisen perinneruuan:
Tulos: aterian lopussa toivoin,
että startteri olisi ollut pääruoka. Fisutjachipsit olivat perinteisen
mauttomia ja mitään sanomattomia, mutta haggis oli oikeasti hyvää. Kun vielä
sitä ei tarjoiltu (ainakaan pöytään asti) sen perinteisessä valmistusastiassa
eli lampaanpötsissä, pystyi keskittymään vain makuun, joka oli siis varsin
mainio.
Seuraavan päivänä suuntasinkin
sitten ylämaille, josta jossain vaiheessa lisää...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti